Nainen selvittää matkavakuutuksen tietoja

Kotimaan matkavakuutus

Kotimaanmatkailu ja Suomen sisäinen matkustaminen on suosittua etenkin kesäaikaan, kun lomat ja erilaiset tapahtumat sekä konsertit vievät suomalaisia ympäri maata, kaupungista toiseen. Tiesithän, että Pohjola Vakuutuksen jatkuva matkavakuutus turvaa sinut ja matkatavarasi myös Suomessa ja kotimaan matkoillasi.

Kotimaanmatkailu jatkuvan matkavakuutuksen turvin

Jatkuva matkavakuutuksemme on automaattisesti voimassa aina matkustaessasi ulkomaille alle 45 vuorokauden mittaiselle matkalle. Jatkuva matkavakuutus on kuitenkin mahdollista räätälöidä turvaamaan myös kotimaan matkat. Pidemmille matkoille voit valita matka-ajaksi 90 tai 120 vuorokautta.

Näin kotimaan matkavakuutus turvaa

Voit räätälöidä jatkuvan matkustajavakuutuksen turvaamaan matkustajan vahinkoja, kuten matkan aikana tapahtuvien sairastumisien tai tapaturmien aiheuttamia kuluja. Halutessasi saat vakuutuksesta turvan myös matkatavaroiden vahingoille lisäämällä siihen matkatavaravakuutuksen, josta korvataan esimerkiksi tavaroiden rikkoutumisia, katoamisia ja varastamisia. Kotimaan matkavakuutuksen hinta riippuu valitsemiesi turvien laajuudesta.

Alla olevasta taulukosta näet tarkemmat tiedot siitä, miten Pohjola Vakuutuksen jatkuva matkavakuutus turvaa kotimaan matkat. Huomioithan, että kun sinulla on kotimaan matkustamisen turvaava Pohjola Matkavakuutus, turvat ovat automaattisesti voimassa myös ulkomaan matkoillasi.

 

Mitä kotimaan matkavakuutus korvaa?

 

  Matkustaja­vakuutus Matkatavara­vakuutus

Matkustajan hoitoturva

Kotimaan matkalla alkavan matkasairauden tai matkatapaturman hoitokulut.

Kyllä Ei

Matkan peruuntumisturva

Kotimaan matkan peruuntumisesta aiheutuneet kulut, joita matkanjärjestäjä tai muu palveluntarjoaja ei ole velvollinen palauttamaan.

Kyllä Ei

Matkan keskeytymisturva

Sairastumisen tai loukkaantumisen vuoksi käyttämättä jääneet, etukäteen maksamasi kotimaan matkapalvelut.

Kyllä Ei

Matkan odottamisturva

Perillepääsemisestä aiheutuneet ylimääräiset matkakulut, jos yleisen kulkuneuvon lähtö viivästyy vähintään 4 tuntia.

Kyllä Ei

Matkalta myöhästymisturva

Tarpeelliset ja kohtuulliset matka- ja majoituskulut matkalle pääsemiseksi, tai jos et pääse matkalle, matkan hinnan, mikäli käyttämäsi kulkuneuvo viivästyy.

Kyllä Ei

Matkustajan kriisiturva

Evakuointi-, psykoterapia- ja peruuntumiskulut, jos kotimaan matkakohteessasi tapahtuu luonnonkatastrofi, epidemia tai terroriteko.

Kyllä Ei

Matkustajan päivärahaturva

Saat päivärahakorvauksen, jos joudut kotimaan matkatapaturman johdosta työkyvyttömäksi.

Kyllä Ei

Matkustajan invaliditeettiturva

Saat työtapaturma- ja ammattitautilain haittaluokituksen mukaisen kertakorvauksen, jos invalidisoidut matkatapaturman vuoksi.

Kyllä Ei

Matkustajan kuolinturva

Määräämäsi edunsaaja saa kertakorvauksen, jos menehdyt matkalla tapaturmaisesti.

Kyllä Ei

Matkatavaroiden varastaminen tai niiden vahingoittuminen

Ei Kyllä

Matkatavaroiden katoaminen tai niiden unohtuminen

Ei Kyllä

Matkatavaroiden saapuminen matkakohteeseen myöhästyy menomatkalla yli 2 tuntia.

Ei Kyllä

Passi, viisumi tai matkaliput varastetaan.

Ei Kyllä

Rahaa tai arvopapereita varastetaan.

Ei Kyllä

Mitä kotimaan matkavakuutus ei korvaa?

Kotimaan matkustamisen turvaava vakuutus ei ole voimassa kaikkialla kotimaassa, vaan vakuutuksen korvaavuutta koskee seuraavat rajoitukset:

  • Vakuutus ei korvaa vahinkoja, jotka sattuvat alle 50 kilometrin päässä kodistasi, työ- tai opiskelupaikastasi tai vapaa-ajan asunnostasi. 
  • Vakuutus ei korvaa vahinkoja, jotka sattuvat näiden paikkojen välisillä matkoilla.

Kotimaanmatkoilla mukanasi kulkee Pohjola Terveysmestari

Kun kotimaan matkasi on turvattu Pohjola Matkavakuutuksella, käytössäsi on myös Pohjola Terveysmestari -palvelu. Jos sairaus tai tapaturma yllättää, voit olla yhteydessä terveysmestariin puhelimitse tai Pohjola Sairaala -sovelluksen chat-viestillä. Terveysmestari arvioi oireesi ja ohjaa sinut tarvittaessa suoraan oikeanlaiseen hoitoon. Asiakkaanamme palvelu on sinulle maksuton.

Mitkä muut vakuutukset turvaavat kotimaan matkat?

Kotimaanmatkailun turvaaminen vakuutuksella ei välttämättä edellytä erillistä kotimaan matkavakuutusta, mikäli haluat turvaa itsellesi vain sairastumisen ja tapaturmien varalta. Jos olet turvannut terveytesi terveysvakuutuksella, vakuutus on voimassa kaikkialla kotimaassa. Vakuutus on siis voimassa myös kotona, työ- ja opiskelupaikalla sekä vapaa-ajan asunnossa.