OP Pirkanmaa OP Pirkanmaa lahjoitti 14 000 euroa vähävaraisten lapsiperheiden jouluun ja harrastamiseen
Lahjoitus jaetaan puoliksi paikallisille Tampereen Pelastakaa lapset ry:lle ja Hope ry:lle, jotka jakavat rahallista tukea pirkanmaalaisille perheille joulun alla ruokalahjakortein ja ympärivuotisesti lasten harrastamiseen.
Suomalaisten lasten arki eriytyy yhä selvemmin perheiden tulotason perusteella, selviää marraskuun alussa julkaistussa Pelastakaa Lasten selvityksessä*.
Perheiden heikko taloudellinen tilanne näkyy lasten arjessa muun muassa niukkuutena ruoassa, hankinnoissa ja harrastusmahdollisuuksissa sekä lasten kokemina ulkopuolisuuden tunteina.
– Harrastukset tukevat lasten sosiaalisten suhteiden sekä onnistumisen kokemusten lujittumista. Kaikilla perheillä ei kuitenkaan ole varaa harrastusmaksuihin ilman ulkopuolista tukea. Siksi lahjoitukset ovat tärkeässä asemassa lapsille ja nuorille tärkeiden osallistumismahdollisuuksien luomisessa, kertoo Hope ry:n toiminnanjohtaja Eveliina Hostila.
Lapsen ääni 2025: Perheiden väliset tuloerot heijastuvat yhä selvemmin lasten arkeen
Selvityksen mukaan pienituloisten perheiden lapsista noin viidesosa (19 %) kokee, että kotona ei saa riittävästi ja säännöllisesti ruokaa. Lähes joka kolmannella (29 %) ei ole mahdollisuutta maksulliseen harrastukseen. Lisäksi selvityksestä nousevat esille vaikeudet ostaa lääkkeitä, hygieniatarvikkeita ja vaatteita.
– Lapset kantavat huolta perheen taloudellisesta pärjäämisestä ja vanhempien jaksamisesta. Samaan aikaan he ovat riskissä joutua kaveriporukan ulkopuolelle, koska heillä ei ole mahdollisuutta moniin asioihin, joita paremmin toimeentulevien perheiden lapsilla on, toteaa Virpi Vaattovaara Tampereen Pelastakaa Lasten paikallisyhdistyksestä.
Tänä vuonna sekä harrastustukea että ruokalahjakortteja on pyydetty ja voitu jakaa huomattavasti enemmän kuin aiempina vuosina. Apua tarvitsevia perheitä on tavoitettu muun muassa yhteistyökumppanien, kuten kirkon diakoniatyön kautta.
– Osuuspankin lahjoitus on ollut siinä suuri apu. Perheiden kiitollisuus avusta on koskettavaa. Olemme yhdessä pystyneet näin helpottamaan monen vanhemman ja lapsen huolta siitä, miten joulu saadaan tuntumaan vähän enemmän joululta, jatkaa Vaattovaara.
Tulevaisuuden uskoa ja harrastusmahdollisuuksia osuuspankin tuella
OP Pirkanmaa tukee urheiluseurojen työtä ja opettaa kouluissa talouden hallintaa ja rahataitoja.
– On tärkeää muistaa, että lapsiperheköyhyyden lisääntyminen on kauaskantoinen yhteiskunnallinen ongelma myös joulun jälkeen. Mahdollisuus harrastaa ja olla osallisena siihen liittyvässä yhteisössä sekä kiinnostus ja taidot oman rahan suunnitelmalliseen käyttämiseen tukevat itsetuntoa ja luottamusta tulevaisuuteen, korostaa OP Pirkanmaan toimitusjohtaja Jani Vilpponen.
Osana valtiontalouden säästöjä pienentyneet Sosiaali- ja terveysjärjestöjen valtionavustukset eli STEA-avustukset ovat kiristäneet avustusjärjestöjen toimintaa samaan aikaan kun yleinen taloustilanne ja sosiaalituet heikentyneet.
– Keväällä pankkimme teki yhteensä 100 000 euron lahjoituksen paikallisesti toimiville sote-alan yhteisöille, SOS-lapsikylälle, Pirkanmaan mielenterveys Mieli ry:lle, Pelastakaa Lapset ry:lle ja Finfami ry:lle. Ne edistävät haavoittuvassa asemassa olevien lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia, osallisuutta ja mielenterveystyötä Tampereen seudulla, lisää Vilpponen.
* Lapsen ääni on Pelastakaa Lasten tekemä vuosittainen kysely. Tänä vuonna kyselyn aiheina olivat lasten ja nuorten kokemukset hyvinvoinnista, arjesta ja perheen toimeentulosta. Lasten ja nuorten vastauksia kerättiin keväällä 2025 Verianin verkkopaneelissa sekä Pelastakaa Lasten verkkokyselyllä. Yhteensä kyselyihin vastasi 2241 lasta ja nuorta. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2023 pienituloisissa perheissä eli 123 100 lasta. Tämä oli 12,2 prosenttia asuntoväestön alle 18-vuotiaista.