Vuonna 2024 OP Varainhoito muun muassa päivitti ilmastotavoitteitaan sijoitusten osalta ja julkaisi luonto- ja ilmastokatsauksen, joka kokosi ensimmäistä kertaa yhteen analyysiä sijoitusten ilmasto- ja luontonäkökulmista. Viime vuonna panostuksen kohteena oli erityisesti ilmasto- ja luontonäkökulmien huomioiminen sijoituksissa.
– Tavoitteissamme painotamme vähähiilisen siirtymän tukemista pelkkien päästöleikkausten sijaan. Ymmärrämme myös, ettei ilmastotavoitteisiin voida päästä ilman luonnon monimuotoisuuden turvaamista, sanoo OP Varainhoidon johtava ESG-asiantuntija Annika Esono Manninen.
Kuten aiempina vuosina, aktiivinen omistajuus oli myös viime vuonna olennainen osa OP Varainhoidon toimintaa.
– Sen avulla viestimme odotuksistamme sijoituskohteina oleville yhtiöille. Vuonna 2024 edustimme rahastosijoittajiamme aktiivisesti 1101:n pörssiyhtiön yhtiökokouksessa Suomessa ja ulkomailla, sanoo Esono Manninen.
Vuoden 2024 lopussa käynnissä oli 53 normirikkomuksiin tai epäilyihin liittyvää vaikuttamiskeskustelua, joita käytiin 47 eri yrityksen kanssa. Yhteensä 67 prosenttia OP Varainhoidon havaitsemista yhtiökohtaisista OP:n rahastoja koskettavista normirikkomuksista liittyi sosiaaliseen vastuuseen.
Kestävyysnäkökulmien huomiointi voi vaikuttaa pitkällä aikavälillä sijoituskohteiden taloudelliseen menestykseen
OP Varainhoidossa ESG-näkökulmien huomiointi sijoituspäätöksissä heijastaa pitkän aikavälin taloudellista ja liiketoiminnallista ajattelua.
– Tällä hetkellä vastuullisen sijoittamisen ympärillä käydään vilkasta keskustelua, ja näkemykset sen merkityksestä vaihtelevat. Tässä kohinassa on tärkeää keskittyä siihen, mitä olemme tehneet jo pitkään: analysoimaan sijoituksia vastuullisuuden näkökulmasta, ymmärtämään riskejä ja mahdollisuuksia perinteisiä taloudellisia mittareita laajemmin, ja täten rakentamaan kestäviä salkkuja asiakkaillemme, sanoo Esono Manninen.
Vaikka vastuullinen sijoittaminen kehittyy jatkuvasti, perusperiaatteet pysyvät ennallaan.
– Uskomme, että pitkällä aikavälillä menestyvät ne yritykset, jotka pystyvät mukautumaan muuttuvaan toimintaympäristöön ja rakentamaan kestävää liiketoimintaa. On kuitenkin tärkeää muistaa, ettei vastuullinen sijoittaminen tarkoita vain sellaisten sijoituskohteiden valitsemista, jotka ovat tällä hetkellä kestäviä, vaan myös muutoksen ymmärtämistä ja sen tukemista, muistuttaa Esono Manninen.
Lue Vastuullisen sijoittamisen vuosikatsaus 2024