Kuopion konttori kesällä 2023

Pankin osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2023: vahva tulos, vakavaraisuus ja maksuvalmius

Pohjois-Savon Osuuspankin liikevoitto oli v. 2023 ensimmäisen puolivuotiskauden aikana 33 miljoonaa euroa, ja pankin omat varat vahvistuivat 531 miljoonaan euroon. Asiakasliiketoiminnan volyymi kuitenkin supistui alkuvuoden aikana. Pankki maksoi omistaja-asiakkailleen OP-bonuksia 940 000 euroa enemmän kuin edellisvuoden vastaavana aikana. Pankin asuntoluotoista yli kolmannes hyötyy korkokaton tuomasta suojasta.

Pankin liikevoitto oli kesäkuun lopussa 33 miljoonaa euroa, ja oli 15,6 miljoonaa edellisvuoden vastaavaa ajankohtaa suurempi. Pankin korkokate kasvoi yli 18 miljoonalla eurolla ja nettopalkkiotuotot laskivat miljoonalla eurolla vuoden takaiseen ajankohtaan verrattuna. Kulut kasvoivat maltillisesti ja olivat miljoona euroa edellisvuoden vastaavaa ajankohtaa suuremmat. Luottojen arvonalentumistappioiden määrä kasvoi edellisvuodesta, ollen edelleen maltillisella tasolla. Pankin vakavaraisuus vahvistui ja oli kesäkuun lopussa 35,7 %. Myös pankin maksuvalmius säilyi erinomaisella tasolla.

- Asiakasliiketoiminnan tuottojen kasvu oli merkittävästi kulujen kasvua nopeampaa ja pankin tulos olikin asetettua tavoitetta parempi. Osuustoiminnallisena pankkina maksamme omistaja-asiakkaillemme pankki- ja vakuutusasioinnista OP-bonusta, ja tänä vuonna maksamme OP-bonukset 30 prosentilla korotettuina. Alkuvuoden aikana maksoimme OP-bonuksia 4,7 miljoonaa euroa, joka on 940 000 euroa viime vuoden vastaavaa ajanjaksoa enemmän. Uutena lisäpalkitsemisena tarjoamme yli 80 000 omistaja-asiakkaallemme lisäksi päivittäispalvelut maksutta lokakuun 2023 ja maaliskuun 2024 välisen ajan. Näiden lisäetujen arvioimme tuottavan omistaja-asiakkaillemme yhteensä noin 3,2 miljoonan euron hyödyn, toimitusjohtaja Mikko Vepsäläinen kertoo. 

Pankin asiakasliiketoiminnan volyymin* kehitys oli kuitenkin vaisua alkuvuonna – pankin rahoitustoiminta supistui 2,7 % ollen kesäkuun lopussa 2,6 miljardia euroa. Asuntorahoituksessa alkuvuosi oli varsin maltillinen piristyen kuitenkin puolivuotiskauden lopulla. Asuntoluottohakemusten määrä laski viime vuodesta, ja uusien nostettujen asuntolainojen määrä jäi noin neljänneksen pienemmäksi kuin alkuvuonna 2022. Kesää kohti asuntokauppa pankin toimialueella vilkastui, ja kesäkuussa asuntolainoja nostettiin noin 1,5 miljoonaa euroa enemmän kuin edellisvuonna vastaavaan aikaan.

Myös OP Kodin asuntokauppavuosi alkoi Pohjois-Savossa maltillisesti. Asuntokauppojen määrän lasku neljänneksellä edellisvuoden vastaavasta ajankohdasta näkyi myös OP Kodin kauppamäärissä. Erityisen rauhallista kaupankäynti on ollut uudiskohteiden osalta. Kesän kynnyksellä kaupankäynti kuitenkin vilkastui ostajien aktivoituessa niin vakituisten asuntojen kuin vapaa-ajan kohteidenkin suhteen. Haastavassa markkinatilanteessa OP Koti onnistui kasvattamaan markkinaosuuttaan Pohjois-Savossa ensimmäisen vuosipuoliskon aikana.

- Korkotason nousu on konkretisoinut lainojen korkosuojauksen hyödyt: pankkimme asuntoluottokannasta 35 % on korkosuojattu ja moni asuntolaina-asiakkaamme saakin tällä hetkellä omaan talouteensa ennustettavuutta ja helpotusta asuntolainan korkosuojauksen ansiosta. Arvioimme, että tämän vuoden aikana asuntolaina-asiakkaidemme korkosuojauksista saama nettohyöty nousee jopa 8 miljoonaan euroon, Mikko Vepsäläinen iloitsee.

- Yleisen taloustilanteen epävarmuus ja nousevat lainakorot näkyivät alkuvuoden aikana pankissa siten, että asiakkaiden yhteydenotot nykyisten lainojen maksusuunnitelmiin liittyen lisääntyivät. Ongelmaluottojen määrä ei kuitenkaan ole kasvanut, mikä on hieno asia. Asiakkaamme ovat alkuvuoden aikana muuttaneet taloyhtiölainoja henkilökohtaisiksi asuntolainoiksi, ja myös muiden pankkien asiakkaat ovat ottaneet meihin yhteyttä ja aktiivisesti kilpailuttaneet asuntolainojaan. Suosittelemme asiakkaita edelleen tukeutumaan pankkimme asiantuntijoihin, jos he kaipaavat tukea oman taloutensa suunnitteluun, Vepsäläinen kannustaa.

Pankin asiakasliiketoiminnan volyymi* oli kesäkuun lopussa 6,4 miljardia euroa, joka on 278 miljoonaa euroa vähemmän kuin vuoden 2022 lopun tilanteessa. Rahoitustoiminnan lisäksi pankin asiakasvarat supistuivat ensimmäisen puolivuotiskauden aikana. Vuonna 2022 pankin talletuskanta kasvoi poikkeuksellisen voimakkaasti ja kesäkuun lopussa talletuskanta oli tavanomaisemmalla 2,6 miljardin euron tasolla. Talletuskannan muutokseen on vaikuttanut talletuksiin liittyvä tavanomainen kausivaihtelu, lisäksi yleinen kustannustason nousu on vaikuttanut talletuskehitykseen heikentävästi. Lisäksi talletusten siirtymä sijoittamisen tuotteisiin on jatkunut: asiakkaiden rahastosäästöt kasvoivat alkuvuoden aikana 8,5 %, sijoitussidonnaiset vakuutussäästöt 3,1 % ja indeksilainat jopa 55 %. Säästäjä- ja sijoittaja-asiakkaiden määrä kasvoi edelleen.

- Korkotason noustua voimakkaasti, yli kymmenen vuoden taon jälkeen, ovat korkosijoitukset tehneet paluun sijoittajien salkkuihin. Kun lähes koko 2010-luvun ajan sijoittajien salkut rakentuivat käteisen, osakkeiden ja vaihtoehtoisten sijoitusten ympärille, ovat sijoittajat perustellusti alkaneet lisätä sijoitussalkkunsa hajautusta ja tuottopotentiaalia myös korkosijoituksilla. Erityisen suosittuja ovat alkuvuoden aikana olleet niin lyhyen koron rahastot kuin pitkän koron yrityslainoihin sijoittavat rahastot. Monen korkorahaston tuotto-odotus ylittää nyt jopa osakkeiden osinkotuoton, ja lyhyen koron rahastot mahdollistavat myös yrityksille tehokkaat kassanhallinnan ratkaisut, Vepsäläinen valaisee.

Vastuullisuustekojen kautta paljon hyvää lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisäämiseksi

Pohjois-Savon Osuuspankin vakaa tuloskehitys mahdollistaa pankin vastuullisuusteot ympäröivän yhteiskunnan ja paikallisyhteisöjen hyväksi. Pankin omistaja-asiakkaiden toiveen mukaisesti pankin vuoden 2023 vastuullisuustekojen pääteemana on lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistäminen, johon pankki panostaa eri keinoin yhteensä 300 000 eurolla kuluvan vuoden aikana. Alkuvuoden aikana pankki on muun muassa lahjoittanut Itä-Suomen yliopiston tekniikan alan koulutuksen käynnistämiseen 150 000 euroa sekä mahdollistanut palkkatuen kautta yhdessä paikallisten yhdistysten kanssa 120 nuoren kesätyöpaikan. Lisäksi 1300 pohjoissavolaista lasta ja nuorta on kehittänyt omia taloustaitojaan pankin tukemissa taloustaitohankkeissa.

-Liikkuminen ja harrastukset ovat isossa roolissa lasten ja nuorten elämässä, ja niillä on aivan keskeinen merkitys kaikenikäisten ihmisten hyvinvoinnissa. Pankkimme tekee laajasti yhteistyötä paikallisten urheiluseurojen kanssa, ja tavoitteenamme on mahdollistaa mahdollisimman monelle pohjoissavolaiselle lapselle ja nuorelle vapaa-ajan harrastus sekä tukea lasten liikkumista myös erilaisten matalan kynnyksen liikuntatapahtumien kautta. Järjestämme yhteistyössä urheiluseurojen kanssa muun muassa Hippo-kisoja sekä liikuntakouluja. Lisäksi lahjoitimme kesän aikana yhteensä 20 000 euroa Teemme yhdessä hyvää -haussa eri toimijoille lasten ja nuorten harrastustoiminnan tukemiseen, Vepsäläinen jatkaa.

 

*Asiakasliiketoiminta: talletukset, rahastosijoitukset, vakuutussäästöt, tuotto-osuudet, indeksilainat, rahoitustoiminnan erät 

Pohjois-Savon Osuuspankki on yksi OP Ryhmän suurimmista pankeista ja toimialueen johtavia pankkeja. Pankilla on 6 konttoria sekä kattavat verkko- ja puhelinpalvelut.  Pohjois-Savon Osuuspankilla on 82 815 omistaja-asiakasta (30.6.2023 tilanne).