Vakuuta koti ja sen asukkaat

Kotona voi sattua kaikenlaista niin tavaroille, ihmisille kuin lemmikeillekin. Onneksi voit varautua ikäviin yllätyksiin vakuuttamalla kodin ja sen asukkaat.

Keskittämällä voit säästää selvää rahaa 

Osuuspankin omistaja-asiakkaana sinulle kertyy asioinnistasi OP-bonuksia. Jos sinulla on esimerkiksi 110 000 euroa asuntolainaa ja maksat vuodessa Pohjola Vakuutukselle 1000 euron edestä vakuutusmaksuja, saat vuonna 2023 OP-bonuksia 360 euron arvosta. Bonuksia käytetään esimerkiksi kodin vakuutuslaskujen maksamiseen. 

Kun sinulla on Pohjola Kotivakuutus, saat asiantuntevaa apua kodin vahinkotilanteissa kumppaniltamme Gigantilta. Jos kodinkoneesi tai kodin elektroniikkaa rikkoutuu, tekee Gigantti puolestasi vahinkoilmoituksen ja hoitaa laitteesi korjauksen tai hankkii uuden vastaavan laitteen rikkoutuneen tilalle. Pohjola Vakuutuksen asiakkaana käytössäsi on myös muut Pohjola Vakuutuksen vahinkokumppanit. 

Kotivakuutus uuteen kotiin

Kotivakuutus tuo turvaa kodin rakenteille, huoneiston osille ja tavaroillesi esimerkiksi vesi- ja palovahingon tai varkauden varalta. Uuden kotisi asumismuodosta riippumatta sinun kannattaa hankkia kotivakuutus heti kaupantekopäivänä, jotta oikeusturvavakuutuksesta voidaan korvata mahdollisia asuntokauppaa koskevia riitatilanteita.

Voit räätälöidä oman vakuutuksesi kattavuuden ja omavastuut omien tarpeidesi ja asumismuotosi mukaan. Vakuutus kannattaa tarkistaa aina, kun omaisuutesi arvo muuttuu merkittävästi esimerkiksi ison remontin jälkeen.

Kotivakuutus on voimassa myös muuton aikana, joten voit huoletta muuttaa tavarasi vanhasta kodista uuteen. Muuttoturva ei suojaa kuitenkaan omistamaasi rakennusta, joten muistathan vakuuttaa omakotitalosi heti omistusoikeuden siirtyessä.

Henkilövakuutukset

Vakuutuksella turvataan usein koti, auto ja tärkeimmät arvoesineet. Asukkaat sen sijaan jäävät monesti vakuuttamatta. Vakuutuksesta maksettava korvaus on riippuvainen siitä, minkälaisen henkilövakuutuksen valitset.

  • Terveysvakuutuksella turvaat terveytesi tapaturman ja sairauden aiheuttamien lääkäri-, tutkimus- ja kuntoutuskulujen varalta.
  • Tapaturmavakuutus tuo turvaa tapaturman aiheuttamien kulujen varalta.
  • Matkavakuutuksella saat suojaa terveydellesi ja halutessasi myös matkatavaroillesi reissatessasi maailmalla. Matkatavarat voit vakuuttaa myös kotivakuutuksessa.
  • Henkivakuutuksesta korvataan kertaluonteinen summa vakuutetun menehtyessä tapaturmaan tai sairauteen.
  • Asuntolainan takaisinmaksuturva auttaa tilanteissa, joissa normaali tulotaso yhtäkkiä alenee esimerkiksi työttömyyden, sairastumisen tai vakuutetun menehtymisen takia.
  • OP Vakava sairauus ja henkiturva -vakuutuksessa on kolme turvaa samassa paketissa: vakava sairaus, tapaturmainen pysyvä haitta ja henkivakuutus.

Koira- ja kissavakuutus

Myös lemmikeille sattuu ja tapahtuu, kuten meille ihmisillekin. Koiran ja kissan vakuutuksesta korvataan esimerkiksi, jos lemmikkisi sairastuu tai loukkaantuu, menehtyy tai katoaa tai aiheuttaa ulkopuoliselle henkilölle vahinkoa.

Kotivakuutuksen myöntää Pohjola Vakuutus Oy.