OP Satapirkka ja OP Ylä-Pirkanmaa yhdistyvät ensi keväänä

OP Satapirkka ja OP Ylä-Pirkanmaa yhdistyvät 1.4.2026 muodostaakseen vahvan, alueellisesti vaikuttavan pankin, joka kykenee vastaamaan asiakkaiden tarpeisiin entistä monipuolisemmin. Yhdistymisen tavoitteena on vahvistaa pankkien kykyä tarjota kilpailukykyisiä palveluja nopeasti muuttuvassa ja digitalisoituvassa toimintaympäristössä. Yhdistymisestä päätettiin 25.9.2025 molempien pankkien edustajistojen kokouksissa.

Asiakkaiden ei tarvitse tehdä mitään yhdistymisen vuoksi. Asiakassuhteet jatkuvat entisellään, ja tilinumerot, verkkopalvelutunnukset sekä maksukortit säilyvät samoina. Paikallinen päätöksenteko ja nykyiset konttorit säilyvät, ja tuttu henkilökunta palvelee asiakkaita jatkossakin. Huhtikuusta alkaen asiakkaat voivat asioida digikanavien lisäksi OP Satapirkan seitsemässä konttorissa: Harjavallassa, Huittisissa, Ikaalisissa, Parkanossa, Ruovedellä, Sastamalassa ja Virroilla.

Kahden pankin voimin – enemmän osaamista ja vaikuttavuutta

Voimien yhdistäminen antaa meille hyvän lähtökohdan ylläpitää ja vahvistaa elinvoimaisuutta pankin uudella toimialueella ja vastata asiakkaiden toiveisiin myös jatkossa. Pääomiltaan vahva pankki pystyy vastaamaan yritysten, maatalouden ja henkilöasiakkaiden rahoitustarpeisiin, kertoo OP Satapirkan hallituksen puheenjohtaja Mika Laatu.

Yhdistyminen tuo asiakkaiden käyttöön kahden pankin palveluverkoston ja asiantuntemuksen. Rakennamme pankin, jossa asiakkaiden ääni kuuluu. Johto ja esihenkilöt toimivat jatkossakin hajautetusti eri puolilla toimialuetta, mikä takaa paikallisen läsnäolon ja ymmärryksen, kertoo OP Satapirkan toimitusjohtaja Janne Pohjolainen.

Yhdistyneen pankin henkilöstömäärä tulee kasvamaan, ja jatkossa entistä suurempi osa pankkipalveluista hoidetaan omin voimin. Tämä vahvistaa asiakaspalvelun laatua ja jatkuvuutta sekä tukee koko toimialueen elinvoimaisuutta ja kehitystä, toteaa OP Ylä-Pirkanmaan toimitusjohtaja Mikko Rasi.

Yhdistymisen myötä asiantuntemus pankissa lisääntyy ja myös etäasiakkaita voidaan palvella nykyistä aktiivisemmin. Hallinnollisten tehtävien keskittämisellä saamme enemmän aikaa asiakaspalveluun ja sen laatuun voidaan panostaa entistä enemmän. Pankkien yhdistäminen on ehdottomasti asiakkaiden etujen mukaista, sanoo OP Ylä-Pirkanmaan hallituksen puheenjohtaja Heidi Tanhua.