OP Pohjola nousi palkintosijoille tekoälyn hyödyntämisessä: Tunnustus henkilöstön uteliaalle tekoälykäytölle

OP Pohjola sai tunnustusta tekoälyn tuomisesta koko henkilöstön arkeen valtakunnalliselta tekoälyverkosto AI Finlandilta.

OP Pohjola sijoittui Vuoden AI-Transformaatio -kategoriassa kolmen parhaan joukkoon yhdessä Koneen ja Relex Solutionin kanssa. Kilpailuun ilmoitettiin ennätykselliset 176 ehdokasta, mikä kertoo tekoälykentän nopeasta kehityksestä.

- Saamamme tunnustus on ennen kaikkea kunnianosoitus OP Pohjolan työntekijöille. Tekoälymatkamme ei olisi mahdollinen ilman henkilöstömme rohkeutta kokeilla uutta ja jakaa osaamistaan. Samalla on tärkeää ymmärtää johdon rooli: me emme vain seuraa muutosta, vaan johdamme sitä aktiivisesti – teemme tietoisia valintoja, opimme itse ja näytämme suuntaa koko organisaatiolle, OP Pohjolan teknologia- ja kehitysjohtaja Kasimir Hirn sanoo.

Tekoäly mahdollistaa sujuvan, innostavan ja tehokkaan työpäivän jokaisen OP Pohjolan työntekijälle.

- Olemme tukeneet tekoälymatkaa pitkäjänteisesti ja monipuolisesti koulutusten ja työpajojen, vertaistuen ja tekoälylähettiläiden sekä jatkuvan viestinnän avulla. Näin jokainen saa varmuutta ja inspiraatiota kokeilla uutta. Olen todella ylpeä kulkemastamme tekoälymatkasta ja siitä, että innostus ja uteliaisuus tekoälyn uusia toiminnallisuuksia ja agentteja kohtaan kasvavat koko ajan. Tunnustus kuuluukin jokaiselle OP Pohjolan tekoälyn rohkealle kokeilijalle! iloitsee OP Pohjolan modernin työn johtaja Karoliina Kettukari.

Kilpailu huipentui AI Gaalaan, jossa juhlistettiin tekoälyn tulevaisuuden mahdollisuuksia Suomessa. Tilaisuus kokosi yhteen 500 yritysjohtajaa, asiantuntijaa ja innovaattoria, ja palkinnot jaettiin kymmenessä kategoriassa. 

Siirry Ura OP Pohjolassa -sivulle

Siirry OP Pohjola työnantajana -sivulle