Taloustaitokilpailu

Yhdessä Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liitto HYOL ry:n kanssa vahvistamme 9. luokkalaisten talousosaamista valtakunnallisessa Taloustaitokilpailussa ja siihen linkittyvissä tapahtumissa. Kilpailu järjestetään keväisin kouluissa ympäri Suomen ja tavoitteena on kannustaa ysiluokkalaisia kartuttamaan taloustaitojaan. Oman talouden hallinnan taidot ovat tärkeitä kansalaistaitoja ja nuoruudessa opitut taidot luovat tärkeää pohjaa pitkälle aikuisuuteen.

Yhdeksäsluokkalaisten Taloustaitokilpailun 2023 on voittanut Pinja Valanta Turengin yhteiskoulusta

Peruskoulun ysiluokkalaiset ovat kilpailleet jälleen perinteisessä valtakunnallisessa Taloustaitokilpailussa 24.5.2023.
 
Taloustaitokilpailussa ysiluokkalaiset kilpailevat tietämyksellään yhteiskunnallisesti puhuttavien talousaiheiden parissa. Kilpailuun osallistui yli 17 000 oppilasta yhteensä 301 koulusta. OP Ryhmän toimitiloissa Helsingin Vallilassa järjestettävään finaaliin kutsuttiin alkukilpailun perusteella 30 oppilasta. Kärkikolmikko palkittiin finaalissa menestymisestä rahapalkinnoilla. 
 

Vuoden 2023 finaalikilpailun kärkikolmikko on: 

 
  1. Pinja Valanta, Turengin yhteiskoulu, Janakkala
  2. Jami Tuohino, Kastellin koulu, Oulu
  3. Hannes Ervasti, Nilon koulu, Kuusamo
 
Tänä vuonna Taloustaitokilpailun finaalissa ysiluokkalaiset vastasivat muun muassa asuntojen hintakehitystä, verotusta ja ilmastonmuutoksen torjunnan taloudellisia vaikutuksia koskeviin tehtäviin. Nuorten kiinnostus maailmantilannetta kohtaan näkyy selvästi ja kilpailussa korostuneet teemat puhuttivatkin myös kilpailutilanteen ulkopuolella.
 
– Taloustaidot ja yhteiskunnallisten asioiden ymmärtäminen ovat tärkeitä taitoja jo nuoresta iästä lähtien ja on hienoa huomata, kuinka kiinnostuneita ja valveutuneita nuoret ovat. Nuorten taloustaitojen edistäminen ja nuorille tarjottavat opastukset ovat tärkeä osa vastuullisuustyötämme, OP Ryhmän Vähittäispankki-liiketoiminnan johtaja Harri Nummela toteaa.
 
HYOL ry:n toiminnanjohtaja Kirsi Ruhanen huomioi, että finalistit osoittivat olevansa erinomaisen hyvin perillä sekä oman talouden hallintaan että kansantalouteen liittyvistä asioista.
 
– Tänä keväänä julkisuudessa on puhuttu paljon taloudesta muun muassa eduskuntavaalien, vallitsevan taantuman ja korkean inflaation vuoksi. Jotta suomalaiset nuoret pystyvät ymmärtämään yhteiskunnallista keskustelua ja myös osallistumaan siihen, on tärkeää varmistaa, että he saavat tähän koulussa riittävästi välineitä. Yhteiskuntaopin ja siihen sisältyvän taloustiedon opetuksen avulla tähän pyritään, sanoo Ruhanen.   
 
Taloustaitokilpailun finaalin jälkeen nuoret pääsivät tutustumaan OP Ryhmän ammattilaisten maailmaan ja näkemään analyytikoiden työtä. Lisäksi koululaisille pidettiin tietoiskuja ajankohtaisista sijoittamisen ja säästämisen sekä verkkohuijausten aiheista.
 
Taloustaitokilpailu järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1966. 

Testaa taloustaitosi

Ysiluokkalaiset ovat mittailleet taitojaan vuosittaisessa Taloustaitokilpailussa. Teimme kilpailukysymyksistä sovelletun testin. Kokeile, miten hyvin osaat vastata ysiluokkalaisille esitettyihin kysymyksiin.
Ysiluokkalaiset ovat mittailleet taitojaan vuosittaisessa Taloustaitokilpailussa. Teimme kilpailukysymyksistä sovelletun testin. Kokeile, miten hyvin osaat vastata ysiluokkalaisille esitettyihin kysymyksiin.