Meillä on jotain yhteistä

Lasten ja nuorten hyvinvointi on meidän yhteinen asiamme. OP Ryhmä tarjoaa lapsille ja nuorille mahdollisuuksia esimerkiksi taloustaitojen oppimiseen ja urheiluharrastuksiin. Otetaan yhdessä tulevaisuus omiin käsiimme ja rakennetaan siitä parempi – itsellemme ja seuraaville sukupolville.

Haluamme pitää huolta, että lapset ja nuoret voivat hyvin ympäri Suomen nyt ja tulevaisuudessa. Sponsoroimme vuoden aikana monipuolisesti urheilua, kulttuuria sekä paikallisesti tai yhteiskunnallisesti merkityksellisiä hankkeita.Tuemme lasten ja nuorten harrastustoimintaa muun muassa seurojen ja yhdistysten kautta ja olemme mukana nuorten työllisyyttä tukevissa hankkeissa. Lisäksi tuemme lahjoitusten avulla yleishyödyllisiä tahoja ja vahvistamme näin paikallista yhteisöllisyyttä.

 

Meitä OP Ryhmän asiakkaita on 3,5 miljoonaa

Perustehtävämme on edistää omistaja-asiakkaidemme ja toimintaympäristömme kestävää taloudellista menestystä, turvallisuutta ja hyvinvointia. Olemme rakentaneet suomalaista yhteiskuntaa yhdessä jo yli 120 vuotta, ja työmme jatkuu.

Maailman mullistusten keskellä kannattaa muistaa, että suurissa muutoksissa piilee aina myös suuria mahdollisuuksia. Niihin pitää vain osata tarttua. Toiveikkaampi tulevaisuus tarvitsee meidän kaikkien panosta – ja ennen kaikkea konkreettisia tekoja.

Uskomme, että hyvinvointi ei ole kiinni vain rahasta, vaan myös siitä, millaisessa maailmassa saamme elää. Siksi tuemme lasten ja nuorten hyvinvointia sekä taidetta, tiedettä ja tutkimusta miljoonilla euroilla joka vuosi.
 

Osuuspankit, OP Yrityspankki, OP Koti ja Pohjola Vakuutus ovat osa OP Ryhmää.