OP Ylä-Pirkanmaa kasvoi ja onnistui hyvin perustehtävässään

Ylä-Pirkanmaan Osuuspankin vuoden 2021 liikevoitto oli 1,85 miljoonaa euroa. Pankin OP-bonusasiakkaille maksettiin bonuksia 1,2 miljoonaa euroa, ja lisäksi tuotto-osuuksille maksetaan korkoa 3,25 % eli 605.807 euroa. Asiakasvarat kasvoivat kokonaisuutena 5,7 %, ja rahoitustoiminta kasvoi 2,3 %. Asiakasliiketoiminta kasvoi 4 % yli 895 miljoonaan euroon, ja uusia asuntoluottoja nostettiin 55 miljoonaa euroa eli 22 % enemmän kuin vuotta aiemmin.

Vuosi 2021 oli OP Ylä-Pirkanmaalle hyvä vuosi monella mittarilla mitattuna.  Uusia asiakkaita pankki sai vuoden aikana 776 ja uusia omistaja-asiakkaita 325.  Asiakkaita oli vuoden lopussa 20.500 ja omistaja-asiakkaita 12.666.

Erityisesti sijoituspalvelut kasvoivat voimakkaasti koko vuoden ajan.  Sijoitusvarallisuus osakkeissa, rahastoissa ja vakuutussäästöissä kasvoi noin 30 %, ja sijoittaja-asiakkaiden määrä lisääntyi 10 %:lla. Pelkästään rahasto- ja vakuutussäästöt kasvoivat 92 miljoonaan euroon, eli lisäystä edellisvuoteen 27 %. Vastuulliset rahastot – suosituimpana OP Ilmasto - olivat uusien rahastosijoittajien ykkösvalinta.  Myös osakesijoittamisen suosio kasvoi vahvasti.  Jatkuva säästäminen on entistä helpompaa mm. osakesäästötilin ja täysin digitaalisen OP Sijoituskumppanin kautta.

- Pankkimme onnistui hyvin perustehtävässään luoda kestävää taloudellista menestystä, turvallisuutta ja hyvinvointia omalle toimialueellemme.  Toimintamme vaikuttaa positiivisesti moneen asiaan: maksamme yhteisöveroa, annamme lahjoituksia ja avustuksia paikallisille yhdistyksille ja yhteisöille ja yhdessä muiden pirkanmaalaisten osuuspankkien kanssa teimme viime vuonna 100.000 euron lahjoituksen Tampereen Yliopistolle. Vuoden 2021 aikana rahoitimme asiakkaidemme hankkeita 85,4 miljoonalla eurolla, kertoo toimitusjohtaja Leena Selkee.

- Vakavaraisuutemme on erinomaisella tasolla. Tuloksen myötä vahvistimme vakavaraisuutta entisestään 34,65%:iin, jotta voimme jatkossakin rahoittaa ja toteuttaa asiakkaidemme asumista ja yritysten kehittymistä.  Paikallisena pankkina meillä on vahva tahto olla mukana taloudellisesti kannattavissa ja järkevissä investoinneissa.   Kannamme aidosti vastuuta omasta toimintaympäristöstämme.   Meillä on toimialueellamme yli 70 %:n markkinaosuus, eli olemme johtava finanssitoimija ja asiakkaiden silmissä vetovoimainen pankki, jatkaa Leena Selkee. 

Pandemiatilanne vaikutti omalta osaltaan pankin liiketoimintaan viime vuonna.  Käteisen rahan käyttö väheni noin 15 %, ja asiakaskohtaamiset siirtyivät suuressa määrin puhelin- ja verkkokanavaan.  Erityisesti mobiilipalveluiden käyttö kasvoi nopeasti, ja vuoden aikana 850 uutta asiakasta otti OP Mobiilin aktiiviseen käyttöön. Pankilla on tällä hetkellä aktiivisia mobiiliasiakkaita noin 7.900.

- Pankin kassapalvelut on mitoitettu niille asiakkaille, jotka eivät pysty hoitamaan päivittäisiä raha-asioita puhelimella tai sähköisissä kanavissa.   Pääpaino toiminnassamme on asiantuntijapalveluissa, joita tarjoamme ajanvarauksella kaikkina arkipäivinä klo 9–18 välillä, toteaa Leena Selkee.

 

Vuoden 2022 näkymät

Vuoden 2022 arviointia vaikeuttaa pandemia-ajan jatkuminen. OP Ryhmän näkemyksen mukaan Suomen talouden odotetaan kasvavan noin 2,7 %. Inflaation kiihtymisen myötä markkinakoroissa on viriämistä ylöspäin.

– Asiakkaiden kannattaa nyt tämänkin vuoden aikana harkita korkosuojausvaihtoehtoja pitkäaikaisissa lainoissaan, ennen kuin korkojen nousu alkaa näkyä enemmän suojausten hintatasoissa. 12 kk:n euribor-viitekoron arvioidaan nousevan 0-tasoon vielä kuluvan vuoden aikana.  Kaikista epävarmuuksista huolimatta OP Ylä-Pirkanmaan osalta odotamme kohtuullisen hyvää tulosvuotta, arvioi Leena Selkee lopuksi.

 

Lisätiedot:

toimitusjohtaja Leena Selkee, OP Ylä-Pirkanmaa, puh. 0500 335 323.