- Meille OP Uusimaassa paikallisuus on tärkeää, ja juuri osuustoiminnallisuuden ansiosta voimme tukea paikallista elinvoimaa. Se on meille mahtava etu ja mahdollisuus olla mukana monen asiakkaamme arjessa. Liikutamme noin 46 700 lasta, nuorta ja aikuista vuosittain kumppanuuksiemme avulla. Samalla haluamme muistuttaa siitä, että pankki on mukana elämän joka osa-alueella, summaa OP Uusimaan viestintä- ja markkinointijohtaja Hanna Korhonen.
Haluamme liikuttaa toimialueemme lapsia ja nuoria, tukea taidetta ja kulttuuria, sekä torjua syrjäytymistä ja yksinäisyyttä. Yhdessä yhteistyökumppaneidemme kanssa teemme vastuullista työtä toimialueemme asukkaiden ja yhteisöjen hyväksi. OP Uusimaa edistää myös vastuullisuusohjelman mukaisesti taloustaitoja, jotta kaikilla olisi tasavertaiset mahdollisuudet huolehtia omasta taloudesta. Se näkyy esimerkiksi nuorten taloustaito-opetusten muodossa, jota teemme kouluissa ja erilaisissa urheiluseuroissa.
Arvot; ihmisläheisyys, vastuullisuus ja yhdessä menestyminen, antavat työlle ja valinnoille merkityksen ja ohjaavat päivittäistä arkea. Ne ovat myös asioita, joita painotamme kumppanuusvalinoissa. OP Uusimaalla on noin 80 pitkäaikaista yhteistyökumppania ja Hippo-yhteistyöseuraa. Osan yhteistyöseuran kanssa yhteistyötä on jatkettu jo yli 30 vuotta, osan kanssa yhteistyö on tuore, viime vuoden lopulla solmittu. Pitkäaikaisten kumppanuuksien lisäksi järjestetään kaksi kertaa vuodessa avoin yhteistyötukihaku, jonka kautta paikalliset seurat ja yhdistykset voivat hakea kertaluontoista tukea.
Emme etsi nyt uusia yhteistyökumppaneita aktiivisesti. Seuraavan kerran yhteistyötuet ovat haettavissa syys-lokakuussa 2024, jonka kautta jaamme kertaluontoista tukea paikallisille yhdistyksille ja seuroille. Tiedotamme hausta sivuillamme op.fi/op-uusimaa/