OP Keski-Suomi Uratarina Marika Haikara

Urani pankkialalla alkoi jo 2000- luvun alussa Pieksämäen Seudun Osuuspankissa, jonne tulin työharjoittelun kautta päivittäisten pankkipalveluiden pariin. Vastasin tuolloin itsenäisesti myös pankin sivukonttoreiden toiminnasta. Monella pankkialan ammattilaisella työura alkaa juuri päivittäisistä pankkipalveluista - ne luovat vahvan perustan asiakaspalvelulle sekä kokonaisvaltaisen ymmärryksen pankkiliiketoiminnasta.
OP Keski-Suomessa aloitin vuonna 2007. Vuosien varrella olen toiminut sijoitus- ja rahoitusneuvojan sekä asiakkuusasiantuntijan rooleissa. Tehtäviin on kuulunut mm. vaativia rahoitusneuvotteluja, uusasiakashankintaa sekä oman asiakassalkun kokonaisvaltaista hoitamista. OP Keski-Suomi on tarjonnut minulle monipuolisia tehtäviä ja jatkuvia mahdollisuuksia oppia uutta. Olen päässyt osallistumaan erilaisiin tapahtumiin, toimimaan asiantuntijana webinaareissa sekä osallistumaan podcasteihin. Olen erittäin kiitollinen kaikista näistä mahdollisuuksista kehittää omaa osaamistani yhdessä kannustavien ja osaavien kollegoiden kanssa.
Tällä hetkellä toimin asiakkuuspäällikkönä. Yli 20-vuotinen urani on rakentunut vahvasti asiakastyön ympärille. Olen saanut olla mukana asiakkaiden merkittävissä elämänvaiheissa ja tukenut heitä harkittujen taloudellisten ratkaisujen tekemisessä. Nykyisessä roolissani asiakkuuspäällikkönä toimin asiakkaiden luotettavana kumppanina ja kehitän asiakkuuksia yhteistyössä eri sidosryhmien kanssa. Minulle hyvä asiakaskokemus syntyy asiantuntemuksesta, avoimesta vuorovaikutuksesta ja aidosta halusta löytää asiakkaalle toimivia ratkaisuja.
Minulle pankkityö on ennen kaikkea ihmisläheistä asiantuntijatyötä- koen merkitykselliseksi sen, että voin aidosti auttaa asiakkaita rakentamaan taloudellisesti turvallista tulevaisuutta. OP:ssa on ollut hyvä työskennellä, sillä työyhteisö rohkaisee kehittymään, ottamaan vastuuta ja oppimaan uutta. Yhteistyö eri asiantuntijoiden kanssa on tehnyt työstäni monipuolista ja merkityksellistä.