OP:n vastuullisen sijoittamisen katsaus 2023: Mahdollistamme asiakkaiden vastuullisuustavoitteet niin sijoituspäätösten kautta kuin tuotevalikoimaa kehittämällä

Tutustu OP:n vuoden 2023 vastuullisen sijoittamisen katsaukseen, joka kokoaa yhteen OP Varainhoidon viime vuoden keskeisimmät vastuullisen sijoittamisen kehitysaskeleet.

OP Varainhoidon vuosi 2023 piti vastuullisuuden näkökulmasta sisällään erityisesti useampia merkittäviä OP:n rahastojen vastuullisuutta koskettavia muutoksia.

– Vastuullinen teemarahastoperheemme laajentui uudella sosiaaliseen vastuuseen keskittyvällä OP-Kestävä Hyvinvointi –sijoitusrahastolla ja indeksirahastomme siirtyivät seuraamaan MSCI ESG Screened -indeksejä. Näin rahastot ovat entistä paremmin linjassa yleisten poissulkuperiaatteidemme ja ilmastotavoitteidemme kanssa. Lisäksi suuri joukko rahastojamme siirtyi SFDR artikla 8 -raportoinnin piiriin, kertoo OP:n johtava ESG-asiantuntija Kristiina Ruuska.

Aktiivinen omistajuus on jo pitkään ollut olennainen osa OP Varainhoidon vastuullisen sijoittamisen strategiaa. Vastuullisuuteen sitoutuneena sijoittajana, aktiivisen omistajuuden kautta OP Varainhoito rohkaisee yhtiöitä tunnistamaan toimintansa kestävyysvaikutukset. Vuonna 2023 OP Varainhoito käynnisti uudistetun ilmastovaikuttamisen strategian ja laajensi entisestään kansainvälisiin normeihin perustuvaa yhtiövaikuttamista aloittamalla yhteistyön alan johtavan palveluntarjoajan kanssa.

Kansainvälisten normien ja standardien seuranta on jo pitkään ollut olennainen osa OP Varainhoidon vastuullista sijoittamista. Vuonna 2023 OP Ryhmän ihmisoikeustyö vahvistui entisestään, kun OP Ryhmä julkaisi ihmisoikeussitoumuksen ja -politiikan.

– Lähitulevaisuudessa tulemme kiinnittämään entistä tarkempaa huomiota ongelmatoimialoihin. Me tarkennamme analyysiamme sekä kasvatamme yhteistyötä sijoituskohteidemme kanssa eritoten tietoisuuden lisäämisen ja negatiivisten vaikutusten syntymisen estämisen suhteen, sanoo Ruuska.

Lue lisää OP:n vastuullisen sijoittamisen vuosikatsauksesta 2023

 

Tämä on mainos. Tutustu ennen lopullisten sijoituspäätösten tekemistä sijoitusrahastojen avaintietoasiakirjoihin. Tuotteen keskeisimmät ominaisuudet kerrotaan rahastoesitteessä ja avaintietoesitteessä, jotka ovat saatavissa suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi osoitteessa www.op.fi. Muistathan, että sijoittamiseen liittyy aina riskejä. Sijoitusten arvo voi nousta ja laskea, ja sijoittaja voi menettää sijoittamansa pääoman osittain tai kokonaan. Rahastoja hallinnoi OP-Rahastoyhtiö Oy ja salkunhoitajana toimii OP Varainhoito. Osakesijoittamisen palvelut tarjoaa osuuspankki.