Osuuspankkien koulu- ja oppilaitoskäynnit
OP Ryhmän vastuullisuusohjelman mukaisesti tuemme oman talouden hallintaa ja edistämme taloustaitoja. Tavoitteenamme on kohdata osuuspankkien ja kumppaneiden kanssa taloustaito-opastuksissa ja -hankkeissa 70 000 lasta ja nuorta vuosittain.
Taloustaitotyömme kivijalka on osuuspankkien koulu- ja oppilaitoskäynnit ympäri Suomen. Lisäksi osuuspankit kutsuvat lapsia ja nuoria pankkivierailuille oppimaan työelämä-, talous-, ja yrittäjyystaitoja. OP Ryhmä tekee valtakunnallisesti työtä lasten ja nuorten taloustaitojen eteen myös yhteistyökumppanien kanssa ja vuonna 2022 tavoitimme 90 000 lasta ja nuorta.
Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanjassa osuuspankit lahjoittavat kesätyön noin 2 000 nuorelle ympäri Suomen. Kampanjan tarkoituksena on mahdollistaa 15-17-vuotiaille nuorille ensimmäinen kesätyö.
Taloustaitoviikko
OP viettää maaliskuussa Taloustaitoviikkoa, jolloin kiinnitetään erityishuomiota lasten ja nuorten oman talouden hallintaan. Viikon aikana osuuspankit ympäri Suomen opettavat arjen raha-asioita ja käytännön taloustaitoja nuorille. Viikon aikana osuuspankit jalkautuvat kouluihin ja opettavat nuorille taloustaitoja OPxRahapuhetta-opetustuokioissa.
Taloustaitoja yhdeksäsluokkalaisille Taloustaitokilpailussa yhteistyössä Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liiton kanssa
Yhdessä Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liiton (HYOL) kanssa vahvistamme 9. luokkalaisten talousosaamista valtakunnallisessa Taloustaitokilpailussa ja siihen linkittyvissä tapahtumissa. Taloustaitokilpailun alkukilpailu järjestetään jälleen huhtikuun alussa kouluissa ympäri Suomen.
Lue lisää Taloustaitokilpailusta
OP tukee Nuori Yrittäjyys ry:n Pikkuyrittäjät -ohjelmaa ja Uskalla yrittää -kilpailua
Nuori Yrittäjyys ry:n kumppanuuden kautta OP on mukana Uskalla Yrittää -ohjelman alueellisissa semifinaaleissa ja finaalissa sekä tukee Pikkuyrittäjät-ohjelmaa. Näiden tarkoituksena on vahvistaa ala- ja yläkoululaisten työelämätaitoja sekä opastaa yrittäjyyden tielle. Pikkuyrittäjät -ohjelmassa kohderyhmänä ovat etenkin alakouluikäiset lapset, jotka perustavat ensimmäisiä yrityksiään ohjelman tukemana.
OP mukana Yrityskylissä eri puolilla Suomea
Yrityskylä on maailman parhaana koulutusinnovaationa palkittu suomalainen oppimiskokonaisuus, joka tarjoaa kuudes- ja yhdeksäsluokkalaisille myönteisiä kokemuksia työelämästä, taloudesta ja yhteiskunnasta. Yrityskylä toimii kahdeksalla paikkakunnalla ja OP tukee toimintaa eri puolilla Suomea.
Talous- ja työelämätaitoja toiselle asteelle yhteistyössä Talous ja nuoret TAT ry:n kanssa
OP on Talous ja nuoret TAT ry:n pitkäaikainen kumppani. Olemme partnerina esimerkiksi Bisneskurssi-kasvatussisällöissä, jotka edistävät nuorten talous-, työelämä- ja yrittäjyystaitoja. Lisäksi OP on tukemassa TATin Sijoittajakoulua, joka on toiselle asteelle suunnattu sijoittamisen ja talouden ilmiöitä käsittelevä kurssikokonaisuus.
Olemme mukana HDL:n Taloustaitohankkeessa
Helsingin Diakonissalaitoksen koordinoimassa, pankkien yhteisessä Taloustaitohankkeessa pankkilaiset opettavat syrjäytyneille nuorille taloustaitoja työpajoissa ja yksilökohtaamisissa eri puolilla Suomea. Vuodesta 2013 käynnissä olleen hankkeen kautta OP:n työntekijät vierailevat nuorisoryhmissä ja yksilövalmennuksen kautta tukevat nuorille taloustaitoja.
4H
Suomen 4H-liiton, Finlands svenska 4H:n ja OP:n yhteistyön tavoitteena on tukea nuorten työelämään siirtymistä, lisätä taloustiedon ymmärrystä ja vahvistaa nuorten itsenäistä otetta omien raha-asioiden hoitoon.