Perustehtävänämme on edistää omistaja-asiakkaidemme ja toimintaympäristömme kestävää taloudellista menestystä, turvallisuutta ja hyvinvointia. Vastuullisuus on vahva osa liiketoimintaamme ja yhteisöllisyyttämme. Haluamme valmentaa asiakkaitamme parempiin taloudellisiin valintoihin ja näyttää suuntaa toiveikkaampaan tulevaisuuteen.
Olemme osa ympäröivää yhteiskuntaamme. Opastamme nuoria taloustaidoissa, annamme ikäihmisille ja eritysryhmille digiopastusta ja koulutusta turvalliseen pankkiasiointiin ja tuemme merkittävästi muun muassa toimialueemme lasten ja nuorten harrastustoimintaa. Lisäksi liikutamme laajasti perheitä Hippo-urheilutapahtumissa. Huomioimme monimuotoisuuden johtotehtävissä ja hallinnossamme. Toimitiloissamme käyttämämme sähkö on hiilineutraalia.
Sponsorointi
Osuustoiminnallisen yritysmuotomme johdosta olemme tunnettu tukija eri tahojen toiminnassa. Vahvan vakavaraisuutemme ja tehokkuutemme avulla luomme kestävää taloudellista menestystä, turvallisuutta ja hyvinvointia omistaja-asiakkaillemme ja toimintaympäristöllemme.
OP Pohjois-Karjala tukee tänä vuonna yhdistyksiä 300.000 eurolla. Tuemme paikallista elinvoimaa ja yhteisöllisyyttä toimialueellamme Joensuussa, Kesälahdella, Kiteellä, Kontiolahdella, Juuassa, Lieksassa, Nurmeksessa, Rääkkylässä, Uukuniemellä ja Valtimolla. Yhteistyö- tai sponsorointiehdotuksen vuodelle 2025 voivat nyt jättää myös OP Liperin, OP Outokummun ja OP Vaara-Karjalan toimialueen yhdistykset. Pankkimme laajentuessa 1.4.2025 olemme mukana tukemassa alueemme yhdistys- ja yhteisötoimintaa entistä kattavammin.
Hyödynnämme Kaikkien aikojen tekoja -kyselyn tuloksia, kun toteutamme tulevia vastuullisuustekoja alueellamme. OP Pohjois-Karjalan omistaja-asiakkaille tärkeimmät teot paikallisten ihmisten ja toimintaympäristön hyväksi ovat lasten ja nuorten harrastustoiminnan tukeminen, senioreiden turvallisen digiasioinnin opastaminen sekä lapsille ja nuorille fiksun rahankäytön opettaminen.
Haluamme olla tasapuolisia toimialueellamme arvokasta työtä tekevien, toimintaansa tukea hakevien tahojen valinnassa. Tämän vuoksi keskitämme päätöksenteon kaksi kertaa vuodessa avoimena olevan haun kautta tulleisiin yhteistyöehdotuksiin. Hakuajan umpeuduttua olemme talven ja kevään aikana yhteydessä tahoihin, joiden kanssa jatkamme neuvotteluja. Haku on vuosittain avoinna 1.1.-15.2. ja 1.8.–15.9.
Emme tue yksittäisiä joukkueita vaan teemme sopimukset seuratasolla. Koulujen kanssa teemme yhteistyötä mm. stipendien, taloustaitokilpailujen ja lukuisten oppilaitosvierailujen muodossa.