Evästevalintasi eivät toistaiseksi vaikuta YouTuben evästekäytäntöihin. Kun käynnistät videon, YouTube voi asettaa omia evästeitä ja kerätä tietoa käyttäjistä.

PSD2 toi muutoksia verkkomaksamiseen ja monipuolisempia palveluita

Uusi maksupalvelulainsäädäntö tuo tullessaan paljon sinua hyödyttäviä uudistuksia.

Mikä PSD2?

Lyhenne PSD2 viittaa sanoihin Payment Services Directive 2, joka on Euroopan parlamentin hyväksymä maksupalveludirektiivi. Sen tarkoitus on parantaa kuluttajien oikeuksia sekä edistää kilpailua pankkitoimialalla ja näin lisätä asiakkaiden palveluvalikoimaa. Lakimuutosten myötä sinun on mahdollista muun muassa käyttää muidenkin kuin oman pankkisi sovelluksia tiliesi hallinnoimiseen ja maksujen suorittamiseen.

Monipuolisempia pankkipalveluita

PSD2 pitää sisällään sen, että osa pankkien perinteisesti tarjoamista palveluista ei ole enää pankkisidonnaisia, vaan asiakas voi halutessaan esimerkiksi tarkistaa muiden pankkien tiliensä saldon ja tilitapahtumat OP:n verkkopalvelussa. Tällainen palvelu on esimerkiksi OP Monipankkipalvelu, jonka avulla saat mahdolliset toisen pankin tilisi näkymään OP-mobiilissa tai op.fi-palvelussa.

Lisäksi PSD2:n myötä on syntynyt uusia pankista riippumattomia maksutapoja nykyisen luottokortin ja verkkomaksunapin rinnalle.  Pankkien lisäksi palveluita voivat tarjota esimerkiksi suuret yritykset muilta toimialoilta tai pienemmät fintech-toimijat. Päätös uusien palveluiden käytöstä on aina sinun.

Lisäturvaa maksamiseen

PSD2-lainsäädäntö tavoittelee turvallista maksamista. Sen vuoksi niin kutsuttua vahvaa tunnistamista vaaditaan pääsääntöisesti aina, kun käytät tilitieto- ja maksupalveluita – myös pankin omissa palveluissa. Näin lainsäädännöllä varmistetaan, että niin uudet palveluntarjoajat kuin pankitkin noudattavat tiukkoja turvatoimia ja tietoturvakäytäntöjä, jotta asiakkaan identiteetti ja varat pysyvät suojattuina.

Nämä sujuvoittavat arkeasi

Käytössäsi on seuraavat muutokset PSD2:n ansiosta:

  • Voit halutessasi käyttää muiden pankkien ja toimijoiden sovelluksia tiliesi hallinointiin ja maksamiseen. Voit esimerkiksi valita, että käytät yhden pankin sovellusta kaikkien pankkitiliesi hallinnointiin, vaikka tilit olisivat eri pankeissa.
  • Voit luottaa siihen, että jatkossa sinulta odotetaan vahvaa tunnistautumista, kun käytät tilitieto- ja maksupalveluita. Eli rahasi ovat varmemmassa turvassa, kun jokaiseen suurempaan verkko-ostokseen vaaditaan kolmivaiheinen tunnistautuminen.
  • Kuluttajan vastuu lievästä ja tavallisesta huolimattomuudesta aiheutuvasta korttiväärinkäytöksestä laski 150 eurosta 50 euroon.
  • Kauppiaat eivät voi enää veloittaa lisämaksuja, jos maksat Visa- tai Mastercard-luottokortilla.
  • Pankkien pitää noudattaa 15 päivän määräaikaa asiakasvalitusten käsittelyyn. Eli jos maksupalvelussasi on ollut häiriö tai esimerkiksi virheellinen veloitus ja reklamoit asiasta, sinulle palataan 15 arkipäivän kuluessa.

Oletko kehittäjä?

Kokeile rajapintojamme testiympäristössä!