OP-Pitkäaikaissalkku

OP-Pitkäaikaissalkku -erikoissijoitusrahasto

 

Sijoita kuin ammattilainen – OP-Pitkäaikaissalkku -erikoissijoitusrahasto on markkinoiden ensimmäinen ratkaisu, jolla olet tasapainoisesti mukana kaikissa kolmessa pääomaisuusluokassa, eli osakkeissa, korkosijoituksissa ja vaihtoehtoisissa sijoituskohteissa. Rahasto jäljittelee rakenteeltaan esimerkiksi työeläkeyhtiöiden sijoitussalkkuja, ja merkittävä osuus sen varoista kohdennetaan vaihtoehtoisiin sijoituskohteisiin, kuten pörssin ulkopuolelle sijoittaviin Private Equity -rahastoihin. Siksi OP-Pitkäaikaissalkun tuotto-odotus on korkeampi kuin perinteisissä kahden omaisuusluokan yhdistelmärahastoissa. Rahasto sopii pitkän aikavälin arvonnousua tavoittelevalle sijoittajalle, joka hyväksyy osakepainotteiselle rahastosijoittamiselle tyypillisen arvonvaihtelun.

Rahasto on aktiivisesti hoidettu. Perustilanteessa 40 prosenttia varoista on sijoitettu osakkeisiin, 20 prosenttia korkotuotteisiin ja 40 prosenttia vaihtoehtoisiin sijoituksiin. Vaihtoehtoiset sijoitukset toteutetaan ammattimaisille sijoittajille suunnatuilla tuotteilla, joihin yksityissijoittaja ei tavallisesti pääse mukaan. Nämä sijoitukset tehdään rahastoihin, jotka ovat luonteeltaan epälikvidejä, jonka takia rahaston lunastukset toteutetaan neljännesvuosittain. Voit merkitä rahastoa kuukausittain.

Vastuullisuus ohjaa rahaston sijoituksia. Rahastosta rajataan pois ympäristön tai yhteiskunnan kannalta haitallisia yhtiöitä, kuten lämpöhiilen tuottajia tai kiistanalaisten aseiden valmistajia. Lisäksi kiinnitämme huomiota siihen, miten rahaston yhtiöitä johdetaan. Läpivalaisemme kohdeyhtiöt säännöllisesti varmistaaksemme, että niissä noudatetaan muun muassa korruption torjunnan kansainvälisiä käytäntöjä.

Miksi sijoittaa OP-Pitkäaikaissalkku -erikoissijoitusrahastoon

  • Yhdellä sijoituksella mukaan niin osake- ja korkomarkkinoille kuin vaihtoehtoisiin sijoituskohteisiin
  • Vaihtoehtoiset sijoitukset toteutetaan tuotteilla, jotka ovat tavallisesti saatavilla vain ammattimaisille sijoittajille
  • Korkeampi tuotto-odotus kuin perinteisissä vastaavan riskitason yhdistelmärahastoissa

Tutustu rahastoon

Arvonkehitys esitetään rahaston A-osuussarjan osalta ja perustuu OP-Rahastoyhtiö Oy:n tietoihin. Esitetystä tuotosta on vähennetty jatkuvaluonteiset kulut. Mahdolliset merkintä- ja lunastuspalkkiot on jätetty laskelmien ulkopuolelle. Huomioithan, että rahaston historiallinen tuotto ei ole tae tulevasta tuotosta.

 

Tämä on mainos. OP-Rahastoyhtiö Oy ja OP Varainhoito Oy ovat laatineet tämän materiaalin taustainformaatioksi. Materiaalissa esitetyt tiedot perustuvat lähteisiin, joita laatijat pitävät luotettavina. Takuita materiaaliin sisällytettyjen tietojen tai mielipiteiden oikeellisuudesta tai täydellisyydestä ei voida kuitenkaan antaa. Materiaalin tarkoituksena ei ole, eikä vastaanottaja voi olettaa, että se antaisi kattavan tai täydellisen kuvauksen tuotteesta ja siihen liittyvistä riskeistä. Vaikka materiaalin laadinnassa on noudatettu huolellisuutta ja pyritty varmistamaan, että kaikki siinä esitetyt tiedot ovat oikein, eivät laatijat tai niiden henkilökunta vastaa materiaalin sisällöstä eikä mitään päätöksiä tai sopimuksia tule tehdä sen perusteella.

Tämä materiaali ei sisällä sitovaa tarjousta tai ehdotusta ostaa tai merkitä rahasto-osuutta, eikä materiaali tai sen sisältö luo perustaa millekään sopimukselle tai sitoumukselle. 

OP:n sijoitusrahastoja hallinnoi OP-Rahastoyhtiö Oy, jolla on Finanssivalvonnan myöntämä rahastoyhtiön ja vaihtoehtorahastojen hoitajan toimilupa. OP:n sijoitusrahastojen salkunhoidosta vastaa OP:n rahastojen rahastoesitteessä yksilöity salkunhoitoyhteisö. Sijoittamiseen liittyy aina riskejä. Sijoitusten arvo voi nousta ja laskea, ja sijoittaja voi menettää sijoittamansa pääoman osittain tai kokonaan. Tulevia tuottoja ei voida päätellä aiemmasta tuloksesta. Mahdollinen tuleva tulos riippuu myös verotuksesta, joka puolestaan riippuu kunkin sijoittajan henkilökohtaisesta tilanteesta ja voi muuttua jatkossa. Jos sijoitusrahastoa markkinoidaan ulkomailla, voi OP-Rahastoyhtiö Oy päättää lopettaa tällaisen markkinoinnin. Sijoittamista koskevassa päätöksessä on otettava huomioon kaikki sijoitusrahaston ominaisuudet tai tavoitteet, jotka kuvataan OP:n rahastojen rahastoesitteessä ja muissa sijoitusrahastoa koskevissa asiakirjoissa. Tutustu ennen lopullisen sijoituspäätöksen tekemistä sijoitusrahaston avaintietoasiakirjaan, rahastoesitteeseen ja sääntöihin. Sijoitusrahaston pääasialliset riskit löytyvät avaintietoasiakirjasta ja täydellisempi riskiluettelo rahastoesitteestä. Sijoitusrahastojen avaintietoasiakirjat ja säännöt ovat saatavilla varainhoitajalta ja verkkosivulta. Rahastoesite sekä sijoitusrahastoja koskeva tiivistelmä sijoittajien oikeuksista ovat saatavilla verkkosivuilta. Edellä mainitut asiakirjat ovat saatavilla suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Tämän materiaalin kopioiminen, julkaiseminen tai levittäminen kolmannelle taholle kokonaisena tai osittain ei ole sallittua ilman OP:n kirjallista lupaa. Ottamalla vastaan tämän materiaalin sitoudutte noudattamaan edellä mainittuja ohjeita ja rajoituksia.