Pelastakaa Lapset ry - OP Ylä-Pirkanmaa mukana lahjoituksessa

OP Ryhmä lahjoittaa 180 000 euroa Pelastakaa Lapset ry:lle – OP Ylä-Pirkanmaa mukana 3 000 euron lahjoituksella.

Lahjoitus on osa OP Ryhmän lähes 4,5 miljoonan euron panostusta lasten ja nuorten hyvinvointiin vuonna 2023.

OP Ryhmä lahjoittaa Pelastakaa Lapset ry:lle yhteensä 180 000 euroa vuoden 2023 aikana. Ylä-Pirkanmaan Osuuspankin 3 000 euron lahjoitus on osa tätä merkittävää lahjoituskokonaisuutta.

Summa kohdennetaan Eväitä Elämälle -ohjelmaan, joka tukee vähävaraisten perheiden lasten harrastamista. Harrastustuki on tarkoitettu alle 18-vuotiaille lapsille, joiden harrastuksen aloittaminen tai jatkaminen on uhattuna perheen taloudellisen tilanteen vuoksi. Lahjoitukseen osallistuvat OP Osuuskunta ja osuuspankit ympäri Suomen.

- Haluamme toteuttaa vastuullisuuttamme monilla eri tavoilla, ja tämä perheiden tukeminen on yksi hyvä tapa toimia, kertoo OP Ylä-Pirkanmaan toimitusjohtaja Leena Selkee.

- Pelastakaa Lasten Eväitä Elämälle -ohjelman kautta jaamme harrastus- ja oppimateriaalitukea sekä tarjoamme nuorille mentorointia opinnoissa. Tuki on tarkoitettu lapsille, joiden mahdollisuus osallistua harrastuksiin tai jatkaa koulunkäyntiä on uhattuna esimerkiksi perheen vähävaraisuuden vuoksi. Harrastaminen on lapsen ja nuoren hyvinvoinnille erittäin tärkeää, ja ulkopuolelle jääminen kasvattaa helposti yksinäisyyden ja osattomuuden tunnetta. Hintojen nousu ja energiakriisi ovat vaikuttaneet perheiden toimeentuloon. Olemme erittäin kiitollisia OP Ryhmälle tuesta kriittisenä aikana. Paikallisyhdistyksemme jakavat tuen sitä eniten tarvitseville, kertoo Pelastakaa Lapset ry:n pääsihteeri Hanna Markkula-Kivisilta.

Vuonna 2023 OP Ryhmä tukee lasten ja nuorten hyvinvointia yhteensä lähes 4,5 miljoonan euron lahjoituksilla ja sponsoroinnilla. Panostus kohdennetaan etenkin lasten ja nuorten harrastustoimintaan sekä nuorten taloustaitoja ja työllisyyttä edistäviin tekoihin eri puolilla Suomea.