OP Ylä-Häme OP Ylä-Häme tekee hyvää 2026 -lahjoituskampanja -jaossa 70 000 euroa!

OP Ylä-Häme lahjoittaa 70 000 euroa toimialueemme yhdistyksille lahjoituskampanjan puitteissa!
Osuuspankin arvot ovat ihmisläheisyys, vastuullisuus ja yhdessä menestyminen. Perustehtävänsä mukaisesti Osuuspankki kantaa vastuutaan omistaja-asiakkaidensa ja toimintaympäristönsä hyvinvoinnista. OP Ylä-Häme tekee hyvää 2026 -kampanjan myötä teemme lahjoituksia alueemme yleishyödyllisille yhdistyksille, seuroille tai järjestöille yhteensä enintään 70 000 euron edestä.
Lahjoitukset myönnetään sellaisiin hankkeisiin, joilla toimialueellemme saadaan jotain pysyvää, näkyvää tai muutoin omistaja-asiakkaidemme viihtyvyyttä parantavaa. Huom. lahjoituksia ei myönnetä juokseviin kuluihin esimerkiksi vuokriin. Lahjoitukset kohdistetaan yleishyödyllisille yhdistyksille, seuroille tai järjestöille. Lahjoitettava summa jaetaan valituksi tulleiden hakemusten perusteella. Päätökset lahjoituksista tekee työryhmä, johon kuuluu Osuuspankin edustajiston, hallinnon sekä henkilökunnan jäseniä.
Haku tapahtuu ainoastaan hakulomakkeen kautta. Hakulomake avautuu tähän alle 1.8.2026. Toivomme saavamme hakemuksia selkeästi yksilöityihin hankkeisiin/hankintoihin. Hakemus tulee olla jätettynä 30.9.2026 mennessä.
Lisätietoja:
Nina Suominen
nina.suominen@op.fi