OP Järvi-Pohjanmaa Sponsorointihaku 2026
Haluamme olla toimialueellamme osa hyviä tekoja ja yhteisöjä, jotka rakentavat kestävää ja välittävää tulevaisuutta. Hae sponsorointia tai yhteistyötukea ja tehdään vaikuttavia asioita yhdessä.

Olemme uudistaneet sponsorointiyhteistöiden haku- ja valintaprosessiamme. Jatkossa käsittelemme sponsorointihakemukset neljä kertaa vuodessa; maaliskuussa, toukokuussa, syyskuussa ja joulukuussa. Jokaista sponsorointiyhteistyötä haetaan sähköisellä hakulomakkeella. Näin haluamme varmistaa jokaisen hakemuksen tasapuolisen käsittelyn ja alueellisen huomioinnin.
OP Järvi-Pohjanmaan yhteistyökumppaniksi ?
Toivomme sponsorointikumppanuuksia laajasti ympäri toimialuettamme – pienistä ja suurista yhdistyksistä ja seuroista. Vuoden 2026 sponsororointi ja yhteistyöhankkeissa keskitämme tukeamme erityisesti yhdistyksille ja seuroille, jotka tukevat lasten ja nuorten harrastustoimintaa, taloustaitojen vahvistamista tai opastavat senioreita ja muita erityistä tukea tarvitsevia asiakkaita turvallisessa pankkiasioinnissa.
Kohdistamme tukemme pankkimme toimialueen paikallisille yleishyödyllisille yhdistyksille, jotka toimivat: Alajärven, Alavuden, Kuortaneen, Laihian, Lehtimäen, Peräseinäjoen, Soinin ja Vimpelin alueella.
Sovimme yhteistyöstä lähtökohtaisesti yhdistys – ja seuratasolla. Säilyttääksemme puolueettomuutemme emme tue uskonnollista tai poliittista toimintaa. Valtakunnallisiin hankkeisiin osallistumme osana OP Pohjolaa.
Kiitos osoittamastasi mielenkiinnosta Järvi-Pohjanmaan Osuuspankkia kohtaan.
Hakuaikataulu:
- Hakemusten jättäminen viimeistään 28.2., käsittely maaliskuun loppuun mennessä.
- Hakemusten jättäminen viimeistään 30.4., käsittely toukokuun loppuun mennessä.
- Hakemusten jättäminen viimeistään 31.8., käsittely syyskuun loppuun mennessä.
- Hakemusten jättäminen viimeistään 30.11., käsittely joulukuun loppuun mennessä.
Vuoden 2026 toinen hakuaika on 1.3.-30.04.2026. Käsittelemme hakemukset toukokuun loppuun mennessä. Oheisen sponsorointihakemuksen kautta toimialueemme yhdistyksillä ja seuroilla on mahdollisuus hakea tukea toiminnalleen.