OP-Private Equity -erikoissijoitusrahasto
Private Equity -omaisuusluokkaan eli pörssin ulkopuolisiin yrityksiin sijoittaminen on jo pitkään ollut ammattisijoittajien suosiossa. Syy suosiolle on selvä: suuri osa yritysten kasvusta tapahtuu jo ennen listautumista pörssiin, ja hyötyjinä ovat sijoittajat, jotka ovat mukana ajoissa. OP-Private Equity -erikoissijoitusrahasto tarjoaa myös yksityishenkilöille vaivattoman tavan päästä mukaan maailman suurimpaan vaihtoehtoisten sijoitusten luokkaan.
Rahaston sijoitukset tehdään tyypillisesti toisten Private Equity -rahastojen kautta. OP Varainhoidon kokeneet salkunhoitajat analysoivat kohderahastot tarkasti ennen sijoituspäätösten tekemistä. Kohderahastoilta edellytetään muun muassa houkuttelevaa tuottojen ja riskien suhdetta sekä riittävää hajautusta. Sijoittamalla rahastoon voit hyötyä osaavan salkunhoidon lisäksi Private Equity -rahastojen aktiivisesta otteesta, sillä ne pyrkivät omistajina kasvattamaan kohdeyhtiöidensä arvoa esimerkiksi uudistamalla yhtiöiden strategiaa, johtoa ja toimintatapoja.
Pörssien ulkopuolella sijoittajaa odottaa maailmanlaajuinen innovatiivisten kasvuyritysten markkina. OP-Private Equity -rahaston kautta olet mukana tässä omaisuusluokassa. Huomioithan, että rahastosta ei voi nostaa varoja päivittäin, vaan rahaston lunastukset toteutetaan neljä kertaa vuodessa.
Miksi sijoittaa OP-Private Equity –rahastoon
- Tilaisuus hyötyä pörssien ulkopuolella tapahtuvasta yritysten arvonnoususta
- Mahdollisuus pörssinoteerattuja osakkeita korkeampiin tuotto-odotuksiin
- Saavuta laaja kansainvälinen hajautus tarkasti valikoitujen sijoituskohteiden kautta
Merkintäpalkkio | Vuosittainen hallintopalkkio | Lunastuspalkkio |
---|---|---|
1,00 % | 1,50 % | 1,00 % |
Mikäli sijoitusaika on alle 4 vuotta, peritään lunastuksen yhteydessä 3 prosentin palkkio ja alle 2 vuoden sijoituksista peritään 5 prosentin palkkio. Merkintä- ja lunastuspalkkiot hyvitetään rahastolle. Rahaston arvo lasketaan kuukausittain ja rahasto-osuudet kerryttävät OP-bonuksia osuuspankin omistaja-asiakkaille. Rahaston ensimmäisen merkinnän minimisumma on 10 000 euroa.
Rahaston ostotoimeksiannot toteutetaan kuukausittain kuun viimeisenä päivänä. Myyntitoimeksiannot toteutetaan neljä kertaa vuodessa kunkin vuosineljänneksen viimeisenpäivän arvoon.
Jos kyseinen päivä ei ole arkipäivä, toteutetaan ne edellisenä arkipäivänä. Tämän jälkeen rahaston arvonlaskenta kestää yleensä 45 päivää, jonka jälkeen toteutetut ostot ja myynnit näkyvät salkussasi.
Rahaston ostaminen
Kun teet ostotoimeksiannon, se toteutetaan saman kuukauden viimeisenä arkipäivänä sen päivän arvoon. Esimerkiksi jos teet ostotoimeksiannon 31.3. kello 16 mennessä, se toteutetaan 31.3.
Ostotoimeksianto | Toteutetaan |
---|---|
1.–31. tammikuuta | 31. tammikuuta |
1.–28. helmikuuta | 28. helmikuuta |
1.–31. maaliskuuta | 31. maaliskuuta |
1.–30. huhtikuuta | 30. huhtikuuta |
1.–31. toukokuuta | 31. toukokuuta |
1.–30. kesäkuuta | 30. kesäkuuta |
1.–31. heinäkuuta | 31. heinäkuuta |
1.–31. elokuuta | 31. elokuuta |
1.–30. syyskuuta | 30. syyskuuta |
1.–31. lokakuuta | 31. lokakuuta |
1.–30. marraskuuta | 30. marraskuuta |
1.–31. joulukuuta | 31. joulukuuta |
Rahaston myyminen
Kun teet myyntitoimeksiannon, se toteutetaan sitä seuraavan toisen vuosineljänneksen viimeisenä arkipäivänä. Esimerkiksi jos teet myyntitoimeksiannon 31.3. klo 16 mennessä, se toteutetaan 30.9.
Myyntitoimeksianto | Toteutetaan |
---|---|
1. tammikuuta – 31. maaliskuuta | 30. syyskuuta |
1. huhtikuuta – 30. kesäkuuta | 31. joulukuuta |
1. heinäkuuta – 30. syyskuuta | 31. maaliskuuta |
1. lokakuuta – 31. joulukuuta | 30. kesäkuuta |
OP-Varainhoidolle on muodostunut laaja kontaktiverkosto aiemmista sijoituksistamme vaihtoehtoisiin sijoituksiin. Uudet rahastoideat poimitaan kontaktiverkostomme kautta hyödyntäen aiempia kokemuksiamme.
Valitsemme sijoituskohteita, jotka täyttävät laatukriteerimme sijoitustoiminnan, operaatioiden ja vastuullisen sijoittamisen käytäntöjen osalta.
Jokaiselle uudelle sijoituskohteelle tehdään perusteellinen analyysi. Analyysivaiheessa arvioidaan sijoituksen sopivuus salkkuun kiinnittäen erityistä huomiota likviditeettiin ja vastuullisuusanalyysiin. Käytämme analyyseissa myös ulkopuolisia asiantuntijoita.
Sijoituspäätöksissä pyritään maksimoimaan koko rahaston tuotto kuitenkin huomioiden kohderahastojen riskiprofiili, hajautus ja likviditeettiehdot.
Sijoituskohteita seurataan jatkuvasti raportoinnin ja säännöllisten tapaamisten avulla.
OP-Private Equity on rahasto, jonka aktiivisen sijoitustoiminnan tavoitteena on saavuttaa pitkällä aikavälillä hyvä tuotto suhteessa rahaston ottamiin riskeihin, sijoittamalla varat rahaston sääntöjen mukaisella tavalla. Rahastolla ei ole virallista vertailuindeksiä.
Rahasto on vaihtoehtorahastolaissa tarkoitettu erikoissijoitusrahasto, joka tarkoittaa, että se voi poiketa muun muassa sijoitustoiminnassaan, luotonotossa ja toimeksiantojen aukiolossa normaalista sijoitusrahastosta.
Rahasto sijoittaa varansa pääosin listaamattomien yhtiöiden omaan pääomaan toisten tähän omaisuusluokkaan erikoistuneiden rahastojen avulla. Portfolioon valittavat rahastot ovat pääsääntöisesti avoimia rahastoja, joihin voidaan tehdä lisäsijoituksia ja jotka tarjoavat mahdollisuuden lunastaa varoja tietyin ehdoin. Sijoituksia voidaan tehdä myös suoraan listaamattomiin yhtiöihin rahaston sääntöjen sallimissa rajoissa. Näille kohteille on tyypillistä, että niillä ei ole likvidiä jälkimarkkinaa ja sijoitukset ovat siten luonteeltaan epälikvidejä. Rahasto voi sijoittaa osan varoistaan likvideihin korkosijoituksiin, mutta käteisen määrä portfoliossa pyritään minimoimaan.
Rahaston tavoitteena on pitkällä aikavälillä saavuttaa listattuja osakemarkkinoita parempi tuotto. Sijoitusuniversumi on globaali. Lähtökohtaisesti valuuttasuojausta ei tehdä. Rahaston rahavirtojen hallinnoinnissa voidaan väliaikaisesti käyttää velkarahoitusta. Rahastossa voidaan käyttää normaalin salkunhoidon tapaan pääasiassa vakioituja johdannaisia osake-, korko- ja valuuttariskin hallinnoinnissa. Tähän rahastoon sisältyvissä sijoituksissa ei oteta huomioon ympäristön kannalta kestäviä taloudellisia toimintoja koskevia EU:n kriteerejä. Tässä rahastossa huomioidaan kuitenkin kestävyysriskejä rahastoesitteestä ilmeneviä menetelmiä hyödyntäen. Rahasto noudattaa kokonaisriskin seurannassa absoluuttista Value-at-Risk lähestymistapaa (VaR). Rahaston VaR-luku ei saa olla yli 20 prosenttia rahaston arvosta. Lisätietoa VaR-laskennasta on saatavilla OP-Rahastoyhtiön rahastoesitteestä.
Rahaston sijoituskohteista saamat tuotot sijoitetaan uudelleen rahastoon. Suositus: tämä rahasto ei välttämättä sovi sijoittajalle, joka aikoo lunastaa osuutensa rahastosta 5 vuoden kuluessa.
OP Varainhoito selvittää aktiivisten ulkopuolisten varainhoitajien vastuullisen sijoittamisen käytännöt ennen sijoituspäätöstä, sekä säännöllisessä seurannassa sijoituksen jälkeen. Vastuullisen sijoittamisen selvitys pitää sisällään vastuullisen sijoittamisen politiikkaan ja lausuntoihin, vastuullisen sijoittamisen resursseihin, toimintatapoihin, poissulkuihin, omistajavaikuttamiseen sekä raportointiin liittyviä näkökulmia. Selvitykseen perustuen arvioimme ulkopuolisten varainhoitajien vastuullisen sijoittamisen tason. Olemme määritelleet minimikriteerit, jotka uusien aktiivisten ulkopuolisten varainhoitajien tulee täyttää. Edellä eritellyt periaatteet ja toimintatavat koskevat myös ulkopuolisten varainhoitajien vaihtoehtoisiin sijoituksiin keskittyviä rahastoja.
OP-Private Equity Rahaston A-osuuden tuotto vuoden 2024 neljännellä kvartaalilla oli +5,27 %, ja vuoden 2024 kokonaistuotto on täten +9,67 %. Neljännen kvartaalin varsin positiivinen tuottokehitys syntyi kohderahastojen arvojen noususta, ja tällä kertaa myös Yhdysvaltojen dollarin voimakas vahvistuminen suhteessa euroon tuki rahaston tuottoja. Olemme varovaisen optimistisia sen suhteen, että yrityskauppa-aktiviteetti kääntyisi vihdoin nousuun tämän vuoden aikana, erittäin hiljaisen periodin jälkeen.
Schroders Capital Semi-Liquid Global Private Equity -rahaston tuotto kvartaalin aikana oli +6,53 %. Rahasto on portfolion suurin sijoitus noin 33 % painolla. Rahaston salkussa on noin 47 suoraa sijoitusta listaamattomiin yrityksiin, sekä 59 rahastosijoitusta. Rahaston sijoituksista 47 % on Euroopassa ja 40 % Amerikassa sekä noin 11 % Aasiassa. Isoimmat sektoripainot ovat terveydenhoito, teknologia ja kuluttajapalvelut. Hamilton Lane Global Private Assets Fund on toinen salkun ydinsijoitus, noin 29 % painolla. Rahasto on laajasti hajautettu suorien sijoitusten ja rahastosijoitusten kautta yli tuhanteen alla olevaan yritykseen. Portfoliossa on kaiken kokoisia yhtiöitä lukuisilta toimialoilta. Maantieteellisesti lähes 72 % salkusta on Pohjois-Amerikassa, ja 22 % Euroopassa ja loput Aasiassa. Rahastolla on myös 12 % allokaatio Credit-sijoituksissa. Rahaston tuotto kvartaalin aikana oli +2,4 %.
Neuberger Berman Global Private Equity Access -rahaston paino salkussa on noin 23 %. Portfoliossa on 51 buyout-strategian mukaista sijoitusta, joista 81 % on suoria kanssasijoituksia ja loput jälkimarkkinoilta hankittuja ns. Secondary -rahasto-osuuksia. Sijoituksista 67 % on Pohjois-Amerikassa ja 33 % Euroopassa. Tämän USD-määräisen rahaston tuotto kuluneella kvartaalilla oli +3,21 %. Tuotto Euroissa oli selvästi korkeampi. Schroders Capital Semi-Liquid Global Innovation Private Plus -rahaston paino portfoliossa on noin 10 %. Rahaston portfolio on edelleen rakennusvaiheessa ja rahastolla on portfoliossa 15 suoraa sijoitusta ja sekä kaksi jälkimarkkinoilta hankittua ns. Secondary -sijoitusta. Rahaston sijoitukset keskittyvät mm. tekoäly-, tietoturva-, pilvipalvelu-, fintech- ja bioteknologiayrityksiin. Rahaston tuotto kvartaalilla oli +4,96 %.
Yllä mainittujen prive equity -rahastosijoituksien lisäksi OP-Private Equity -erikoissijoitusrahasto on tehnyt yhteensä noin 5 % sijoitukset kahteen pörssilistattuun private -equity -rahastoon. Pörssilistatut rahastot tarjoavat likvidin tavan sijoittaa private equity -omaisuusluokkaan, ja sopii siten hyvin portfolion likvidien varojen sijoituskohteeksi.
Private Equity -omaisuusluokan näkymät jatkuvat positiivisena. Merkittävä osa innovaatioista ja yritysten kasvusta tapahtuu listatun markkinan ulkopuolella, minkä vuoksi listaamattomien yhtiöiden tarjoama tuottopotentiaali on pitkällä aikavälillä erittäin houkutteleva. OP-Private Equity -rahaston kautta sijoittajan on mahdollista päästä kiinni tämän omaisuusluokan tarjoamiin mahdollisuuksiin helpolla ja sijoittajaystävällisellä tavalla.
Riku Karkkulainen, Petri Lehtola
Salkunhoitaja
Perustiedot
- Salkunhoitaja
- Riku Karkkulainen, Petri Lehtola
- Vertailuindeksi
- Ei vertailuindeksiä
- Perustamispäivä
- 01.03.2023
- ISIN
- FI4000530860
- Osuussarja
- Kasvuosuus
- Rahaston koko
- 48 Meur
- Osuuden arvo (31.01.)
- 118,63 EUR
- Kuukausikatsaus
- Lataa
- Avaintietoasiakirja
- Lataa
- Säännöt
- Lataa
Kumulatiivinen tuotto (31.01)
1kk | 3kk | 6kk | 1 v | 3 v p.a. | 5 v p.a. | |
---|---|---|---|---|---|---|
OP-Private Equity A | +0,57 % | +5,10 % | +5,34 % | +8,95 % | - | - |
Vertailuindeksi | - | - | - | - | - | - |
Vuosittainen tuotto
2020 | 2021 | 2022 | 2023 | 2024 | Vuoden alusta | |
---|---|---|---|---|---|---|
OP-Private Equity A | - | - | - | +7,56 % | +9,67 % | +0,57 % |
Vertailuindeksi | - | - | - | - | - | - |
Tunnuslukuja
Volatiliteetti 12 kk | vola 12kk | Sharpe 12 kk | Duraatio | |
---|---|---|---|---|
OP-Private Equity A | 3,39 % | - | - | |
Vertailuindeksi | - | - | - |
Omistaja-asiakkaana säästäminen ja sijoittaminen kannattaa erityisesti, koska saat siihen erinomaisia etuja.
Edut rahastosäästämiseen:
- Ostat ja myyt lähes kaikkia rahastoja ilman kuluja.*
- Rahastoista kerrytät 0,35 % OP-bonuksia, poislukien R2 Crystal -erikoissijoitusrahastot ja rahastojen instituutiosarjat.**
Edut vakuutussäästämiseen:
- Aloitat vakuutussäästämisen maksutta.
- Vakuutussäästöihin liitetyistä rahastoista kerrytät 0,35 % OP-bonuksia.***
- Vaihdat sijoituskohteita, teet lisäsijoituksia ja vaihdat maksu- ja sijoitussuunnitelmaa OP Sijoitusvakuutukseen ja OP Kapitalisaatiosopimukseen maksutta digipalveluissa.
**OP-bonuksia käytetään pankin palvelumaksuihin ja vakuutusmaksuihin.
***Sijoitussidonnaiset vakuutukset kerryttävät OP-bonuksia, pois lukien yksilölliset sijoitusvakuutukset ja yksilölliset sijoitussopimukset. Vakuutussäästöihin liitettyjen rahastojen OP-bonusten kertymisen periaatteita yhdenmukaistetaan suorien sijoitusten kanssa. 1.1.2025 alkaen seuraavat vakuutussäästöihin liitetyt rahastot eivät kerrytä OP-bonuksia: kolmansien osapuolten rahastot kuten JP Morganin rahastot, strukturoidut lainat ja instituutiosarjan rahastot kuten OP Maailma III A.
Edut osake- ja ETF-sijoittamiseen:
- Avaat osakesäästötilin ja arvo-osuustilin maksutta.
- Saat alennusta osakekaupoista ja 1 prosentin palkkiokaton kotimaisiin osakekauppoihin arvo-osuustilillä. Edut ovat voimassa digipalveluissa.
- Saat osakesuositukset ja -analyysit maksutta käyttöösi.
- Saat alennusta säästäjän ja sijoittajan palvelupaketeista:
Osakesäästötili:
Säästäjä 0 €/kk (norm. 2,99 €/kk)
Sijoittaja 9,99 €/kk (norm. 14,99 €/kk)
Arvo-osuustili:
Säästäjä 0 €/kk (norm. 2,99 €/kk)
Sijoittaja 0 €/kk (norm. 5,39 €/kk)
Muut edut:
- Vain omistaja-asiakkaana voit sijoittaa Tuotto-osuuteen.
Varmista, että saat kaikki edut ja hyödyt käyttöösi:
*Seuraavista erikoissijoitusrahastoista veloitetaan normaalit kulut: OP-Palvelukiinteistöt, OP-Metsänomistaja, OP-Vuokratuotto, OP-Alternative Portfolio ja OP-Private Equity.
Rahaston 2A sarja jossa minimimerkintäsumma 1 000 000
Tämä on mainos. Rahastoja hallinnoi OP-Rahastoyhtiö Oy ja salkunhoidosta vastaa OP:n rahastojen rahastoesitteessä yksilöity salkunhoitoyhteisö. Sijoittamiseen liittyy aina riskejä. Sijoitusten arvo voi nousta ja laskea, ja sijoittaja voi menettää sijoittamansa pääoman osittain tai kokonaan. Historiallinen kehitys ei ole tae mahdollisesta tuotosta tulevaisuudessa. Mitä suuremmat rahaston kulut ovat sitä suurempi vaikutus niillä on sijoituksen odotettuun tuottoon. Lisäksi mahdollinen tuotto riippuu verotuksesta, joka puolestaan riippuu kunkin sijoittajan henkilökohtaisesta tilanteesta ja voi muuttua jatkossa. Jos rahastoa markkinoidaan ulkomailla, voi OP-Rahastoyhtiö Oy päättää lopettaa tällaisen markkinoinnin. Tällä sivulla esitetyt tiedot eivät anna täydellistä kuvaa rahaston ominaisuuksista.
Sijoittamista koskevassa päätöksessä on otettava huomioon kaikki rahaston ominaisuudet tai tavoitteet, jotka kuvataan OP:n rahastojen rahastoesitteessä ja muissa rahastoa koskevissa asiakirjoissa. Tutustu ennen lopullisen sijoituspäätöksen tekemistä rahastojen rahastoesitteeseen ja kunkin rahaston rahastokohtaisilta sivuilta löytyvään avaintietoasiakirjaan ja rahaston sääntöihin. Rahastoesite sekä sijoitusrahastoja koskeva tiivistelmä sijoittajien oikeuksista ovat saatavilla op.fi-palvelusta. Materiaalit ovat saatavilla suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.