Ensimmäinen vuosineljännes vuodelle 2026 on nyt takana. OP-Metsänomistaja -erikoissijoitusrahaston NAV oli maaliskuun lopussa noin 576 miljoonaa euroa. Rahasto-osuus B:n arvo oli 208,14 (Q4 2025: 211,01) ja II B osuuden arvo oli 212,42 (Q4 2025: 215,18). Osuuksien arvot laskivat, sillä rahasto maksoi kassavirtatuottoa sijoittajille Q1 lopulla 6,61 euroa osuudelta (II B 6,74), joka vastaa 3,13 % rahaston arvosta. Poikkeuksellisen suuren kassavirtatuoton taustalla oli joulukuussa toteutettu kiinteistökauppa, jonka myyntivoitto maksettiin sijoittajille tuotonmaksun yhteydessä. Nettona tuotonmaksu huomioiden rahaston tuotto oli ensimmäisellä kvartaalilla B-osuudelta 1,77 % ja II B osuudelta 1,85 %.

Rahaston metsien pinta-ala on nyt 120 262 hehtaaria. Palasimme uusien tilojen hankintaan maltillisesti ja ensimmäisen kvartaalin aikana hankimme kaksi uutta kohdetta. Jatkamme tulevaisuudessa tilojen hankintaa harkitusti. Rahasto on normaalisti auki merkinnöille ja lunastuksille. Vieraan pääoman määrä pysyi ennallaan 60 miljoonassa eurossa, mikä vastaa tällä hetkellä noin 9 prosenttia kokonaisarvosta (GAV), joka on tällä hetkellä noin 634 miljoona euroa.

Vuoden ensimmäinen kvartaali oli pitkälti hiljaiseloa niin puumarkkinassa kuin metsätilamarkkinassa, mikä on toisaalta ominaista molemmille. Metsätiloja tuli enemmän myyntiin maaliskuun aikana ja kauppa piristyy kevään edetessä. Alkuvuoden hintatasosta ei vielä pysty tekemään vahvoja johtopäätöksiä, sillä kauppamäärät ovat jääneet edellisvuotta pienemmiksi. Puunhintojen voimakkaat muutokset eivät ole juurikaan vaikuttaneet metsätilojen hintoihin, sillä metsäsijoittaja arvottaa kohteet pidempää horisonttia tarkastellen.

Puumarkkina on kevään aikana piristynyt ja erityisesti havutukkien hinnassa kolkutellaan jo viime vuoden huipputasoja. Kuitupuun hintakehitys on ollut vaisumpaa. Rahasto tekee suurimman osan puukaupoista Q2 aikana ja hintatason kehitys näyttää hyvältä. Positiivisen hintakehityksen taustalla on kylmän talven myötä kutistunut varantotaso sekä sahatavaran kasvanut kysyntä. Sellu- ja pakkausmateriaalimarkkinat kärsivät edelleen matalasta kysynnästä, ja todennäköisesti tähän ei ole tulossa oleellista muutosta lyhyellä aikavälillä. Kokonaisuutena puun kysyntä näyttää kohtuullisen hyvältä sahatavaramarkkinan vetämänä.

OP Kiinteistösijoitus Oy
Salkunhoitaja

Perustiedot, tuotto- ja tunnusluvut

Perustiedot

Salkunhoitaja
OP Kiinteistösijoitus Oy
Vertailuindeksi
Ei vertailuindeksiä
Perustamispäivä
08.12.2014
ISIN
FI4000108436
Osuussarja
Tuotto-osuus
Rahaston koko
574 Meur
Osuuden arvo (31.03.)
208,14 EUR
Kuukausikatsaus
Lataa
Avaintietoasiakirja
Lataa
Säännöt
Lataa
Kestävyystiedot
Lataa
Rahastoesite
Lataa

Kumulatiivinen tuotto (31.03)

1kk 3kk 6kk 1 v 3 v p.a. 5 v p.a.
OP-Metsänomistaja B - +1,83 % +4,37 % +9,94 % +10,25 % +11,29 %
Vertailuindeksi - - - - - -

Vuosittainen tuotto

2021 2022 2023 2024 2025 Vuoden alusta
OP-Metsänomistaja B +10,19 % +15,89 % +10,67 % +9,77 % +10,66 % +1,83 %
Vertailuindeksi - - - - - -

Tunnuslukuja

Volatiliteetti 12 kk vola 12kk Sharpe 12 kk Duraatio
OP-Metsänomistaja B 6,97 % - -
Vertailuindeksi - - -

Tämä on mainos. OP-Rahastoyhtiö Oy ja OP Kiinteistösijoitus Oy ovat laatineet tämän materiaalin taustainformaatioksi. Materiaalissa esitetyt tiedot perustuvat lähteisiin, joita laatijat pitävät luotettavina. Takuita materiaaliin sisällytettyjen tietojen tai mielipiteiden oikeellisuudesta tai täydellisyydestä ei voida kuitenkaan antaa. Materiaalin tarkoituksena ei ole, eikä vastaanottaja voi olettaa, että se antaisi kattavan tai täydellisen kuvauksen tuotteesta ja siihen liittyvistä riskeistä. Vaikka materiaalin laadinnassa on noudatettu huolellisuutta ja pyritty varmistamaan, että kaikki siinä esitetyt tiedot ovat oikein, eivät laatijat tai niiden henkilökunta vastaa materiaalin sisällöstä eikä mitään päätöksiä tai sopimuksia tule tehdä sen perusteella. Tämä materiaali ei sisällä sitovaa tarjousta tai ehdotusta ostaa tai merkitä rahasto-osuutta, eikä materiaali tai sen sisältö luo perustaa millekään sopimukselle tai sitoumukselle.

OP Pohjolan rahastoja hallinnoi OP-Rahastoyhtiö Oy, jolla on Finanssivalvonnan myöntämä rahastoyhtiön ja vaihtoehtorahastojen hoitajan toimilupa. Rahaston salkunhoidosta vastaa OP Kiinteistösijoitus Oy, jolla on Finanssivalvonnan myöntämä vaihtoehtorahastojen hoitajan toimilupa. Sijoittamiseen liittyy aina riskejä. Sijoitusten arvo voi nousta ja laskea, ja sijoittaja voi menettää sijoittamansa pääoman osittain tai kokonaan. Tulevia tuottoja ei voida päätellä aiemmasta tuloksesta. Mahdollinen tuleva tulos riippuu myös verotuksesta, joka puolestaan riippuu kunkin sijoittajan henkilökohtaisesta tilanteesta ja voi muuttua jatkossa. Sijoitusta koskevassa päätöksessä on otettava huomioon kaikki erikoissijoitusrahaston ominaisuudet tai tavoitteet, jotka kuvataan OP Pohjolan rahastojen rahastoesitteessä ja muissa erikoissijoitusrahastoa koskevissa asiakirjoissa. Tutustu ennen sijoituspäätöstä erikoissijoitusrahaston avaintietoasiakirjaan, rahastoesitteeseen ja sääntöihin. Saat ne varainhoitajaltasi tai osoitteesta op.fi/kaikki-rahastot. Erikoissijoitusrahaston pääasialliset riskit löytyvät avaintietoasiakirjasta ja täydellisempi riskiluettelo rahastoesitteestä. Tiivistelmä sijoittajan oikeuksista on osoitteessa op.fi/tutustu-rahastojulkaisuihin. Asiakirjat ovat suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Tämän materiaalin kopioiminen, julkaiseminen tai levittäminen kolmannelle taholle kokonaisena tai osittain ei ole sallittua ilman OP:n kirjallista lupaa. Ottamalla vastaan tämän materiaalin sitoudutte noudattamaan edellä mainittuja ohjeita ja rajoituksia.