OP Pohjola työnantajana

Tarjoamme työntekijöillemme joka päivä merkityksellistä työtä monimuotoisessa työyhteisössä. Meillä pääset kehittämään osaamistasi ja nauttimaan monipuolisista henkilöstöeduista.

Merkityksellistä työtä 

Me OP Pohjolassa teemme merkityksellistä työtä. Tarjoamme työntekijöillemme mahdollisuuden olla osa yhteiskunnallisesti sitoutunutta, tiiviisti aikaansa seuraavaa ja arvojaan vahvasti todeksi elävää työyhteisöä. Jokainen työpäivä on työtä paremman Suomen puolesta. Ketterässä toimintakulttuurissamme keskiössä ovat asiakasarvon tuottaminen, moniosaajatiimit, uudistumiskyky, jatkuva parantaminen ja oppiminen. 

Haluamme olla johtava ja vetovoimaisin finanssialan toimija Suomessa. Yrityskulttuurimme ytimessä ovat arvot – ihmisläheisyys, vastuullisuus ja yhdessä menestyminen. Nämä arvot ovat mahdollistaneet osuustoiminnallisen menestyksemme läpi vuosikymmenten, ja samoissa arvoissa piilee myös tulevaisuuden kulttuurimme vahvin kulmakivi. Uskomme, että hyvinvointi ei ole kiinni vain rahasta, vaan myös siitä, millaisessa maailmassa saamme elää ja kasvaa.

Lue lisää johtamisen periaatteista ja työskentelytavoistamme‍

Monimuotoinen työyhteisömme

Meillä työskentelee monien eri alojen osaajia finanssialan ammattilaisista kovan luokan kehittäjiin ja muutoksentekijöistä aina asiakaspalvelun ammattilaisiin. Pääset rakentamaan asiantuntijuuttasi ja kehittämään vahvuuksiasi monipuolisten työtehtävien parissa. Ei siis ole yhtä ainoaa tapaa olla OP Pohjolan työntekijä – meitä on hyvin monenlaisia niin koulutuksen, osaamisen kuin kokemuksenkin näkökulmasta.

Tuoreimman henkilöstötutkimuksemme mukaan vahvuuksiamme työnantajana ovat erityisesti yhteisöllisyys ja tiimityö. Lisäksi myös kokemus yhdenvertaisuudesta, oikeudenmukaisuudesta ja mukaan ottamisesta ovat OP Pohjolassa erinomaisella tasolla.

Lue lisää monimuotoisesta yhteisöstämme‍

Osaamisen kehittäminen

Tarjoamme työntekijöillemme monipuolisia mahdollisuuksia oman osaamisen kehittämiseen. Rakennamme oppimisen kulttuuria yhdessä joka päivä ja jatkuva oppiminen on vahvasti läsnä arjessamme. Hyödynnämme osaamisen kehittämisessä ketterän työskentelyn mallia ja tarjoamme työntekijöillemme sekä tiimeille erilaisia mahdollisuuksia oman osaamisen kehittämiseen. Uskomme, että oppiminen lähtee jokaisesta itsestään – me annamme keinot, tuen ja mahdollisuudet siihen.

Lue lisää osaamisen kehittämisestä‍

Henkilöstöedut ja palkitseminen

Haluamme tarjota työntekijöillemme laajat henkilöstöedut.  Arvioimme palkitsemisen tapoja jatkuvasti, jotta ne tukevat OP Pohjolan arvoja, pitkän aikavälin tavoitteita ja motivoivat henkilöstöä.

Lue lisää henkilöstöeduista ja palkitsemisesta‍

OP Pohjolan henkilöstö lukuina

  • Personal servicesnoin 15 000 työntekijää
  • Location41 eri kansallisuutta*

    *Sisältäen työntekijät ja ulkoisen työvoiman

  • Owner-customer64,6 % naisia, 35 % miehiä, 0,4 % muita

Muuta evästeasetuksiasi‍