OP Pohjois-Karjala Vesa Kostamon tarina edustajistosta hallitukseen

Kiteeläinen ylikomisario Vesa Kostamo pääsi Kiteen Seudun Osuuspankin edustajistoon vuonna 2013. Luottamustehtävän hoitaminen eteni pankin hallintoneuvoston kautta silloiseen hallitukseen, jossa hän toimi puheenjohtajana vuosina 2019-2023. Pankkifuusion myötä Kostamolle avautui mahdollisuus toimia OP Pohjois-Karjalan hallituksen jäsenen roolissa, jossa hän toimii tänäkin päivänä. Edustajisto tarjosi lopulta paljon enemmän kuin hän osasi odottaa. Kostamon tarina on hyvä esimerkki siitä, kuinka osuuspankin hallintoon voi lähteä mukaan aktiivisena omistaja-asiakkaana ja edetä aina hallitustyöhön saakka.

Vesa Kostamo

Oppia ja oivalluksia hallintotyöstä 

Kun Kostamolta kysyttiin, lähtisikö hän ehdolle edustajiston vaaleihin, päätös oli lopulta helppo.

- Aikoinaan puhuttiin paljon pankkitoiminnan muutoksista, konttoriverkostoista ja toimintojen kehittämisestä. Kiinnostuin ja halusin päästä mukaan vaikuttamaan. Muutos on ikuista – aivan kuten nytkin. Oma halu ja kiinnostus on tärkeintä. Ammattilainen ei tarvitse olla – terve heinäntekojärki riittää, Kostamo toteaa.

Hallituskonkarin mukaan hallintotehtävät ovat avartaneet hänen näkemystään pankin toiminnasta ja taloudesta. Jokaisella hallinnon tasolla on oma merkityksellinen roolinsa päätöksenteossa. Edustajisto päättää merkittävistä pankin toimintaa koskevista linjauksista, hallintoneuvosto valvoo ja hallitus taas vastaa strategisesta johtamisesta. Lisäksi hallintotyö tarjoaa koulutusta, joka syventää ymmärrystä sekä tietotaitoa niin pankkitoiminnasta kuin hallinnosta toimimisessa. 

- Kaikki hallinnon tehtävät ovat merkityksellisiä ja mielenkiintoisia, Kostamo painottaa.

Omistaja-asiakkaiden ääni kuuluu

Omistaja-asiakkaiden ääni kuuluu 

Edustajisto valitaan omistaja-asiakkaiden joukosta, mikä takaa, että jokaisella äänellä on merkitystä.

- Edustajisto kuuntelee omistaja-asiakkaiden mielipiteitä ja näkemyksiä. Jokainen edustajiston jäsen toimii omistaja-asiakkaiden edustajana päätöksenteossa. Erityisen tärkeää tämä on silloin, kun tehdään merkittäviä päätöksiä pankin toiminnasta, kertoo Kostamo.

Miksi hakea mukaan edustajistoon? 

Kostamo kannustaa aktiivisia omistaja-asiakkaita lähtemään mukaan. Edustajistossa pääsee vaikuttamaan oman pankin toimintaan. Hallinnon jäsenet ovat mukana kehittämässä pankkia ja tekemässä merkittäviä päätöksiä.

Edustajiston tehtäviin kuuluu mm. pankin tilinpäätösten vahvistaminen, pankin sääntömuutoksista ja mahdollisista yhdistymisistä päättäminen, pankin antamista lahjoituksista päättäminen ja yleisesti pankin toiminnan seuraaminen. Kostamo muistuttaa myös hallinnon urapolusta.

- Polku alkaa edustajistosta, ja jos kiinnostusta riittää, voit edetä hallintoneuvostoon ja hallitukseen saakka. Tehtävät ovat mielenkiintoisia ja haastavia – pääset toden teolla vaikuttamaan, hän avaa.

Nyt on aika asettua ehdolle ja vaikuttaa! 

Asettumalla ehdokkaaksi ja äänestämällä sinulla on mahdollisuus vaalia sinulle tärkeitä asioita. Ehdokkaaksi voivat asettua kaikki Pohjois-Karjalan Osuuspankin omistaja-asiakkaat, ja ehdokkaita kaivataan erityisesti erilaisista elämäntilanteista ja taustoista. 

Ehdokkaaksi asettuminen on mahdollista 11.9.2025 klo 16.00 saakka. Voit ilmoittautua ehdokkaaksi sähköisessä vaalipalvelussa tai paperisella lomakkeella. Mikäli sinulla on kysyttävää vaaleista, olethan yhteydessä vaaliyhteyshenkilöömme.   

Vaaliyhteyshenkilö: 

Ilpo Saloranta, p. 050 570 7412