OP Suur-Savo maksoi yhteisöveroa yli 3,2 miljoonaa euroa vuonna 2022. – Maksamme verot omalle toimialueellemme ja samalla edistämme toimialueemme menestystä ja hyvinvointia, sanoo OP Suur-Savon toimitusjohtaja Jari Himanen.
– Lisäksi olemme tukeneet paikallisia yhteisöjä lahjoitusten ja sponsoroinnin muodossa viime vuonna yhteensä noin 490 000 eurolla. Osuuspankin perustehtävään kuuluu omistaja-asiakkaiden ja toimintaympäristön taloudellisen menestyksen ja hyvinvoinnin tukeminen. Lahjoitusten ja sponsoritoiminnan tavoitteena on tukea yleishyödyllisiä tahoja yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisussa sekä samalla toteuttaa vastuullisuusohjelmaamme ja vahvistaa paikallista yhteisöllisyyttä, Himanen kertoo.
OP Ryhmään kuuluvat yhtiöt maksoivat yhteensä 227 miljoonaa euroa yhteisöveroa vuonna 2022. Vuoden 2022 lopussa OP Ryhmään kuului 108 osuuspankkia sekä ryhmän keskusyhteisö tytär- ja lähiyhteisöineen.
– Suomen suurimpana finanssiryhmänä OP Ryhmä kantaa vastuuta yhteiskunnasta myös verojen kautta. Olemme vuosittain yksi Suomen suurimmista yhteisöveronmaksajista. Näin tuemme osaltamme kaikkien suomalaisten hyvinvointia ja menestymistä, sanoo OP Ryhmän pääjohtaja Timo Ritakallio.