
Voit nyt vaikuttaa osuuspankkisi uuden edustajiston valintaan. Omistaja-asiakkaana olet mukana päättämässä siitä, millainen edustajisto osuuspankillasi on ja kuinka omistaja-asiakkaiden ääni tuodaan kuuluviin osuuspankkisi hallinnossa. Äänestämällä sinulla on mahdollisuus vaalia sinulle tärkeitä asioita.
Hyvä edustajisto kuvastaa monipuolisesti kaikkia pankin omistaja-asiakkaita. Osuuspankkien edustajistoihin tarvitaan aktiivisia omistaja-asiakkaita, jotka ovat kiinnostuneita yhteisistä asioista ja tuovat mukanaan oman asiantuntemuksensa.
Pankkimme vaaleissa on tänä vuonna mukana 187 ehdokasta, joista valitaan pankille uusi edustajisto. Vaaleissa yksi, koko pankin kokoinen vaalipiiri. Tämä tarkoittaa, että äänestää voi ketä tahansa ehdolle asettunutta.
Edustajiston vaaleissa käytetään vaalitapana enemmistövaalia, jossa edustajistoon valitaan eniten ääniä saaneet ehdokkaat. Osuuspankin edustajistoon valitaan 40 omistaja-asiakasta vuosiksi 2026-2029.
Ehdokkaisiin tutustuminen ja äänestäminen
Vaalit toteutetaan pääosin sähköisinä. Ne omistaja-asiakkaat, jotka käyttävät OP:n digipalveluita, voivat äänestää omaa ehdokasta sähköisessä vaalipalvelussa. Ne omistaja-asiakkaat, jotka eivät käytä OP:n sähköisiä palveluita, saavat postiäänestysmateriaalin.
Tutustu ehdokkaisiin tarkemmin vaalikoneessa 29.10. klo 8.00 – 13.11. klo 16.00. Vaalikone auttaa sinua vertailemaan ehdokkaiden näkemyksiä ja löytämään itsellesi sopivimman ehdokkaan. Valitse itsellesi sopivin ehdokas ja siirry äänestämään. Edustajiston vaalien äänestys tapahtuu sähköisessä vaalipalvelussa tai postitse 3.11. klo 8.00 – 13.11. klo 16.00.
Tutustu ehdokkaisiin ja äänestä
Näet OP Pohjois-Savon kaikki ehdokkaat tästä linkistä: OP Pohjois-Savon ehdokkaat.pdf (pdf)
Osallistu arvontaan
Arvonta järjestetään niiden omistaja-asiakkaiden kesken, jotka äänestävät edustajiston vaaleissa 2025 ja lähettävät arvontalomakkeen. Voit osallistua arvontaan 3.11. klo 08.00 – 13.11. klo 16.00.
Arvonnan palkintona on 3 kappaletta 1000 € arvoisia OP-rahastojen rahasto-osuuksia*. Arvonta suoritetaan viimeistään 5. joulukuuta. Olemme yhteydessä arvonnan voittajaan henkilökohtaisesti.
Jos olet saanut äänestysmateriaalin postitse, voit osallistua arvontaan postivaalimateriaalin mukana tulleella arvontapostikortilla.
Tärkeät päivämäärät:
• Äänioikeus edustajiston vaaleissa on 31.5.2025 mennessä omistaja-asiakkaaksi liittyneillä.
• Tutustu ehdokkaisiin vaalikoneen avulla ke 29.10. klo 8.00 – to 13.11. klo 16.00
• Äänestä ma 3.11. klo 08.00 – to 13.11. klo 16.00
• Julkaisemme vaalien tuloksen pe 5.12.
* Tämä on mainos. Sijoittamisen palvelut tarjoaa osuuspankki. Rahastoa hallinnoi OP-Rahastoyhtiö Oy. Tutustu ennen lopullisen sijoituspäätöksen tekemistä OP:n rahastojen rahastoesitteeseen ja rahaston avaintietoasiakirjaan.
