OP-Japani

Yhdellä sijoituksella Japanin markkinoille

OP-Japani -sijoitusrahasto sijoittaa Japanilaisiin osakkeisiin kasvu-tyylillä, jossa painotetaan yhtiöiden laadukkuutta ja kasvupotentiaalia. Rahasto pyrkii korkeaan tuottoon ja sen aktiiviriski on hyvin korkea. Salkku on hyvin hajautettu sisältäen kuutisenkymmentä kasvuyhtiötä eri sektoreilta.  

Salkunhoitaja tuntee Japanin markkinan
 

Rahaston salkunhoitaja tekee rahastoa koskevat sijoituspäätökset kulloisenkin markkinanäkemyksen perusteella. Rahaston sijoituspäätöksissä korostuvat erityisesti painotukset eri toimialojen välillä ja salkunhoidon näkemys yksittäisistä yhtiöistä. Rahaston tuottokehitys voi poiketa merkittävästi vertailuindeksin kehityksestä. Rahaston salkunhoitajalla on käytettävissä laajat paikalliset resurssit Japanissa, ja paikallisuus onkin merkittävä etu salkunhoidon menestyksen kannalta. Rahaston salkunhoitajan toimii JP Morgan Asset Management.

OP-Japani -sijoitusrahasto palvelee sijoittajaa, joka haluaa hajauttaa salkkuaan maailman kolmanneksi suurimpaan talouteen. Hajautushyöty on merkittävä, sillä Japanin markkinoilla osakkeiden hintakehitys poikkeaa eurooppalaisten ja yhdysvaltalaisten osakkeiden kehityksestä. Rahastoa suositellaan ensisijaisesti sijoittajalle, joka aikoo lunastaa osuutensa rahastosta aikaisintaan seitsemän vuoden kuluttua.

 

OP-Japani on osakerahasto, joka sijoittaa varansa pääosin Japanin osakemarkkinoille. Rahaston sijoitukset ovat pääosin tehty Japanin jeneissä ja täten rahastossa on merkittävä valuuttakurssiriski.

Rahaston sijoitukset toteutetaan pääasiassa suorien osakesijoitusten avulla. Rahasto voi käyttää sijoitustoiminnassaan johdannaisinstrumentteja suojautuakseen markkinoiden ja valuuttakurssien muutoksilta, korvatakseen suoria sijoituksia sekä edistääkseen muutoin tehokasta salkunhoitoa.

Rahaston sijoitusaste voi vaihdella siten, että rahaston arvosta vähintään 75% ja enintään 105% sijoitetaan osakemarkkinoille. Tyypillisesti osakepaino liikkuu välillä 90-100%.

Rahaston varat sijoitetaan laajasti eri yhtiöiden osakkeisiin. Tyypillisesti rahasto sijoittaa varansa noin 50-80 yhtiön osakkeeseen, mutta määrä voi vaihdella salkunhoitajan näkemyksestä riippuen.

Rahaston vertailuindeksi on TOPIX TR. Rahasto pyrkii aktiivisella sijoittamisella saavuttamaan vertailuindeksiään paremman tuoton pitkällä aikavälillä. Rahasto ottaa pääsääntöisesti korkeaa aktiiviriskiä ja voi poiketa erittäin merkittävästi vertailuindeksin koostumuksesta, painotuksista ja riskitasosta.

Rahasto edistää ympäristöön ja yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia käyttäen tämän varmistamiseksi ympäristöä, yhteiskuntaa ja hyvää hallintotapaa (ESG) koskevaa analyysimenetelmää ja sulkien pois tiettyjä sijoituskohteita.

Poissulkeminen: Rahasto poissulkee aktiivisista suorista sijoituksistaan kiistanalaisten aseiden valmistajia, lämpöhiiltä tuottavia kaivosyhtiöitä, lämpöhiiltä käyttäviä sähköyhtiöitä, tupakkayhtiöitä sekä kansainvälisiä normeja rikkoneita yhtiöitä, joihin vaikuttaminen on ollut tuloksetonta.  Poissulkulista on julkinen. Yleisten poissulkusääntöjen lisäksi rahasto ei sijoita epätavanomaisen öljyn tai maakaasun tuotantoa päätoimisesti harjoittaviin yhtiöihin.

ESG-tiedon hyödyntäminen sijoituskohteiden analyysissa: ESG-tekijöitä huomioidaan osana sijoitusprosessia käyttämällä sekä ulkopuolisen ESG-palveluntarjoajan dataa, että sisäisesti kehitettyä OP Varainhoidon omaa ESG-työkalua. ESG-tekijöiden huomiointi osana sijoitusprosessia tarkoittaa esim. sitä, että ympäristöön, yhteiskuntaan ja hallintotapaan liittyviä riskejä ja mahdollisuuksia tehdään näkyviksi kultakin osa-alueelta valittujen eri mittareiden avulla.

Kansainväliset normirikkomukset: Rahasto läpivalaistaan säännöllisesti kansainvälisten normien rikkomusten osalta, ja mikäli rikkomus havaitaan, aloitetaan vaikuttamisprosessi kohdeyhtiön kanssa. Tavoitteena on, että normeja rikkoneet yhtiöt muuttavat toimintaansa ja alkavat noudattaa kansainvälisiä normeja toiminnassaan. Mikäli vaikuttaminen ei tuota tulosta, yhtiö voidaan poistaa rahastosalkusta ja lisätä poissulkulistalle.

Kestävien sijoitusten vähimmäisosuus: Rahasto allokoi alla kuvatun vähimmäismäärän mukaisesti sijoituksia kohdeyhtiöihin, joilla on liiketoimintaa, joka edistää yhtä tai useampaa YK:n Kestävän Kehityksen Tavoitetta (SDG), aiheuttamatta haittaa muille kestävyystekijöille tai tavoitteille. Kestävän sijoituksen määrittely tehdään OP Varainhoidon analyysimallilla, joka hyödyntää ulkopuolisen palveluntarjoajan SDG-, sekä kestävyystietoa.

Yhtiökokoukset: Rahasto äänestää yhtiökokouksissa palveluntarjoajan välityksellä vastuullisuusnäkökulmia huomioivan OP-Rahastoyhtiön omistajaohjauksen periaatteiden mukaisesti.

Toimintaperiaatteet hyvien hallintotapojen arvioimiseksi: Kohdeyhtiön hallintotavan analysointi on tärkeä osa sijoitusprosessia. Pidämme hyvän hallintotavan noudattamista tärkeänä peruspilarina yhtiön taloudelliselle menestykselle toimialasta riippumatta. Hallintotapaa arvioitaessa kiinnitetään huomioita esimerkiksi kohdeyhtiön hallintorakenteiden asianmukaisuuteen, kohdeyhtiön toimiin suhteessa henkilöstöönsä sekä kohdeyhtiön käytäntöihin palkitsemisen ja verotuksen suhteen. Hyvän hallintotavan arvioinnissa käytämme ulkoisen palveluntarjoajan analyysia, sekä omaa laadullista analyysia silloin kun ulkopuolista tietoa ei ole saatavilla. Läpivalaisemme rahastot säännöllisesti hyvän hallintotavan kriteereillä, joille on asetettu minimirajat.

Lisätiedot Perustiedot, tuotto- ja tunnusluvut

Perustiedot

Salkunhoitaja
JPMORGAN ASSET MANAGEMENT (UK) LIMITED
Vertailuindeksi
Topix TR
Perustamispäivä
29.06.2004
ISIN
FI0008807417
Vuosittainen hallinnointipalkkio
1,95 %
Osuussarja
Kasvuosuus
Rahaston koko
153 Meur
Osuuden arvo (18.04.)
195,05 EUR
Kuukausikatsaus
Lataa
Avaintiedot
Lataa
Säännöt
Lataa

Kumulatiivinen tuotto

1kk 3kk 6kk 1 v 3 v p.a. 5 v p.a.
OP-Japani A −2,84 % +2,97 % +13,48 % +11,41 % −5,14 % +3,91 %
Vertailuindeksi −0,65 % +5,47 % +13,14 % +19,98 % +5,29 % +8,35 %

Vuosittainen tuotto

2019 2020 2021 2022 2023 Vuoden alusta
OP-Japani A +29,58 % +28,90 % +3,75 % −30,29 % +11,51 % +4,10 %
Vertailuindeksi +21,44 % +3,70 % +8,76 % −9,29 % +15,98 % +7,59 %

Tunnuslukuja

Volatiliteetti 12 kk vola 12kk Sharpe 12 kk Duraatio
OP-Japani A 16,29 % - -
Vertailuindeksi 15,12 % - -