Vuonna 2024 syksyllä käynnistetty Ojenna kätesi kotikulmilla
-verenluovutuskampanja osoitti, kuinka merkittävä vaikutus yhteisillä teoilla voi olla. Kampanja innosti lähes 700 ihmistä luovuttamaan verta OP Kaakkois-Suomen Luovuttajaryhmään. Luovutusten ansiosta olemme voineet tarjota elintärkeää apua lähes 2 100:lle avuntarvitsijalle. Lisäksi jokaisesta kampanjaan rekisteröidystä verenluovutuksesta lahjoitettiin 10 euroa Kaakkois-Suomen lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukemiseen.
Teimme joulun alla 10 000 euron lahjoituksen MLL Kaakkois-Suomen piirin vähävaraisten perheiden joulukeräykseen. Lahjoitussummaa kasvattivat verenluovutusten lisäksi myös loka-joulukuussa omistaja-asiakkaaksi liittyneet asiakkaamme. Luovuttajaryhmään kirjautuneiden luovuttajien sekä uusien omistaja-asiakkaiden määrä tarkistettiin uudestaan vielä 1.1.2025, jonka johdosta teemme 2 700 euron lisälahjoituksen MLL Kaakkois-Suomen piirille.
Haluamme kiittää jokaista, joka on osallistunut ja tehnyt samalla tuplasti hyvää. Kampanjan saaman erinomaisen vastaanoton ansiosta se jatkuu myös koko vuoden 2025 ajan.
Miksi verenluovutus on tärkeää?
Verenluovutus on kirjaimellisesti elintärkeää – yksi luovutus voi pelastaa jopa kolmen ihmisen elämän. Suomessa tarvitaan joka arkipäivä noin 700 vapaaehtoista verenluovuttajaa, mutta tällä hetkellä vain kolme prosenttia luovutusikäisistä käy luovuttamassa verta. Siksi halusimme järjestää kampanjan, jonka tarkoituksena on lisätä tietoa verenluovutuksen tärkeydestä sekä kannustaa ihmisiä luovuttamaan verta.
Näin voit osallistua
- Käy verenluovutuksessa missä tahansa Veripalvelun toimipisteessä vuoden 2025 aikana.
- Liity OP Kaakkois-Suomen Luovuttajaryhmään mukaan, jolloin luovutuksestasi lahjoitetaan 10 euroa hyväntekeväisyyteen.
Järjestämme syksyllä 2025 kyselyn, jossa pääset äänestämään, mihin hyväntekeväisyyskohteeseen vuoden aikana kertyneet varat lahjoitetaan.
Pienellä teolla suuri vaikutus
Nyt on mitä parhain hetki ryhtyä auttamaan – yksi pieni teko voi muuttaa toisen elämän. Ojenna kätesi kotikulmilla!