AI Trainee Venla Tuomala: "Tekoäly toimii ajattelun jatkeena, ei sen korvikkeena"
Tekoäly muuttaa työnkuvia ja avaa uusia urapolkuja myös finanssialalla. OP Pohjolan AI Trainee Venla Tuomala työskentelee tekoälyratkaisujen kehittämisen parissa. Hänen mukaansa teknologia tukee parhaimmillaan ihmisen omaa ajattelua, uteliaisuutta ja luovaa ongelmanratkaisua.

Liiketoiminnan ja teknologian risteyskohdassa
Venla Tuomala valmistui hiljattain kauppatieteiden kandidaatiksi Aalto-yliopistosta. Valinnaisiin opintoihin kuulunut Pythonin perusteiden kurssi herätti hänen kiinnostuksensa teknologiaan, ja hän päätyi suorittamaan sivuainekokonaisuuden IT-alalta. Kauppatieteiden ja teknologian yhdistelmästä on ollut hyötyä AI Traineen työssä. Liiketoiminnan ja strategian ymmärrys auttaa Venlaa hahmottamaan kokonaisuuksia, kun taas tekninen tausta avaa sitä, mitä tekoälyratkaisujen taustalla tapahtuu. Myös vapaa-ajallaan Venla yhdistelee liiketoimintaa ja teknistä osaamista freelance-valokuvausyrittäjänä.
– Tekoäly avaa uudenlaisia mahdollisuuksia erilaisille ihmisille ja erilaisille tavoille tehdä työtä. On positiivista, että keskustelu on siirtynyt alkuinnostuksesta siihen, miten teknologiaa hyödynnetään vastuullisesti ja merkityksellisesti.
Vastuuta ja vaihtelevia työpäiviä
AI Traineen arki on monipuolista, eikä yksikään päivä ole täysin samanlainen. Venlan tiimi kehittää tekoälyratkaisuja ja rakentaa parhaillaan ensimmäistä moniagenttista tekoälyratkaisuaan.
Venla on ollut projektissa alusta asti fasilitaattorina. Hän suunnittelee ja järjestää kokouksia, koordinoi projektia yhdessä tiimin kanssa, analysoi tietoa ja työskentelee eri sidosryhmien kanssa.
Yksi trainee-jakson kohokohdista oli mahdollisuus esitellä tiimin työn tuloksia yli 550 hengen yleisölle, johon mukaan lukeutui myös ylintä johtoa.
– Esiintyminen oli innostava kokemus ja konkreettinen osoitus siitä, kuinka paljon vastuuta olen harjoittelijana saanut. Olen kiitollinen tiimini luottamuksesta ja optimistisesta asenteesta.
Tekoäly työparina arjessa
Venla hyödyntää tekoälyä päivittäin muun muassa uusien asioiden hahmotteluun, tiedon jäsentämiseen, tiedonhakuun ja tekstien viimeistelyyn. Työkaluina ovat esimerkiksi GitHub Copilot ja Microsoftin Copilot-ratkaisut. Erityisen hyödylliseksi hän on kokenut kokousten litteroinnin. Kun sovittuihin yksityiskohtiin voi palata myöhemmin tekoälyn tekemistä muistiinpanoista, itse kohtaamiseen on helpompi keskittyä.
– Paras tapa löytää tekoälystä hyötyä omaan työhön on pysyä uteliaana ja kokeilla rohkeasti. Tekoälyä kannattaa kuitenkin käyttää ajattelun jatkeena, ei sen korvikkeena. Oma harkinta on pidettävä aina mukana.
Tarkasti säädellyllä finanssialalla tekoälyratkaisuja kehitetään huolellisesti. Venla näkee sääntelyn vahvuutena: kunnianhimoisia tavoitteita edistetään järjestelmällisesti, ja projektit sekä työkalut käyvät läpi tarvittavat tarkastukset.
– On hienoa olla mukana kehityksessä, jossa vastuullisuus ei ole irrallinen tavoite vaan aktiivinen osa arkea.
Jatkuvaa oppimista nopeasti muuttuvalla alalla
Venla kehittää osaamistaan seuraamalla podcasteja ja ajankohtaisia uutisia sekä kokeilemalla erilaisia työkaluja. Muutoksen nopeus tekee jatkuvasta oppimisesta ajoittain kuormittavaa, mutta OP Pohjolan sisäiset resurssit ja tiedonjakokanavat auttavat keskittymään oman työn kannalta olennaisiin asioihin.
Häntä motivoi erityisesti se, että tekoäly madaltaa kynnystä teknisempään tekemiseen myös vähemmän teknisissä rooleissa. Tekoäly ei itsessään tee ihmisestä koodaria, mutta oikein käytettynä se tukee itsenäistä työskentelyä ja nopeuttaa uuden oppimista.
–Tulevaisuudessa haluan kasvaa asiantuntijaksi ihmisten, teknologian, substanssin ja strategian risteyskohdassa. Trainee-jakso on opettanut, kuinka paljon luovaa ongelmanratkaisua tarvitaan, kun valmiita malleja ei aina ole.