OP Pirkanmaa OP Pirkanmaan tammi-maaliskuu 2026: Yritysrahoitus harppasi kasvuun, ihmiset empivät asunnonvaihtoa, mutta sijoittivat entistä enemmän
OP Pirkanmaan (Pirkanmaan Osuuspankki) tulos tammi-maaliskuulta oli hyvä, liikevoitto oli 13,5 miljoonaa euroa (17,0). Viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna yritysrahoitus nousi, nostettujen asuntoluottojen määrä laski ja säästäminen ja sijoittaminen jatkoi kasvu-uralla. OP Pirkanmaan omistaja-asiakkaille kertyi OP-bonuksia ennakonpidätyksen jälkeen 5,0 miljoonaa euroa. Toimialuettaan pankki tukee lahjoittamalla 100 000 euroa yhdistyksille nuorten työllistämiseksi.
Uusia asuntolainoja nostettiin OP Pirkanmaasta tammi-maaliskuussa 19,5 % viime vuotta vähemmän. Asuntoluottokanta kuitenkin kasvoi vuodessa 27,0 miljoonaa euroa eli 0,9 %. Muutoin yksityinen kulutus pysyi alkuvuoden vakaana: valtakunnallisesti OP Pohjolan asiakkaiden korttimaksut jopa kasvoivat vuoden ensimmäisellä neljänneksellä.
– Suomen julkisen talouden haasteet, geopoliittiset kriisit maailmalla sekä niiden vaikutukset korkoihin ja hintoihin sekä heikentynyt työllisyys nakertavat kuluttajien luottamusta, ja se painoi erityisesti kotitalouksien rohkeutta isoihin investointeihin. Tämä näkyy asuntorahoituksen notkahduksena tammi–helmikuussa. Maaliskuussa markkina kuitenkin selvästi piristyi, ja asuntorahoituksen kysyntä ja uusien asuntoluottojen nostaminen palasi jo vuoden 2025 tasolle. Asuntorahoituksen kysynnän elpyminen on jatkunut myös huhtikuussa ja se luo toiveikkuutta kevääseen, kertoo OP Pirkanmaan toimitusjohtaja Jani Vilpponen.
Asuntojen heikko hintakehitys tarkoittaa myös pienempää välirahaa ja edullisempaa ensimmäistä omistuskotia:
– Moni on jäänyt odottamaan asuntojen hintojen nousua eikä omaa asuntoa ole ryhdytty myymään. Vaikka pidempään jatkunut heikko hintakehitys ei lupaa arvonnousua myyjälle, pääsee tällä hetkellä seuraavaan kotiin kiinni vastaavasti edullisemmalla. Välirahan näkökulmasta nyt on hyvä hetki asuntokaupalle ja ensiasunnon ostajalle tilanne on jopa erinomainen. Pidemmällä laina-ajalla ja sopivan korkosuojauksen avulla saa turvaa ja varmuutta asunnonostoon, rohkaisee Vilpponen.
Pirkanmaalaiset yritykset investoivat ja OP Pirkanmaa rahoitti
OP Pirkanmaan yritysrahoitus otti alkuvuoden mittaan kasvuharppauksen: Uusia yritys- ja yhteisöluottoja nostettiin 78,9 % enemmän kuin vuotta aiemmin. Yritys- ja yhteisöluottokanta kasvoi vuodessa 133,8 miljoonaa euroa eli 8,7 %. Pirkanmaalta on myös neljä pk-yritystä mukana OP Pohjolan valtakunnallisessa, kasvua tukevassa Kasvualusta-mentorointiohjelmassa.
– Yrityssektorilla alkuvuosi on ollut selvästi positiivinen. Yritysluottojen kysyntä kasvoi, investointeja lähti liikkeelle ja yrityskauppoja tehtiin. Erityisesti teollisuuden ja konepajojen näkymät ovat parantuneet ja vienti on vetänyt melko hyvin. Vaikka asuntorakentaminen on edelleen vaisua, ovat julkinen, teollinen ja infrarakentaminen kannatelleet rakentamisen kokonaisuutta. Meillä OP Pirkanmaassa on halua ja kykyä tukea pirkanmaalaisia yrityksiä kasvun tiellä, toteaa Vilpponen.
Sijoituspalveluiden kysyntä jatkoi kasvuaan
OP Pirkanmaan asiakasvarat olivat 6 929 miljoonaa euroa (6 515) ja kasvoivat 414 miljoonaa euroa eli 6,4 % edellisvuodesta. Pankin asiakkaiden rahastosijoitukset ja vakuutussäästöt kasvoivat 15,0 %, ja olivat maaliskuun lopussa yhteensä 2 640 miljoonaa euroa (2 295). Talletukset kasvoivat vuodessa 2,3 % 4 054 miljoonaan euroon (3 962).
– Viime vuosien kriisit ja varautumisen halu yhdistettynä sijoittamisen helpottumiseen sekä hyviin ja edullisiin tuotteisiimme näkyy jatkuvana vahvana kasvuna säästämisen ja sijoittamisen liiketoiminnassa. Yhä useampi asiakas säästää tai sijoittaa säännöllisesti, eri tavoin ja sen verran mitä pystyy tai haluaa. Maaliskuun lopussa meillä oli säästäjä- ja sijoittaja-asiakkaita 67 111, yli 3 400 enemmän kuin vuotta aiemmin. Myös OP Private -varainhoitopalvelu jatkoi kasvussa, Vilpponen kertoo.
OP Pirkanmaan omistaja-asiakkaille OP-bonuksia 5,0 miljoonaa euroa
OP Pirkanmaan omistaja-asiakkaille kertyi OP-bonuksia yhteensä 7,0 miljoonalla eurolla (5,1), ennakonpidätyksen jälkeen 5,0 miljoonalla eurolla.
Pankin liiketoiminnallinen menestys, vahva vakavaraisuus ja kasvun strategia mahdollistivat myös paljon rekrytointeja ja merkittävän, 100 000 euron Kesäduuni OP:n piikkiin -lahjoituksen toimialueen yhdistyksille nuorten työllistämiseksi tulevana kesänä.
– Olemme alkuvuoden mittaan vahvistaneet omaa paikallista palvelukykyämme, ja tavoitteena on näin parantaa asiakaspalvelua ja -kokemusta entisestään kasvavassa pankissa. Henkilöstömme on kasvanut kahdellakymmenellä lisärekrytointien ansiosta. Tämän lisäksi kannamme vastuuta nuorten työllistämisestä myös itse, ja kesäkaudeksi meille työllistyy toiset parikymmentä työuransa alkuvaiheessa olevaa nuorta, kertoo Vilpponen.
OP Koti Sisä-Suomi vahvisti markkinaosuuttaan: "Asuntokauppamäärät laskeneet – perheasuntojen kysyntä vahvistunut"
Tampereen käytettyjen asuntojen kauppamäärä ei lähtenyt kasvuun ensimmäisellä vuosineljänneksellä. Kun kauppamääriä verrataan edellisen vuoden vastaavaan aikaan, laski koko toimialan kauppamäärä Tampereella
15,3 %. Perheasuntojen osalta kauppamäärä laski vähemmän, 9,7 %.
Perheasuntojen kysyntä on vahvistunut: välirahan osuus on tilastollisesti pienentynyt siirryttäessä pienemmästä asunnosta isompaan, mikä on aktivoinut ostajia.
– Tampereen käytettyjen asuntojen hinnat laskivat syksyllä 2025 melko jyrkästi mutta alkuvuoden aikana hintakehitys on tasoittunut. Hintojen varovainen nousu on mahdollista Tampereella kuluvan vuoden aikana, mikäli melko runsas käytettyjen asuntojen tarjonta sulaa pienemmäksi. OP Koti Sisä-Suomi on vahvistanut asemaansa alkuvuonna Pirkanmaalla ja maaliskuussa myös Tampereella, kun yrityksen markkinaosuus käytettyjen asuntojen kaupasta oli 14,3 %, kommentoi OP Koti Sisä-Suomen toimitusjohtaja Janne Särkkä asuntokauppaa ja -markkinaa.
OP Pirkanmaan tulos tammi-maaliskuu 2026
Liikevoitto oli tammi-maaliskuussa 13,5 miljoonaa euroa (17,0). Liikevoitto laski vuotta aiemmasta 3,4 miljoonaa euroa eli 20,2 %.
Tuotot yhteensä olivat 37,8 miljoonaa euroa, ja ne laskivat 2,5 miljoonaa euroa eli 6,1 % vuotta aiemmasta.
- Korkokate oli 26,7 miljoonaa euroa (30,3), ja se laski 11,8 % eli 3,6 miljoonaa euroa.
- Palkkiotuottoja kertyi nettomääräisesti 10,6 miljoonaa euroa, mikä on 0,9 miljoonaa euroa (9,5 %) enemmän kuin vuotta aiemmin.
Kulut yhteensä olivat 19,5 miljoonaa euroa (19,7), ja ne laskivat 1,2 % eli 0,2 miljoonaa euroa vuotta aiemmasta.
- Henkilöstökulut olivat 6,9 miljoonaa euroa (6,2).
- Muut hallintokulut olivat 9,2 miljoonaa euroa (9,7).
- Liiketoiminnan muut kulut olivat 3,2 miljoonaa euroa (3,7).
Lopullisista ja odotettavissa olevista luottotappioista kirjattiin yhteensä 0,2 miljoonaa euroa tuottoa (0,1).
Rahoitustoiminta oli maaliskuun lopussa 5 167 miljoonaa euroa (4 993), ja se kasvoi vuodessa 3,5 % eli 173 miljoonaa euroa.
- Uusia asuntoluottoja nostettiin 19,5 % vähemmän kuin vuotta aiemmin. Asuntoluottokanta kasvoi vuodessa 27,0 miljoonaa euroa eli 0,9 %. Uusien asuntolainahakemusten määrä laski 14,4 % viime vuoden vastaavasta ajankohdasta.
- Uusia yritys- ja yhteisöluottoja nostettiin 78,9 % enemmän kuin vuotta aiemmin. Yritys- ja yhteisöluottokanta kasvoi vuodessa 133,8 miljoonaa euroa eli 8,7 %.
- Yhteensä uusia luottoja nostettiin 256,4 miljoonaa euroa eli 18,6 % enemmän vuoden takaiseen verrattuna.
Talletukset kasvoivat vuodessa 92 miljoonaa euroa eli 2,3 % 4 054 miljoonaan euroon (3 962).
Varallisuudenhoidon rahastosijoitukset ja vakuutussäästöt olivat yhteensä 2 640 miljoonaa euroa (2 295) ja kasvoivat 15 % eli 345 miljoonaa euroa edellisvuodesta.
- Rahastosijoitukset kasvoivat vuodessa 220 miljoonaa euroa eli 21,7 % markkina-arvojen muutokset huomioiden. OP-Rahastojen pääoman markkina-arvo oli maaliskuun lopussa 1 232 miljoonaa euroa (1 012).
- Vakuutussäästöt yhteensä olivat maaliskuun lopussa 1 408 miljoonaa euroa (1 284).
- Sijoitussidonnaiset vakuutussäästöt kasvoivat vuodessa 135 miljoonaa euroa eli 11,6 % 1 291 miljoonaan euroon (1 156).
Asiakasvarat (talletukset, vakuutussäästöt, rahastot, tuotto-osuudet ja indeksilainat) olivat 6 929 miljoonaa euroa (6 515) ja kasvoivat 414 miljoonaa euroa eli 6,4 % edellisvuodesta.
Asiakkaita pankilla oli maaliskuun lopussa 193 463.
- Uusia asiakkaita pankki on saanut tammi-maaliskuussa 1 648. Vuodessa asiakaskanta on kasvanut 1 041 asiakkaalla.
- Omistaja-asiakkaita oli maaliskuun lopussa 134 382, mikä on 1 624 enemmän kuin vuotta aiemmin. Uusia omistaja-asiakkaita pankki on saanut tammi-maaliskuussa 1 001.
- Yhteisiä asiakkaita OP Pirkanmaalla ja Pohjola Vakuutuksella oli maaliskuun lopussa 118 909, mikä on 376 vähemmän kuin vuotta aiemmin.
OP-bonuksia OP Pirkanmaan omistaja-asiakkaille kertyi yhteensä 7,0 miljoonaa euroa (5,1) ennen ennakonpidätystä. OP-bonukset ovat vuoden 2026 alusta lähtien omistaja-asiakkaan veronalaista pääomatuloa. Niistä tehdään pääomatuloveron mukainen 30 % ennakonpidätys automaattisesti ennen kuin ne maksetaan bonustilille.
- Pankin omistaja-asiakkaat maksoivat tammi-maaliskuussa OP-bonuksilla pankkipalveluja 1,9 miljoonalla eurolla ja Pohjola Vakuutuksen vahinkovakuutusmaksuja 2,7 miljoonalla eurolla. Lisäksi omistaja-asiakkaat siirsivät OP-bonuksia rahana omalle käyttötililleen 2,0 miljoonan euron edestä.
Pankin tase oli maaliskuun lopussa 6,42 miljardia euroa. Tase kasvoi vuoden takaisesta 45,2 miljoonaa euroa eli 0,7 %. Pankin likviditeetti on säilynyt hyvänä.
- Ydinpääoman (CET1) vakavaraisuussuhde oli maaliskuun lopussa 28,7 % (joulukuussa 28,9 %) ja vakavaraisuussuhde 28,2 % (joulukuussa 28,9 %). Vuotta aiemmin ydinpääoman (CET1) vakavaraisuussuhde oli 26,4 %
- Pankin vakavaraisuutta vahvistaviin Tuotto-osuuksiin omistaja-asiakkaat ovat sijoittaneet 202,9 miljoonalla eurolla (sisältää myös irtisanotut osuudet). Vuodelta 2025 maksetaan Tuotto-osuuksille korkoa 4,5 % (9,5 miljoonaa euroa). Tuottotavoite vuodelle 2026 on 4,50 prosenttia. Koron maksaminen ja sen määrä riippuvat osuuspankin toiminnan tuloksellisuudesta. Tuotto-osuus on omistaja-asiakkaan pitkäaikainen oman pääoman ehtoinen sijoitus omaan osuuspankkiin.