Teknologian tehtävä on auttaa ihmisiä onnistumaan – Karoliina Kettukarin uratarina

“Minua on koko urani ajan motivoinut yksi kysymys: miten teknologiasta saadaan ihmisille aidosti hyötyä arjessa?”

picture of Karoliina Kettukari

Karoliina Kettukari työskentelee OP Pohjolassa AI-heimon johtajana ja on yksi suomalaisen tekoälymuutoksen keskeisistä tekijöistä. Hänen työnsä näkyy konkreettisesti tuhansien asiantuntijoiden arjessa – siinä, miten työ sujuu, miten teknologiaa hyödynnetään ja miten uutta opitaan yhdessä.

Vuonna 2026 Karoliina valittiin Tivin TOP50 teknologia-alan johtajanaisten listalle. Tunnustus kuvastaa hänen pitkäjänteistä työtään teknologian, tekoälyn ja ihmislähtöisen muutoksen edistäjänä.

Ura IT:n parissa – ihmiset edellä

Karoliina on koulutukseltaan hallintotieteiden maisteri, ja on opiskellut johtamista ja organisaatiopsykologiaa. Osaaminen on täydentynyt vuosien varrella palvelumuotoilun erikoisammattitutkinnolla sekä Prosci-muutosjohtamisen sertifikaatilla. Hän on työskennellyt koko uransa IT:n parissa, mutta aina lähellä ihmisiä.

“Minulla ei ole koodaritaustaa. Vahvuuteni on muutosten johtaminen, kokonaisuuksien ymmärtäminen ja suunnan näyttäminen”, Karoliina sanoo.

Ennen OP Pohjolaa Karoliina työskenteli energia-alalla ja konsulttina, joista viimeiset vuodet hän johti omaa liiketoimintayksikköään. Nyt hänellä tulee kaksi vuotta täyteen OP Pohjolassa. Teknologian kehitys on näkynyt konkreettisesti hänen urallaan: Lyncistä ja paikallisista tiedostoista pilveen, Teamsiin ja nyt generatiiviseen tekoälyyn.

“Muutosvauhti on ollut huikea – ja kiihtyy edelleen. Ainoastaan sähköposti on säilynyt melko muuttumattomana”, Karoliina toteaa.

Tekoäly osaksi jokaisen työarkea

Nyt Karoliina johtaa OP Pohjolan AI-heimoa, jonka tehtävänä on viedä AI first -strategia käytännön teoiksi. Työ kattaa tekoälyratkaisujen käyttöönoton, henkilöstön osaamisen kehittämisen sekä pelisääntöjen rakentamisen sille, miten tekoälyä hyödynnetään turvallisesti ja vastuullisesti koko OP Pohjolassa. Samalla tehdään tiivistä yhteistyötä liiketoimintojen, viestinnän, osaamisen kehittämisen, riskienhallinnan ja muiden teknologiatiimien kanssa.

Karoliina kuvaa työtään kokonaisuutena, jossa yhdistyvät useat roolit. Ihmisjohtajana hän varmistaa, että tiimi voi hyvin ja etenee tavoitteellisesti kohti yhteistä visiota. Samalla hän vastaa tekoälytransformaation edistämisestä koko OP Pohjolassa, tekee teknologisia linjauksia ja vaikuttaa aktiivisesti tekoälyä koskevaan keskusteluun.

Roolissa myös osaamisen kehittäminen on jatkuvaa. Karoliina seuraa aktiivisesti alan kehitystä, käy keskusteluja asiantuntijoiden kanssa ja hyödyntää laajoja verkostojaan. Johtamisessa oppiminen syntyy erityisesti kokemuksen ja reflektion kautta – ja palautteella on tässä keskeinen rooli.

Merkityksellisyys syntyy ihmisistä

Karoliinalle työn merkityksellisyys syntyy ennen kaikkea ihmisistä ja heidän onnistumisestaan. Tekoälyn kaltaiset suuret muutokset herättävät usein myös epävarmuutta ja kysymyksiä omasta työstä ja tulevaisuudesta. Siksi palkitsevinta on nähdä, kuinka ihmiset innostuvat uusista mahdollisuuksista.

”Koen, että minä ja heimomme olemme onnistuneet silloin, kun ihmiset innostuvat uusista teknologioista, uskaltavat ja osaavat hyödyntää niitä työssään sekä kehittävät niiden avulla omaa työtään ja prosessejaan entistä paremmiksi”, Karoliina kertoo.

AI-heimossa työskentelee monipuolinen joukko osaajia data scientisteista viestinnän ja koulutuksen asiantuntijoihin. Luottamus, avoimuus ja jatkuva oppiminen ovat AI-heimon työn perusta. Kun erilaiset osaajat löytävät yhteisen suunnan, syntyy kyky rakentaa uutta ja viedä muutosta eteenpäin yhdessä. Karoliinan mukaan juuri tämä tekee OP Pohjolasta ainutlaatuisen työympäristön: täällä pääsee kehittämään tulevaisuuden ratkaisuja yhdessä huippuosaajien kanssa ja näkemään niiden vaikutukset käytännössä.

Tutustu OP Pohjolan tekoälymatkaan

Siirry sivulle OP Pohjola työnantajana