OP Jämsä tekee hyvää 2022 – lahjoitukset tehty

Osuuspankin arvot ovat ihmisläheisyys, yhdessä menestyminen ja vastuullisuus. Perustehtävänsä mukaisesti Osuuspankki kantaa vastuutaan omistaja-asiakkaidensa ja toimintaympäristönsä hyvinvoinnista. Osana vastuullisuutta olemme tehneet lahjoituksia alueemme yhdistyksille, seuroille tai järjestöille vuonna 2022 yhteensä 20 000 euron edestä. 
Lahjoitukset on myönnetty sellaisiin hankkeisiin, joilla toimialueellemme saadaan jotain pysyvää, näkyvää tai muutoin omistaja-asiakkaidemme viihtyvyyttä parantavaa. Lahjoitukset on kohdistettu yhdistyksille, seuroille tai järjestöille. Lahjoitettava summa on jaettu valituksi tulleiden hakemusten perusteella. Päätökset lahjoituksista on tehnyt  työryhmä, johon kuuluu Osuuspankin edustajiston, hallinnon sekä henkilökunnan jäseniä. 
Hakemuksia tuli kaikkiaan 36 kappaletta, joista lahjoitusta saivat erilaisiin hankkeisiinsa seuraavat 15 yhdistystä:

Jämsän Jokipartio ry
Jämsän seudun ampujat ry
Partalan pienviljelijäyhdistys ry
Femmineo-kuoroyhdistys ry
Jämsän Seudun Keräilijät ry
Jämsänkosken Ilves ry, jääkiekko
Jämsän Naisvoimistelijat ry
Längelmäen Urheilijat ry
Jämsänkosken Ilves ry, pallojaosto
Mannerheimin Lastensuojeluliiton Längelmäen paikallisyhdistys ry
Tärkkilän Tuki ry
Kaipola-Olkkolan asukasyhdistys ry
Juokslahti Seura ry
Koskenpää ry
Jämsänjoen Yhtenäiskoulun Vanhempainyhdistys ry

Kiitos kaikille hakemuksen jättäneille! Olemme olleet yhteydessä kaikkiin hakijoihin.