Aloittavan yrityksen rahoitus

Tutustu yleisimpiin aloittavan yrityksen rahoituslähteisiin.

Yritystoiminnan aloittaminen voi vaatia myös ulkopuolisia rahoittajia

Oletko jo startannut yritystoimintasi vai poltteleeko liikeidea vielä pöytälaatikossa? Tiedätkö, mistä voit saada yritysrahoitusta aloittavalle yrityksellesi?

Suomessa on tilausta hyville liikeideoille ja uusille yritystoimijoille. Yrittäjyys on rohkea päätös, ja me OP:ssa haluamme tukea tietäsi yrittäjänä.

Keskeinen edellytys yritystoiminnan käynnistymiselle on, että aloittavalla yrityksellä on toimiva rahoitus. Aloittavana yrittäjänä sinun kannattaakin tulla pankkiin mahdollisimman ajoissa keskustelemaan liikeideastasi sekä uuden yrityksesi laina- ja rahoitustarpeista.

Oma ja ulkopuolinen uuden yrityksen rahoitus

Pääsääntöisesti uusi yritys rahoittaa omaa toimintaansa omalla ja vieraalla pääomalla sekä myöhemmin tulorahoituksella.

Aloittavan yrityksen rahoittaminen omilla varoilla ei aiheuta lyhennys- tai korkomenoja, mikä pienentää yrityksesi kuluja etenkin alussa. Oma pääoma alkaa tuottaa sijoituksena sitten, kun yrityksesi menestyy ja tuottaa tulosta.

Yrittäjän ja yrityksen osakkaiden pääomapanokseen kiinnittävät huomiota myös ulkopuoliset rahoittajat, kuten pankki. Kun omia varoja on sijoitettu yritykseen riittävästi, tämä auttaa potentiaalisia uusia yritysrahoittajia vakuuttumaan yritystoimintaan sitoutumisesta, jolloin mahdollisia rahoituslähteitä on tarjolla enemmän.

Tutustu yleisimpiin rahoitusratkaisuihimme

TE-toimiston starttiraha

Aloittava yrittäjä voi hakea yritysrahoitusta useasta eri lähteestä. Tukea ja käynnistysavustuksia aloittavalle yrittäjälle antavat esimerkiksi TE-toimisto, Finnvera ja ELY-keskus.

Tiedustele myös starttirahan myöntämisen mahdollisuutta paikallisesta TE-toimistostasi. Starttirahalla turvataan yrittäjäksi ryhtyvän toimeentuloa ja arjen pyörittämistä yritystaipaleen alkuvaiheessa. Muistathan hakea starttirahaa paikallisesta TE-toimistostasi ennen yrityksen perustamista.

Yrityslaina uudelle yritykselle

Aloittava yritys tarvitsee monesti myös vierasta pääomaa ulkopuolisilta rahoittajilta. Useimmiten ulkopuolinen rahoittaja on pankki. Jotta voit saada yrityslainaa aloittavalle yritykselle, tarvitset:

  • uskottavan liiketoimintasuunnitelman ja kolmen vuoden budjetoinnin,
  • vakuudet, joita ovat usein reaalivakuudet tai erilaiset takaukset.

Kun tarvitset lainaa yrityksen perustamista varten, valtion omistaman erityisrahoitusyhtiö Finnveran alkutakaus auttaa uusia pk-yrityksiä saamaan yrityslainaa OP:sta erilaisiin investointi- ja käyttöpääomatarpeisiin.

Yrityslainan vakuutena toimii tällöin Finnveran myöntämä alkutakaus, ja takausosuus voi olla enintään 80 prosenttia lainan määrästä. OP voi hakea puolestasi Finnveran alkutakausta.

Leasing- ja osamaksurahoitus sopivat ajoneuvojen ja työkoneiden hankintaan

Aloittavan yrityksen rahoitus on onnistunut, kun se tukee uuden yrityksesi liiketoimintaa ja tavoitteita. Katsomme sopivan ratkaisun yrityksesi tilanteeseen ja tarpeisiin sopivaksi yhteistyössä kanssasi.

Jos uusi yrityksesi on yhtiömuotoinen, osana muuta uutta yritysrahoitusta voimme rahoittaa leasing-rahoituksella tai osamaksurahoituksella esimerkiksi ajoneuvojen tai työkoneiden hankintaa. Tällöin hankintakohde muodostaa samalla vakuuden.

Haluatko keskustella uuden yrityksen rahoituksesta? Varaa aika pankkiin

Jos haluat keskustella asiantuntijoidemme kanssa aloittavan yrityksen rahoituksesta, kannattaa varata aika omaan osuuspankkiisi.