Vuosi 2024 oli OP Ylä-Uusimaalle vahva ja tuloksellisesti erinomainen, vaikka liikevoitto laskikin hieman edellisvuoteen verrattuna. Liikevoittoa kertyi 15,1 miljoonaa euroa vahvana säilyneen korkokatteen ansiosta. Korkokate kasvoi edellisvuodesta 6,4 %. Nettopalkkiotuotot vähenivät 22,9 %, mikä johtui pitkälti omistaja-asiakkaille päivittäispalveluihin myönnetyistä lisäeduista.
"Olemme erittäin tyytyväisiä viime vuoden tulokseen. Erinomaisen tuloksen ansiosta voimme tarjota edelleen merkittäviä lisäetuja omistaja-asiakkaillemme. Erityisesti varallisuudenhoitopalveluiden kehitys jatkui vahvana ja asiakasvarat kasvoivat 37 miljoonaa euroa. Myös yritysluottokanta kääntyi kasvuun. Onnistumisesta kertoo myös omistaja-asiakkaiden määrän kasvu, saimme 228 uutta omistaja-asiakasta”, toimitusjohtaja Mikko Purmonen summaa.
Pankin omistaja-asiakasmäärä vuoden 2024 lopussa oli 23 506 (23 278). Omistaja-asiakkaille maksettiin OP-bonuksia 2,6 miljoonaa euroa ja tuotto-osuuksien korkoja 1,3 miljoonaa euroa. Omistaja-asiakkaat saavat edelleen vuonna 2025 OP-bonukset 40 %:lla korotettuna sekä päivittäiset pankkipalvelut ilman kuukausimaksuja.
Kulut kasvoivat edellisvuodesta 7,4 %, joka johtui erityisesti henkilöstö- ja hallintokulujen kasvusta. Sääntelyvaatimusten kiristyessä pankin henkilöstömäärää on määrätietoisesti kasvatettu ja tällä hetkellä pankin palveluksessa on 64 työntekijää.
Asiakasliiketoiminnassa kasvua, varallisuudenhoidossa kehitys jatkunut vahvana
Asiakasvarat kasvoivat 4,0 %, kun sijoittaminen ja jatkuva säästäminen on kasvattanut edelleen suosiotaan. Asiakkaat lisäsivät sijoituksiaan nettomääräisesti lähes 30 miljoonalla eurolla ja kasvua kertyi niin rahastosijoituksissa, vakuutussäästöissä kuin strukturoiduissa sijoitustuotteissakin. Erityisesti rahastosijoittaminen otti selkeän kasvupiikin ja kasvoi kokonaisuudessaan 22,4 % edelliseen vuoteen verrattuna. Pankin talletuskanta pysyi edellisvuoden tasolla.
Varallisuudenhoidon myyntipäällikkö Minna Aalto toteaa yhä useamman asiakkaan olevan kiinnostunut sijoittamisesta ja säästämisestä.
“Asiakkaat ovat huomanneet yhä paremmin säästämisen ja sijoittamisen hyödyt ja me haluamme olla kertomassa heille erilaisista mahdollisuuksista ja toimia parempien taloudellisten valintojen valmentajana. Meillä OP:ssa on loistavat ja monipuoliset vaihtoehdot säästämiseen ja sijoittamiseen, joilla asiakkaat voivat varautua yllättäviin menoihin ja toteuttaa unelmiaan ja haaveitaan.”, Aalto kuvailee.
Rahoitustoiminta supistui 2,3 % edellisvuoteen verrattuna, mikä johtui erityisesti heikosta asuntolainojen kysynnästä. Yritysluottokanta kääntyi sen sijaan 2,5 %:n kasvuun. Odotettavissa olevien luottotappioiden ja arvonalentumisten määrä kasvoi, mutta suhteutettuna luotto- ja takauskantaan ne pysyivät edelleen matalalla tasolla.
“Toimialueemme asunto- ja kiinteistökauppojen määrä pysyi edelleen alhaisella tasolla. Asuntoluottohakemusten määrä kasvoi hieman edellisvuodesta, mutta toteutuneita hankkeita oli hiukan aiempaa vähemmän. Korkojen laskun myötä asuntomarkkinassa on kuitenkin nähtävissä kasvavaa virettä.”, arvioi henkilöasiakasrahoituksesta vastaava pankinjohtaja Mikael Hanhilahti.
Vahva vakavaraisuus tuo turvaa asiakkaille ja mahdollistaa toimialueen elinvoimaisuuden edistämisen
Pankin vakavaraisuus on edelleen vahva ja pankin omat varat nousivat 172 miljoonaan euroon (162 Me). Vahva vakavaraisuus tuo sekä turvaa asiakkaillemme että mahdollistaa mukanaolon toimialueen erilaisissa, myös merkittävien hankkeiden rahoittamisessa.
OP Ylä-Uusimaa toteuttaa vastuullisuusohjelmaansa, jossa näkyy paikallisuus ja toimialueen elinvoimaisuuden edistäminen. Viime vuonna pankki lahjoitti 50 000 euroa yhdistyksille ja seuroille sekä tarjosi kesätyömahdollisuuksia noin 60 nuorelle. Lisäksi pankki hyödynsi asiantuntijoidensa pätevyyttä antamalla taloustaitokoulutusta noin 200 nuorelle. Pitkän historian omaavat Hippo-kisat liikuttivat yli 1 100 osallistujaa Askolassa, Kärkölässä, Myrskylässä, Mäntsälässä, Orimattilassa ja Pukkilassa.
OP Ylä-Uusimaa jatkaa perustehtäväänsä myös vuonna 2025 edistäen omistaja-asiakkaidensa ja toimintaympäristönsä kestävää taloudellista menestystä, turvallisuutta ja hyvinvointia. OP:n vahvat arvot, ihmisläheisyys, vastuullisuus ja yhdessä menestyminen ohjaavat pankin päivittäistä arkea myös tulevaisuudessa.
Tänä vuonna osuuspankit ympäri Suomen lahjoittavat jokaiselle vuonna 2025 syntyvälle vauvalle 100 euron OP Ensisijoituksen OP-Maailma Indeksi –sijoitusrahastoon. OP Ryhmä haluaa edistää suomalaisten vaurastumista ensiaskelista lähtien. OP Ensisijoitus on osuuspankkien lahja uuden sukupolven sijoittamisen ensiaskeleille.
OP Ylä-Uusimaan avainlukuja:
Avainlukuja | 31.12.2024 | 31.12.2023 |
---|---|---|
Liikevoitto, te | 15 145 | 16 311 |
Korkokate, te | 24 604 | 23 128 |
Palkkiotuoto, netto, te | 2 407 | 3 123 |
OP-bonukset asiakkaille, te | 2 633 | 2 463 |
Omistaja-asiakkaat, kpl | 23 506 | 23 278 |
Tase, Me | 1 025 | 1 044 |
Luottokanta, Me | 662 | 655 |
Talletukset, Me | 693 | 688 |
Pankin omat varat, Me | 172 | 162 |
Ydinpääoman (CET1) vakavaraisuussuhde, % | 41,9 | 41,2 |
Lisätiedot:
Toimitusjohtaja Mikko Purmonen, p. 010 256 2210, mikko.purmonen@op.fi Hallituksen puheenjohtaja Tuukka Tuomala, p. 0500 469 341