Nainen tahtaalla

OP-Suomi Indeksi -sijoitusrahasto

 

Kasvua kotimaan kamaralta – OP-Suomi Indeksi -sijoitusrahaston avulla lisäät salkkuusi Helsingin pörssin suurimmat yhtiöt. Rahasto on hyvä lisä aktiivisesti hoidettujen osake- ja korkotuotteiden rinnalle, ja pitkän ajan tuotto-odotuksensa takia se soveltuu hyvin esimerkiksi pitkäaikaissäästäjän salkkuun. 

Indeksirahasto tarkoittaa sijoitusmuotoa, jossa rahaston varat sijoitetaan jonkin indeksin eli tietyn osakejoukon mukaisesti. OP-Suomi Indeksi -rahasto seuraa OMX Helsinki Benchmark CAP GI -nimistä indeksiä ja sijoittaa varansa noin 50:een Helsingin pörssin yhtiöön. Suurimmat toimialat ovat teollisuus, perusteollisuus ja rahoitus. Indeksisijoittaminen on passiivista, eli salkunhoitaja ei tee itsenäistä osakepoimintaa vaan jäljittelee indeksin liikkeitä. Osakkeista saatavat osingot sijoitetaan automaattisesti takaisin rahastoon. Tietylle maantieteelliselle alueelle sijoitettaessa on hyvä huomioida yksittäiseen markkinaan liittyvä riski. Voit suojautua sitä vastaan sijoittamalla samanaikaisesti useaan indeksirahastoon. 

OP Varainhoidolla on vankkaa kokemusta indeksirahastojen tehokkaasta toteuttamisesta. OP-Suomi Indeksi -rahaston käytännön järjestelyistä vastaa osaava salkunhoitotiimi, ja rahasto jäljittelee vertailuindeksiään erittäin tarkasti. Lisäksi hyödynnämme joustavaa hinnoittelua, joka suojaa sijoituksiasi muiden osuudenomistajien ostojen tai myyntien aiheuttamilta kuluilta.

Miksi sijoittaa OP-Suomi Indeksi -rahastoon 

  • Edullinen tapa sijoittaa Helsingin pörssin suurimpiin yhtiöihin
  • Saavutat yhdellä tuotteella laajan kotimaisen hajautuksen
  • Ammattitaitoisesti toteutettu rahasto, joka jäljittelee vertailuindeksiään tarkasti

Suomen osakemarkkinat laskivat marraskuussa. Rahaston vertailuindeksi OMX Helsinki Benchmark Cap päätyi -0,4 % laskuun.

OP Varainhoito Oy
Salkunhoitaja

Perustiedot, tuotto- ja tunnusluvut

Perustiedot

Salkunhoitaja
OP Varainhoito Oy
Vertailuindeksi
OMX Helsinki Benchmark Cap GI
Perustamispäivä
15.06.2018
ISIN
FI4000315692
Osuussarja
Kasvuosuus
Rahaston koko
590 Meur
Osuuden arvo (03.12.)
162,60 EUR
Kuukausikatsaus
Lataa
Avaintietoasiakirja
Lataa
Säännöt
Lataa
Rahastoesite
Lataa

Kumulatiivinen tuotto (03.12)

1kk 3kk 6kk 1 v 3 v p.a. 5 v p.a.
OP-Suomi Indeksi A −0,43 % +10,57 % +14,69 % +27,86 % +8,21 % +7,29 %
Vertailuindeksi −0,36 % +10,84 % +15,11 % +28,61 % +8,74 % +7,74 %

Vuosittainen tuotto

2020 2021 2022 2023 2024 Vuoden alusta
OP-Suomi Indeksi A +12,04 % +23,46 % −13,68 % −0,84 % +1,64 % +30,42 %
Vertailuindeksi +12,33 % +24,09 % −13,58 % −0,29 % +2,02 % +31,13 %

Tunnuslukuja

Volatiliteetti 12 kk vola 12kk Sharpe 12 kk Duraatio
OP-Suomi Indeksi A 14,23 % - -
Vertailuindeksi - - -

 

Tämä on mainos. OP-Rahastoyhtiö Oy ja OP Varainhoito Oy ovat laatineet tämän materiaalin taustainformaatioksi. Materiaalissa esitetyt tiedot perustuvat lähteisiin, joita laatijat pitävät luotettavina. Takuita materiaaliin sisällytettyjen tietojen tai mielipiteiden oikeellisuudesta tai täydellisyydestä ei voida kuitenkaan antaa. Materiaalin tarkoituksena ei ole, eikä vastaanottaja voi olettaa, että se antaisi kattavan tai täydellisen kuvauksen tuotteesta ja siihen liittyvistä riskeistä. Vaikka materiaalin laadinnassa on noudatettu huolellisuutta ja pyritty varmistamaan, että kaikki siinä esitetyt tiedot ovat oikein, eivät laatija tai sen henkilökunta vastaa materiaalin sisällöstä eikä mitään päätöksiä tai sopimuksia tule tehdä sen perusteella. Tämä materiaali ei sisällä sitovaa tarjousta tai ehdotusta ostaa tai merkitä rahasto-osuutta, eikä materiaali tai sen sisältö luo perustaa millekään sopimukselle tai sitoumukselle.

OP Pohjolan sijoitusrahastoja hallinnoi OP-Rahastoyhtiö Oy, jolla on Finanssivalvonnan myöntämä rahastoyhtiön ja vaihtoehtorahastojen hoitajan toimilupa. OP Pohjolan sijoitusrahastojen salkunhoidosta vastaa OP Pohjolan rahastojen rahastoesitteessä yksilöity salkunhoitoyhteisö. Sijoittamiseen liittyy aina riskejä. Sijoitusten arvo voi nousta ja laskea, ja sijoittaja voi menettää sijoittamansa pääoman osittain tai kokonaan. Tulevia tuottoja ei voida päätellä aiemmasta tuloksesta. Mahdollinen tuleva tulos riippuu myös verotuksesta, joka puolestaan riippuu kunkin sijoittajan henkilökohtaisesta tilanteesta ja voi muuttua jatkossa. Jos sijoitusrahastoa markkinoidaan ulkomailla, voi OP-Rahastoyhtiö Oy päättää lopettaa tällaisen markkinoinnin. Sijoittamista koskevassa päätöksessä on otettava huomioon kaikki sijoitusrahaston ominaisuudet tai tavoitteet, jotka kuvataan OP Pohjolan rahastojen rahastoesitteessä ja muissa sijoitusrahastoa koskevissa asiakirjoissa. Tutustu ennen sijoituspäätöstä sijoitusrahaston avaintietoasiakirjaan, rahastoesitteeseen ja sääntöihin. Saat ne varainhoitajaltasi tai osoitteesta op.fi/kaikki-rahastot. Sijoitusrahaston pääasialliset riskit löytyvät avaintietoasiakirjasta ja täydellisempi riskiluettelo rahastoesitteestä. Tiivistelmä sijoittajan oikeuksista on osoitteessa op.fi/tutustu-rahastojulkaisuihin. Asiakirjat ovat suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. 

Tämän materiaalin kopioiminen, julkaiseminen tai levittäminen kolmannelle taholle kokonaisena tai osittain ei ole sallittua ilman OP Pohjolan kirjallista lupaa. Ottamalla vastaan tämän materiaalin sitoudutte noudattamaan edellä mainittuja ohjeita ja rajoituksia.