OP Uusimaa ja Vantaan Jalkapalloseura arvopohjaiseen yhteistyöhön

Vantaan Jalkapalloseuran ja Uudenmaan Osuuspankki ovat sopineet kolmivuotisesta yhteistyöstä. Yhteistyön myötä OP Uusimaasta tulee Vantaan Jalkapalloseuran pääyhteistyökumppani. Sopimuksen tavoitteena on edistää kumppaneiden yhteistä arvopohjaa Länsi-Vantaan alueella.

Vantaan Jalkapalloseuran ja OP Uusimaan marraskuun alusta alkanut kolmivuotinen yhteistyö on tärkeä osa seuran strategista tavoitetta toimia aktiivisesti paikallisyhteisössään, lähellä länsivantaalaisia. Yhteistyön pohjana ovat vahvasti yhteiset arvot.

- OP Uusimaa on paikallinen toimija kuten Vantaan Jalkapalloseurakin. On hienoa, että saimme yhteistyökumppaniksemme seuran, jolla on pitkä historia Vantaalla. Molemmat olemme myös vahvasti mukana lapsiperheiden arjessa, ja teemme töitä hyvinvoinnin eteen, sanoo OP Uusimaan viestintä- ja markkinointijohtaja Hanna Korhonen.

Yhteistyö osana arkea, tapahtumia ja juhlaa

Yhteistyö tulee merkittäväksi osaksi seuran arkea OP Uusimaan ollessa näyttävästi esillä seuran omassa hallissa, mutta vielä näkyvämmäksi yhteistyön tekee OP Uusimaan logon ilmestyminen seuran upouusiin kotipelipaitoihin jokaisella seuran joukkueella.

- Yhteistyö on poikkeuksellisen merkittävä, minkä vuoksi myös näkyvyys on poikkeuksellisen laajaa. Oli upeaa huomata, että OP Uusimaalla oli palava halu olla mahdollistamassa seuramme arkea. Jaamme yhteiset arvot olla lähellä ihmistä ja luoda merkitystä, mikä teki yhteistyöstämme erittäin loogisen. Hienoa, että saamme OP:n mukaan samaan aikaan yhdessä Niken ja Stadiumin kanssa, iloitsee VJS:n myyntijohtaja ja VJS Vantaa Oy:n toimitusjohtaja Ville Dahlman.

Kattavan näkyvyyden lisäksi OP Uusimaa on suurella panoksella mukana myös seuran toiminnassa. OP on muun muassa mahdollistamassa seuran päiväkotikiertuetta ja päiväkotitapahtuma Futishulabaloota sekä isännöimässä edustusjoukkueiden kotiotteluita tulevina kesinä valituissa otteluissa. Ensikosketus OP:n läsnäolosta saatiin pienimuotoisesti jo menneenä lauantaina Hippo-virtahevon vieraillessa seuran kausijuhlassa – hahmo tullee tutuksi myös tulevissa seuran tapahtumissa.

Yhteistyö vahvistaa VJS-yhteisöä

Vantaan Jalkapalloseura haluaa strategiansa mukaan vahva paikallinen, länsivantaalainen, toimija. Seuran strategiassa sekä alkaneen kauden toimintasuunnitelmassa ovat vahvasti esillä, paitsi omasta yhteisöstään huolehtiminen, myös vastuullisuus oman toiminta-alueensa yhteisöstä.
 
- Uskomattoman hienoa saada OP:n kaltainen kumppani mukaan! He ovat ehdottomasti kumppani, joka assosioituu vahvasti ihmisläheisyyteen – aivan kuten mekin haluamme olla. Heidän vahva tukensa ruohonjuuritason toiminnallemme on erittäin arvokasta ja uskon, että yhdessä pystymme tekemään seurastamme vieläkin merkityksellisemmän sekä meidän omalle, että laajemmalle länsivantaalaisyhteisölle. Alkanut kausi on meille tärkeä polullamme kiinnostavaksi ja vastuulliseksi yhteisötoimijaksi, VJS:n toiminnanjohtaja Janne Bruun hehkuttaa.

Seuran vahvaa asemaa Länsi-Vantaan alueella osoittaa muiden muassa seuran merkitys nuorten työllistäjänä. OP Uusimaa osallistuu näihin talkoisiin tukemalla nuorten työllistymistä seuraan kesätöihin Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanjallaan, joka mahdollistaa useamman nuoren työkokemuksen rakkaan harrastuksensa parissa tulevien kesien aikana.