Matkavakuutus
Turvaa matkustajalle ja matkatavaroilleMatkustajavakuutus sairauden ja tapaturman varalle
Matkustajavakuutuksen hoitoturvasta korvataan matkustajan matkan aikana alkavan sairauden ja matkan aikana tapahtuvan tapaturman aiheuttamia hoitokuluja ilman euromääräistä ylärajaa. Halutessasi vakuutus kattaa matkasairauksien hoidon myös kotimaanmatkoilla.
Erinomainen turva myös matkatavaroille
Lisää matkavakuutukseen matkatavaravakuutus, jolloin voit hakea vakuutuksesta korvausta, jos matkatavarasi rikkoutuu, vahingoittuu, katoaa tai se varastetaan matkan aikana.
Matkavakuutus korvaa matkan peruuntumisen aiheuttamia kuluja
Matkustajavakuutuksen peruutusturva korvaa enimmäiskorvaukseen saakka matkan peruuntumisesta aiheutuneita kuluja, joita matkanjärjestäjä ei ole velvollinen palauttamaan.
Valitse joko jatkuva tai määräaikainen matkavakuutus
Suosittelemme vaivatonta jatkuvaa matkavakuutusta, jos matkustat useamman kerran vuodessa joko kotimaassa tai ulkomailla. Tällöin vakuutus on voimassa aina matkalle lähtiessäsi.
Vahinkoapu ja matkahätäpalvelu aina apunasi
Pohjola Vahinkoapu -palvelusta löydät toimintaohjeet matkavahinkoihin, ja matkahätäpalvelusta saat avun yhdestä numerosta matkasairauden tai -tapaturman yllättäessä - 24/7 ja vuoden jokaisena päivänä.
Matkavakuutuksesta alennus etuasiakkaille
Kun olet Pohjola Vakuutuksen etuasiakas, saat alennusta jatkuvasta matkavakuutuksesta. Tarkista, oletko jo etuasiakas ja pyydä tarvittaessa vakuutustarjous useammasta vakuutuksesta kerralla.
Matkavakuutus sinulle ja perheellesi
Matkalla arki jää kauas taa ja lomasta on lupa nauttia. Jos jotain sattuu, on Pohjola Matkavakuutus apunasi. Matkustajavakuutus korvaa esimerkiksi
- matkasairauksien ja -tapaturmien hoitokuluja ilman ylärajaa tai omavastuuta
- matkan peruuntumisesta tai keskeytymisestä aiheutuneita kuluja
- vakuutusyhtiön etukäteen hyväksymän ambulanssilennon Suomeen, jos matkustajan terveydentila niin vaatii.
Säännöllisesti matkustavassa perheessä jokainen perheenjäsen, myös lapsi, tarvitsee oman jatkuvan matkustajavakuutuksen.
Matkatavaravakuutuksen voit valita joko koko perheen kattavaksi tai henkilökohtaiseksi vakuutukseksi. Valintasi mukaan vakuutus kattaa seuraavasti:
- jos valitset koko perheen matkatavarat kattavan vakuutuksen, vakuutus turvaa kaikkien samassa taloudessa asuvien perheenjäsenien tavarat, vaikka olisitte eri matkoilla.
- jos valitset henkilökohtaisen matkatavaravakuutuksen, vakuutus kattaa omien tavaroidesi lisäksi samassa taloudessa asuvien perheenjäsentesi tavarat yhteisillä matkoilla.
Matkavakuutusten vertailu - jatkuva vai määräaikainen?
Matkavakuutusten vertailu on helppoa. Jos matkustat useamman kerran vuodessa, on aina voimassaoleva jatkuva matkavakuutus usein halvin vaihtoehto. Jatkuva matkavakuutus kannattaa varsinkin, jos matkustat myös kotimaassa – kun lisäät vakuutukseesi kotimaanmatkat, se kattaa myös mummolareissut ja pohjoisen hiihtomatkat.
Jatkuvan vakuutuksen voit muokata itsellesi sopivaksi, ja se on voimassa aina 100-vuotiaaksi asti. Kun jatkuva matkavakuutus on valmiiksi voimassa uusia matkoja varatessa, saat parhaan hyödyn sen kattavasta matkan peruutusturvasta. Paras matkavakuutus on sellainen, joka sopii juuri sinun tarpeisiisi.
Jos matkustat vain harvoin, on matkakohtainen määräaikainen matkavakuutus hyvä ja edullinen vaihtoehto.
Matkavakuutusten vertailu
Jatkuva matkavakuutus |
Määräaikainen matkavakuutus |
|
---|---|---|
Milloin paras? | Kun matkustat useamman kerran vuodessa joko kotimaassa tai ulkomailla. | Kun matkustat vain noin kerran vuodessa. |
Missä voimassa? | Ulkomaanmatkoilla. Voit lisätä vakuutukseen myös kotimaanmatkat. | Valitsemassasi maassa tai maissa. |
Miten pitkillä matkoilla voimassa? |
Kaikilla enintään valitsemasi enimmäiskeston pituisilla matkoilla. Suosittelemme vähintään 45 vrk enimmäiskestoa, mutta voit valita myös jopa 4 kuukauden enimmäiskeston. Jos tarvitset vakuutusta pidemmälle matkalle tai olet lähdössä vaihto-oppilaaksi, ota yhteyttä asiakaspalveluun. | Valitsemasi alkamis- ja päättymispäivä. |
Miten lapset vakuutettu? | Lapset vakuutetaan omalla henkilökohtaisella matkustajavakuutuksellaan. | Alle 15-vuotiaat lapset kuuluvat samalla matkalla olevan vanhemman tai isovanhemman vakuutukseen. |
Miten korvaa matkan peruuntumisen? | Peruutusturva korvaa peruuntumiskuluja valitsemaasi enimmäiskorvaukseen asti. Voit valita enimmäiskorvaukseksi matkustustottumustesi mukaan myös enemmän kuin 3 000 euroa. | Korvaa peruuntumiskuluja 3 000 euroon asti. |
Miten voin muokata? | Matkan enimmäiskesto ja vakuutuksen sisältö kattavasti muokattavissa tarpeisiisi sopiviksi. | Pääosin kiinteät turvat, joita ei voi muokata. Halutessasi voit lisätä turvan pysyvän haitan tai kuoleman varalta. |
Myöntö- ja päättymisikä? | Myönnetään syntyvälle lapselle jo raskausaikana ja 99-vuotiaaksi asti. Päättyy 100-vuotiaana. | Myönnetään 0–85-vuotiaalle, päättyy 86-vuotiaana. |
Arvostan jatkuvan matkavakuutuksen helppoutta: ei tarvitse joka reissua varten erikseen ostaa vakuutusta ja täytellä siihen liittyviä lomakkeita. Jatkuva vakuutus sopii hyvin myös äkkilähtöihin - osa matkavalmisteluista on jo hoidettu, kun vakuutusasiat ovat valmiiksi kunnossa.
Matkavakuutuksen hinta - pieni maksu kattavasta turvasta
Jos sairastut ulkomailla tai sattuu vahinko, matkavakuutuksen hinta on pieni vakuutuksen tuomaan turvaan nähden. Ulkomailla tehtävien hoitotoimenpiteiden ja mahdollisesti tarvittavien lääkkeiden hinnat voivat nousta useisiin satoihin tai jopa tuhansiin euroihin. Kulut voivat siis ylittää moninkertaisesti kattavimmankin vakuutuksen hinnan.
Kun vertailet matkavakuutuksia ja niiden hintoja, kiinnitä hinnan lisäksi huomiota siihen, mitä matkavakuutus korvaa. Mieti myös, miten saat itsellesi kattavimman turvan sairastumisen tai vahingon varalle sekä ulkomaanmatkoilla että kotimaassa. Jatkuva matkavakuutus on voimassa halutessasi myös kotimaanmatkoilla, jotta voit reissata huoletta myös Suomessa.
Myös matkan peruuntuminen voi tulla kalliiksi. Ratkaisuksi löytyy onneksi matkavakuutuksen peruutusturva, joka kattaa peruuntumisesta johtuvia kuluja. Muistathan ottaa ja maksaa vakuutuksen vähintään kolme vuorokautta ennen matkaa, jotta peruuntumiskorvaus on voimassa.
Halpa matkavakuutus haussa? Vakuutusten hinnat vaihtelevat esimerkiksi sen perusteella, vakuutatko myös matkatavarat tai minkä summan valitset peruuntumisturvan enimmäiskorvaukseksi. Edullinen matkavakuutus ei aina välttämättä ole paras matkavakuutus juuri sinun tarpeisiisi, ja halvin matkavakuutus ei välttämättä sisällä kaikkia haluamiasi turvia. Räätälöi siis juuri omiin tarpeisiisi sopiva vakuutus. Tällöin turvanasi on myös vahingon sattuessa aidosti halvin matkavakuutus.
Muista huomioida myös vakuutuksen hintaan kuuluvat palvelut. Kun valitset Pohjola Matkavakuutuksen, saat avuksesi esimerkiksi Matkahätäpalvelun, Pohjola Terveysmestarin ja Pohjola Vahinkoavun.
Matkahätäpalvelu auttaa ulkomailla, Pohjola Terveysmestari kotimaassa
Hätätapauksessa voit mennä mihin tahansa lääkäriin tai sairaalaan saadaksesi ensiapua. Pohjola Vahinkoavusta löydät sinua lähellä olevat lääkärikumppanimme Suomessa ja ulkomailla.
Ulkomailla voit myös soittaa Pohjola Matkahätäpalveluun, joka auttaa sinua löytämään luotettavan lääkärin tai sairaalan matkakohteestasi. Matkahätäpalvelun numerosta +358 102 530 011 saat apua suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.
Kotimaanmatkoilla saat sairauden tai tapaturman yllättäessä apua Pohjola Terveysmestari -palvelusta. Soita numeroon 0100 5225 tai lähetä Pohjola Terveysmestari -sovelluksessa chat-viesti terveysmestarille, niin hän arvioi oireesi ja ohjaa sinut tarvittaessa suoraan oikeanlaiseen hoitoon. Pohjola Vakuutuksen asiakkaille palvelu on maksuton.
Muista vakuuttaa myös matkatavarat
Matkavakuutukseen on hyvä liittää myös matkatavaravakuutus, joka tuo turvaa matkatavaroillesi kaikkialla maailmassa. Korvaamme esimerkiksi, jos matkalaukkusi myöhästyy, kamerasi rikkoontuu tai lompakkosi varastetaan.
Matkatavaravakuutukseen kuuluvat aina myös matkavastuu- ja matkaoikeusturvavakuutukset. Vastuuvakuutuksesta korvataan, jos aiheutat matkallasi ulkopuoliselle vahinkoa, josta olet lain mukaan korvausvastuussa. Oikeusturvavakuutus taas auttaa riita-, rikos- ja hakemusasioihin liittyvissä lakimiesavun kustannuksissa.
Aiotko kokeilla riskialttiita lajeja?
Matka on loistava tilaisuus kokea ja kokeilla uusia asioita. Matkavakuutus ei kuitenkaan automaattisesti kata esimerkiksi kilpaurheilua tai riskialttiita urheilulajeja, vaan siihen tarvitaan laajennus. Ota siis yhteyttä asiakaspalveluumme, jos aiot matkallasi harrastaa vaikkapa kamppailulajeja, laskuvarjohyppyä, laitesukellusta tai laskettelua merkittyjen rinteiden ulkopuolella.
Tutustu urheilulajeihin, jotka vaativat lisäturvaa
Eurooppalainen osaksi Pohjola Vakuutusta
Etsitkö Eurooppalaisen matkavakuutusta? Vakuutusyhtiö Eurooppalainen sulautui osaksi Pohjola Vakuutusta 1.11.2019. Muutoksen myötä Eurooppalaisesta matkavakuutuksesta tuli Pohjola Matkavakuutus. Muutoksella ei ole vaikutusta vakuutussopimusten sisältöihin, ehtoihin tai palveluihin. Vain vakuutuksen myöntäjän nimi on muuttunut.
Tällä hetkellä matkustaminen vaatii erityistoimenpiteitä ja tilanteet voivat muuttua äkillisestikin. Vakuutus kannattaa huolehtia kuntoon jo matkaa varattaessa, jotta saat mahdollisimman kattavan turvan esimerkiksi matkan peruuntumisen varalle. Pohjola Matkustajavakuutus tarjoaa turvaa matkalle sairastumisen ja tapaturmien varalle sekä korvaa myös esimerkiksi sairastumisen vuoksi peruuntuneiden matkojen kuluja.
Miten matkavakuutus korvaa koronaviruksen aiheuttaman sairauden hoitokuluja ulkomailla?
Pohjola Matkustajavakuutus korvaa matkalla alkaneen koronavirus-sairauden hoitokuluja ilman euromääräistä ylärajaa. Vakuutus kattaa esimerkiksi sairaalahoidon ja sairaalaeristyksen kuluja.
Korvaako matkavakuutus koronatestin?
Koronatesti voidaan korvata, kun se tehdään lääkärin määräyksestä matkalla alkaneiden oireiden tutkimiseksi. Koronatestiä ei korvata esimerkiksi pelkälle lennolle tai maahan pääsyä varten, eikä koronatodistuksen saamiseksi. Myöskään pelkän koronavirustartunnalle altistumisen vuoksi tehtävää koronatestiä ei korvata.
Miten eristys- ja karanteenikuluja korvataan matkavakuutuksesta?
Välttämättömät ylimääräiset matka- ja majoituskulut voidaan korvata, jos sinut määrätään matkalla esimerkiksi eristykseen koronavirukseen sairastumisen takia ja joudut ostamaan uuden paluulentolipun alkuperäisen tilalle. Jos kyseessä on pelkkä koronavirukselle altistuminen, matkavakuutus ei korvaa karanteenin kuluja.
Matkan peruuntuminen- korvaako matkavakuutus koronaviruksen takia peruuntuneen matkan?
Matkustajavakuutus kattaa peruuntuneen matkan kuluja esimerkiksi silloin, jos sinä tai lähiomaisesi sairastutte matkan varaamisen jälkeen ennen matkan alkua, ja joudut perumaan matkan. Pohjola Matkustajavakuutukseen valittavissa oleva Matkustajan kriisiturva tuo turvaa myös yllättävien kriisitilanteiden varalle, esimerkiksi jos matkakohteessa tapahtuu luonnonkatastrofi tai terroriteko.
Kriisiturva ei korvaa perutun matkan kuluja, jos matkan peruuntuminen johtuu koronapandemiaan liittyvästä olosuhteen muutoksesta. Tämä johtuu siitä, että koronapandemiaa ei lasketa enää yllättäväksi tai odottamattomaksi tilanteeksi. Peruuntumiskuluja voidaan kuitenkin korvata, jos vakuutus on otettu ja matka varattu jo ennen koronapandemian puhkeamista.
Tutustu henkilöasiakkaan vakuutuksiin ja palveluihin. Verkossa hoidat helposti sekä vakuutusten oston että vakuutusasioinnin.
Lisätietoa matkavakuutuksesta
- Mitä matkavakuutus korvaa? Tutustu esimerkkeihin
- Mikä on matkatavaravakuutus?
- Kotimaan matkavakuutus
- Matkavakuutus lapselle
- Milloin jatkuva matkavakuutus kannattaa?
- Milloin määräaikainen matkavakuutus kannattaa?
- Riskialueelle matkustaminen
- Matkavakuutuksen peruutusturva
- Matkavakuutusvertailu
- Pohjola Vahinkoapu - Matkavahingot
Mistä saan matkavakuutuskortin?
Jatkuvista matkustajavakuutuksista saat postitse kotiin matkavakuutuskortin. Mikäli kortti on kadonnut tai rikkoutunut, voit tilata uuden matkavakuutuskortin op.fi-palvelusta oman matkustajavakuutuksesi sivulta. Lähetämme sinulle uuden matkavakuutuskortin postitse kahden viikon kuluessa.
OP-mobiili on käytännöllinen myös matkoilla: löydät matkavakuutuskorttisi sähköisenä OP-mobiilista.
Määräaikaisissa matkustajavakuutuksissa vakuutuskirja käy todisteena voimassa olevasta matkustajavakuutuksesta.
Miten saan matkavakuutustodistuksen viisumia varten?
Matkavakuutustodistukseen ei tarvita viisumia varten vakuutusyhtiön leimaa eikä allekirjoitusta. Voit tulostaa todistuksen heti op.fi-palvelusta sivulta: Vakuutukset - Matkustajavakuutus - Tilaa matkavakuutustodistus viisumia varten. Vaihtoehtoisesti voit tilata sen postitettavaksi maksutta kotiosoitteeseesi.
Mitä matkavakuutus korvaa?
Matkavakuutuksesta korvataan sekä matkustajalle että matkatavaroille sattuvia yllättäviä vahinkoja. Matkustajavakuutus korvaa esimerkiksi matkalla sairastumisen tai loukkaantumisen. Matkatavaravakuutus antaa turvaa esimerkiksi matkatavaroiden häviämisen tai rikkoutumisen varalta.
- Lue esimerkkejä korvaustilanteista
- Lue, miten matkavakuutus korvaa koronavirukseen liittyvissä tilanteissa
Mitä matkavakuutus maksaa?
Matkavakuutuksen hintaan vaikuttaa esimerkiksi se, onko matkavakuutus jatkuva vai määräaikainen. Hintaan vaikuttaa myös valitsemasi enimmäiskorvausmäärä sekä se, vakuutatko pelkästään itsesi matkustajavakuutuksella vai sisällytätkö matkavakuutukseen myös matkatavaravakuutuksen.
Tarvitseeko matkavakuutusta kotimaassa?
Myös kotimaanmatkoilla voi sattua yllättäviä tilanteita, joihin varaudut helposti matkavakuutuksella. Kotimaan matkavakuutus on turvanasi sairauksien ja tapaturmien varalta, ja kattaa halutessasi myös matkalla mukana kulkevat tavarasi. Kun lisäät jatkuvan matkavakuutuksesi laajuuteen kotimaanmatkat, turvaat matkasi samalla kertaa kattavasti niin kotimaassa kuin ulkomailla.
Millainen on hyvä matkavakuutus?
Laajimmillaan matkavakuutus antaa turvaa esimerkiksi matkalla sairastumisen, matkan peruuntumisen ja matkatavaroiden häviämisen varalta. Voit muokata matkavakuutuksen laajuutta omiin tarpeisiisi sopivaksi helposti op.fi-palvelussa.
Matkavakuutus kannattaa valita omien matkustustottumusten ja -tarpeiden perusteella. Jatkuva matkavakuutus on usein helpoin ja halvin vaihtoehto, jos matkustat monta kertaa vuodessa. Jos tarvitset matkavakuutusta vain yhdelle matkalle kerrallaan, on määräaikainen matkavakuutus usein hyvä ja halpa vaihtoehto.
Onko matkavakuutuksessa omavastuuta?
Matkustajavakuutuksen hoito-, invaliditeetti- ja kuolinturvissa ei ole omavastuuta lainkaan. Matkatavaravakuutukseen voit valita itse sopivan omavastuun, matkavastuu- ja matkaoikeusturvavakuutuksissa omavastuut ovat kiinteitä.
Matkan peruuntumisturvan omavastuu on matkakohtainen, kun taas matkustajan kriisiturvassa sekä matkan odottamis-, keskeytymis- ja myöhästymisturvissa omavastuu on vakuutustapahtumakohtainen.
Matkustajan päivärahaturvassa omavastuu on ajallinen. Ajallisella omavastuulla tarkoitetaan niitä päiviä, joilta ei makseta korvausta sattuneen vahingon jälkeen.
- Matkustaja- ja matkatavaravakuutus, tuoteopas (pdf)
- Määräaikainen matkavakuutus, tuoteopas (pdf)
- Matkustajavakuutus, ehdot (Sinun ja läheistesi vakuutukset) (pdf)
- Matkatavaravakuutus, ehdot (Kodin ja tavaroiden vakuutukset) (pdf)
- Määräaikainen matkavakuutus, ehdot (pdf)
- Matkustajavakuutus, vakuutustietoasiakirja (pdf)
- Matkatavaravakuutus, vakuutustietoasiakirja (pdf)
- Määräaikainen matkavakuutus, vakuutustietoasiakirja (pdf)
Tällä sivulla esitellyt tuotetiedot koskevat myynnissä olevaa matkavakuutusta. Vakuutuksen myöntää Pohjola Vakuutus Oy.
Voit tarkastella oman vakuutuksesi ehtoja helposti op.fi-palvelun Omat vakuutukset -osiossa.
Siirry Omat vakuutukset -osioon