OP Etelä-Pirkanmaa Sponsorointi ja kumppanuudet OP Etelä-Pirkanmaassa

Perustehtävämme mukaisesti edistämme omistaja-asiakkaidemme ja toimintaympäristömme kestävää taloudellista menestystä, turvallisuutta ja hyvinvointia. OP Etelä Pirkanmaa on paikallinen, omistaja asiakkaidensa omistama pankki, joka toimii Akaan, Urjalan ja Valkeakosken alueella – ja 1.5.2026 alkaen myös Punkalaitumella.

Kumppanisi yli ajan.

Haluamme olla pitkäjänteinen kumppani Etelä Pirkanmaalla ja mukana rakentamassa hyvinvoivaa kotiseutua yhdessä paikallisten seurojen, yhdistysten ja muiden toimijoiden kanssa. Sponsorointi on meille tapa olla mukana alueen arjessa ja tukea toimintaa, jolla on merkitystä paikallisille ihmisille.

Tuemme monipuolisesti liikuntaa ja urheilua, kulttuuria sekä paikallisesti vaikuttavia hankkeita ja tapahtumia koko toimialueellamme. Erityistä painoarvoa annamme lasten ja nuorten harrastustoiminnalle, liikkumiselle ja hyvinvoinnille, jotka vahvistavat koko alueen tulevaisuutta ja elinvoimaa.

Arvostamme toimintaa, joka on alueellisesti vaikuttavaa, kohderyhmäänsä kiinnostavaa ja kehittyvää sekä perustuu vastuullisuuteen ja kestävien arvojen kunnioittamiseen. Toivomme hakemuksia eri puolilta toimialuettamme niin pieniltä kuin suuremmiltakin yhdistyksiltä ja seuroilta.

Osuustoiminnallisena pankkina sponsorointimme on aina vastikkeellista. Tavoittelemme kumppanuuksia, joista hyötyvät molemmat osapuolet ja jotka tuovat lisäarvoa myös omistaja asiakkaillemme. Yhteistyö voi sisältää rahallisen tuen lisäksi esimerkiksi näkyvyyttä, viestinnällistä yhteistyötä tai yhteisiä tapahtumia.

Valtakunnallisiin hankkeisiin osallistumme lähtökohtaisesti osana OP Pohjolaa. Emme tue yksittäisiä joukkueita tai yksilöurheilijoita emmekä uskonnollista tai poliittista toimintaa, vaan toivomme hakemuksia aina yhdistys- ja seuratasolla.

Näin haet sponsorointia

Vastaanotamme kaikki yhteistyö- ja kumppanuuspyynnöt sähköisen hakulomakkeen kautta. Sähköinen haku mahdollistaa hakemusten tasapuolisen käsittelyn ja auttaa meitä huomioimaan koko toimialueen tarpeet.

Käsittelemme saapuneita hakemuksia neljännesvuosittain seuraavasti:

  • 31.3. mennessä saapuneet hakemukset käsitellään huhtikuun aikana
  • 30.6. mennessä saapuneet hakemukset käsitellään heinäkuun aikana
  • 30.9. mennessä saapuneet hakemukset käsitellään lokakuun aikana
  • 31.12. mennessä saapuneet hakemukset käsitellään tammikuun aikana

Olemme hakijoihin yhteydessä käsittelyn valmistuttua ja pyydämme tarvittaessa lisätietoja.

Täytä hakemus tästä

Kaipaatko lisätietoja? markkinointi.etela-pirkanmaan@op.fi