OP Keski-Suomi Vastuullisuus on tekoja
Haluamme rakentaa vastuullisesti keskisuomalaisille arkea, jossa voi hengittää vapaasti ja jossa kuljetaan yhdessä kohti yhteisölle merkityksellisiä onnistumisia. Olemme tukemassa maakuntamme menestystä ja elinvoimaa, valmentaen asiakkaitamme kohti parempia taloudellisia valintoja. Yhdessä tekeminen on meidän vahvuutemme – ja yhdessä myös menestymme.

OP Keski-Suomen vastuullisuusohjelma keskittyy ilmaston, ihmisten ja yhteisöjen sekä hyvän hallintotavan edistämiseen paikallisella tasolla. Ohjelma perustuu arvoihimme ihmisläheisyys, vastuullisuus ja yhdessä menestyminen. Pankki on tukenut nuorten kesätyöllistämistä, toteuttanut lahjoituskampanjoita yhdistyksille, järjestänyt laajoja urheilu- ja kulttuuritapahtumia sekä digiopastuksia senioreille. Lisäksi se on osallistunut paikallisiin ympäristö- ja hyväntekeväisyyskampanjoihin ja saanut tunnustuksia yhteistyöstä.
Vastuullisuusohjelma
Ilmaston ja ympäristön tavoitteet
Pankki tarjoaa kestäviä rahoitus- ja sijoitustuotteita, tukee luonnon monimuotoisuutta lahjoituksin ja on siirtynyt käyttämään 100 % uusiutuvaa sähköä. Hiilineutraalius tavoite täyttyi vuonna 2025. Pankille myönnettiin WWF:n Green Office –ympäristöohjelman sertifikaatti vuonna 2025.
Ihmiset ja yhteisöt: Keski-Suomen Osuuspankki tukee yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta, järjestää urheilu- ja kulttuuritapahtumia lapsille ja nuorille, edistää taloustaitoja eri ikäryhmille ja tarjoaa tukea senioreille ja erityistä apua tarvitseville asiakkaille. Nuorten kesätyöpaikkojen palkkaustuen tarjoaminen yhdistyksille Kesäduuni OP:npiikkiin –kampanjan puitteissa on keskeinen osa pankin vastuullisuustyötä.
Hyvä hallintotapa ja henkilöstön kehittäminen
Pankki lisää hallinnon monimuotoisuutta ja kehittää henkilöstön vastuullisuusosaamista.
Vastuullisuustekojamme vuonna 2025
- Järjestimme useita Hippo-tapahtumia pankin toimialueella tarjoamalla liikunnan iloa tuhansille keskisuomalaisille lapsille ja heidän perheelleen.
- Järjestimme Kestävä rahoitus –aamukahvit Jyväskylän Nuorkauppakamarin kanssa.
- Työllistimme 100 nuorta yhdessä paikallisten yhdistysten kanssa Kesäduuni OP:npiikkiin -kampanjassa ja lahjoitimme kampanjan kautta nuorten työllistämiseen yhteensä 50 000 euroa.
- Järjestimme yhdessä Keskuskauppakamarin kanssa Vastuullisuudelle kilpailuetua –vastuullisuusvalmennuksen pk-yrittäjille.
- Toteutimme Varmuutta verkkoon –viikolla useita turvallisen digiasioinnin opastustilaisuuksia senioreillemme.
- Pankille myönnettiin WWF:n Green Office –ympäristöohjelma-sertifikaatti. Ohjelman tavoitteena on pienentää omassa käytössä olevien tilojen hiilijalanjälkeä.
Omistaja-asiakkaana voi vaikuttaa pankin vastuullisuustekojen valintaan
Omistaja-asiakkaamme pääsevät vuosittain vaikuttamaan pankin vastuullisuustekojen valintaan Kaikkien aikojen tekoja -kyselyn kautta. Vuonna 2025 kyselyyn vastasi noin 2500 pankin omistaja-asiakasta. Tärkeimmiksi teemoiksi nousivat:
- Senioreiden ja muiden tukea tarvitsevien opastaminen turvalliseen pankkiasiointiin
- lasten ja nuorten harrastustoiminnan tukeminen
- nuorten kesätyöllistymisen mahdollistaminen
- Huomioimme omistaja-asiakkaidemme näkemykset tehdessämme sponsori- ja kumppanuussopimuksia ja päättäessämme pankin lahjoituksista.