Haittaohjelmat ovat rikollisten levittämiä sovelluksia ja ohjelmistoja, jotka antavat huijareille pääsyn muiden ihmisten tietokoneille ja älylaitteille. Haittaohjelmien avulla huijarit voivat ottaa haltuunsa koko laitteen tai urkkia käyttäjän salasanoja, pankkitunnuksia ja henkilötietoja. Pahimmassa tapauksessa seurauksena on identiteettivarkaus tai pankkitilien tyhjeneminen.
Haittaohjelmat leviävät linkkien ja liitetiedostojen kautta
Yleensä huijarit pyrkivät levittämään haittaohjelmia lähettämällä huijausviestejä, joissa on linkki tai liitetiedosto. Huijari voi väittää, että kyseessä olisi esimerkiksi virustorjuntaohjelmisto tai muu turvallisuuttasi parantava ratkaisu. Vastaavia linkkejä voi olla myös huijaussivustoilla ja internetselainten ponnahdusikkunoissa.
On myös mahdollista, että huijari soittaa ensin ja pyytää sinua lataamaan jonkin sovelluksen puhelun aikana saapuvan linkin kautta.
Linkkeihin ja liitetiedostoihin kannattaa aina suhtautua varauksella, sillä haittaohjelma voi latautua laitteellesi jo yhdestä klikkauksesta.
Näin voit suojautua haittaohjelmilta
- Päivitä laitteesi käyttöjärjestelmä sekä sovellukset ja ohjelmistot säännöllisesti.
- Käytä palomuuria ja luotettavaa virustorjuntaohjelmistoa, joka voi auttaa tunnistamaan huijaussivuston tai laitteellesi asentuvan haitallisen ohjelman.
- Älä avaa tuntemattomien lähettämiä linkkejä ja liitetiedostoja lainkaan.
- Lataa tarvitsemasi sovellukset vain virallisesta sovelluskaupasta, kuten Google Play Kaupasta tai Applen App Storesta. Älä lataa sovelluksia tai ohjelmistoja linkkien ja liitetiedostojen kautta.
- Käytä kaksivaiheista tunnistautumista aina, kun mahdollista. Se vahvistaa tiliesi suojausta.
- Varmuuskopioi säännöllisesti tärkeät tiedostosi ulkoiselle kiintolevylle tai pilvipalveluun. Siten varmistat, että voit palauttaa tietosi, jos haittaohjelma vahingoittaa laitteitasi.
- Muista, että huijarit ovat taitavia manipuloimaan. Huijausviesteissä ja -puheluissa he vetoavat kiireeseen ja voivat väittää, ettei laitteesi antamista varoituksista tarvitse välittää. Pidä pintasi - älä reagoi epäilyttäviin viesteihin ja katkaise oudolta tuntuvat puhelut.
Mistä tietää, onko omalla laitteella haittaohjelma?
Haittaohjelma voi ilmetä esimerkiksi seuraavilla tavoilla:
- Laite alkaa yhtäkkiä toimia hitaammin.
- Laitteelle ilmestyy ohjelmistoja, joita et ole itse asentanut.
- Laite lakkaa toimimasta usein tai saat toistuvasti virheilmoituksia.
- Ponnahdusikkunoita, esimerkiksi mainoksia, ilmestyy jatkuvasti.
- Tilejäsi tai salasanojasi on muutettu ilman lupaasi.
- Ystäväsi ilmoittavat saaneensa sinulta outoja viestejä tai postauksia – tällöin haittaohjelma saattaa käyttää sähköpostiasi tai sosiaalisen median tilejäsi.
Jos epäilet, että laitteellasi on haittaohjelma, lopeta laitteen käyttö ja vie se lähimpään huoltoliikkeeseen.