OP Kainuu Uusi OP Kainuu aloitti toimintansa ja tukee toimialueensa elinvoimaisuutta yli 150 000 € lahjoituksella
Uusi OP Kainuu aloitti toimintansa 1.5.2025, kun Kainuun, Paltamon ja Ylä-Kainuun Osuuspankit yhdistyivät. Maakunnallisesti aiempaa kattavampi pankki tarjoaa asiakkailleen monipuoliset palvelut ja entistä paremmat mahdollisuudet rahoittaa alueen suuria yrityshankkeita. Nykyiset konttorit jatkavat toimintaansa normaalisti yhdistymisen jälkeen.
Yhdistymisen myötä OP Kainuu vastaa finanssialan voimakkaisiin muutoksiin ja turvaa monipuolisten pankki- ja vakuutuspalveluiden saatavuuden koko toimialueellaan. Asiakkaamme Hyrynsalmella, Kajaanissa, Paltamossa, Puolangalla, Ristijärvellä, Sotkamossa, Suomussalmella ja Vaalassa hyötyvät entistä kattavammista asiantuntijapalveluistamme sekä sähköisissä kanavissa että konttoreissa. Palvelemme asiakkaita yli 80 ammattilaisen voimin joustavasti verkossa, puhelimitse ja kasvotusten viidessä konttorissamme.
Maakunnan yrityksille yhdistymisellä on myös huomattava merkitys, sillä suuremmalla ja vakavaraisella pankilla on luonnollisesti vahvemmat edellytykset erilaisten hankkeiden rahoittamiseen ja elinvoiman tukemiseen. Lisäksi uusi pankki pystyy toteuttamaan tavoitteellisesti ja suunnitelmallisesti omistaja-asiakkaille tärkeitä vastuullisuustekoja koko toimialueella, kertoo OP Kainuun toimitusjohtaja Teuvo Perätalo.
Paikallisuus ja tutut toimihenkilöt säilyvät
Yhdistyminen ei vaikuta pankkien nykyisten asiakkaiden asiakassuhteisiin. Tilinumerot, verkkopankkitunnukset sekä maksu- ja luottokortit tunnuslukuineen säilyvät ennallaan, eikä yhdistyminen edellytä asiakkailta mitään toimenpiteitä. OP Paltamon ja OP Ylä-Kainuun omistaja-asiakkuudet muuttuvat OP Kainuun omistaja-asiakkuudeksi. Tutut toimihenkilöt palvelevat jatkossakin ja kaikille uuden pankin asiakkaille palvelut ovat tarjolla viidessä eri konttorissa Paltamossa, Puolangalla, Suomussalmella, Sotkamossa ja Kajaanissa.
Lahjoitamme yhteensä yli 150 000 € paikallisille yhdistyksille, seuroille ja järjestöille
Uusi OP Kainuu jatkaa kainuulaisen osuuspankkitoiminnan pitkää perinnettä asiakaslähtöisenä paikallisena pankkina ja alueen kehittäjänä. Haluamme olla vahvasti mukana edistämässä toimintaympäristömme kestävää taloudellista menestystä, turvallisuutta ja hyvinvointia. Tuemme toimialueemme elinvoimaisuutta lahjoittamalla paikallisten yhdistysten toimintaan yhteensä yli 150 000 euroa.
Kaikkien aikojen tekoja -lahjoituksia myönnetään OP Kainuun toimialueen rekisteröidyille yhdistyksille, seuroille, järjestöille ja muille yleishyödyllisille toimijoille, jotka omalla pyyteettömällä toiminnallaan tukevat ja ilahduttavat kainuulaisten elämää. Vastuullisuusohjelmamme mukaisesti pääpaino lahjoituksissa on lasten ja nuorten harrastustoiminta, mutta nyt otamme vastaan myös kulttuuriin, lähiluonto- tai ympäristötekoihin, yhteisöllisyyteen ja paikallisiin tapahtumiin liittyviä hakemuksia. Kaikkien aikojen tekoja -lahjoitushaku on voimassa toistaiseksi loppuvuoden 2025 ja lahjoituksia voi hakea verkkosivuiltamme op.fi/kainuu -löytyvällä hakulomakkeella. Kaikkien aikojen tekoja -lahjoitushaun kautta myönnämme lahjoituksia yhteensä 100 000 eurolla vuonna 2025. Tavoitteenamme on, että ensimmäiset lahjoituspäätökset tehtäisiin 17.6.2025 uuden OP Kainuun hallituksen kokouksessa.
Kaikkien aikojen tekoja -lahjoitusten lisäksi OP Kainuu lahjoittaa Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanjan kautta 52 000 euroa toimialueensa yhdistyksille ja seuroille tulevan kesän aikana, jolla mahdollistetaan yhteensä 104 nuoren kesätöiden palkka. Lahjoituskampanjat ovat tärkeä osa OP Kainuun vastuullisuusohjelmaa.
Linkki: Tarkemmat Kaikkien aikojen tekoja -lahjoitushaun ohjeet