Kauppaneuvoksen arvonimi OP Etelä-Pohjanmaan toimitusjohtaja Olli Tarkkaselle

Tasavallan presidentti myönsi perjantaina 28. marraskuuta 66 arvonimeä. Yksi arvonimen saajista on OP Etelä-Pohjanmaan toimitusjohtaja Olli Tarkkanen, jolle myönnettiin kauppaneuvoksen arvonimi. Arvonimi on julkisen arvonannon osoitus yhteiskunnan hyväksi tehdystä työstä.

Olli Tarkkanen aloitti pankkiuransa Etelä-Pohjanmaan Osuuspankissa pankkilakimiehenä vuonna 1999. Siitä lähtien hän on toiminut monipuolisissa johtotehtävissä, muun muassa aluejohtajana ja rahoitusjohtajana. Vuosina 2005–2010 Tarkkanen toimi Iisalmen Osuuspankin toimitusjohtajana ja palasi vuonna 2010 Etelä-Pohjanmaan Osuuspankkiin toimitusjohtajan rooliin, jossa hän toimii edelleen.

Pitkän ja monipuolisen pankkiuran lisäksi Tarkkanen on vaikuttanut merkittävissä hallinnollisissa tehtävissä OP Osuuskunnan hallintoneuvostossa ja viimeisimpänä hallituksessa. Näiden roolien kautta hän on ollut mukana kehittämässä OP Pohjolaa Suomen johtavaksi finanssialan yritykseksi.

– Olen otettu minulle myönnetystä arvonimestä. Tämä on kunnianosoitus ennen kaikkea Etelä-Pohjanmaan Osuuspankille. Se kertoo pankin merkityksestä tälle maakunnalle, toteaa Tarkkanen.

Arvonimiä on käytössä hieman yli sata, joista arvokkaimmat ovat valtioneuvos ja vuorineuvos. Arvonimiasioiden käsittelyä varten toimii arvonimilautakunta, joka arvioi esitykset ja puoltaa niitä tasavallan presidentin hyväksyttäväksi.

Lisätietoa:
Toimitusjohtaja Olli Tarkkanen, puh. 010 254 7201