Suur-Savon Osuuspankin osavuositulos 1.1.-30.6.2020

Suur-Savon Osuuspankin ensimmäisen vuosipuoliskon liikevoitto oli viime vuotta heikompi. Koko vuoden tulosnäkymät ovat kuitenkin olosuhteet huomioiden kohtuulliset. Asuntokauppa ja -rahoitus piristyivät kesää kohti. Pankki on tukenut alkuvuoden aikana laajasti asiakkaitaan selviytymään koronakriisin taloudellisista vaikutuksista.

- Toimintaamme ovat tänä vuonna leimanneet koronaepidemiasta johtunut globaalin talouden romahdus ja poikkeusolojen vaatimat nopeat muutokset toiminnassa, kertoo toimitusjohtaja Jari Himanen. Kokonaisuutena Etelä-Savossa sekä yritykset että kotitaloudet ovat selvinneet koronakriisin vaikutuksista hyvin, mutta mahdollinen toinen aalto voi olla taloudellisilta vaikutuksiltaan selvästi ensimmäistä raskaampi.

- Pankin liikevoitto heikkeni alkuvuoden aikana odotetusti 10,1 miljoonaan euroon, kun se oli viime vuonna vastaavaan ajankohtaan 14,2 miljoonaa euroa. Heikentymisen taustalla olivat kulujen nousu ja odotettujen luottotappioiden merkittävä kasvu. Kulujen kasvusta merkittävimpiä olivat viranomaiskulujen ja OP Ryhmän keskusyhteisön veloitusten kasvu.

Asiakasliiketoiminnan tuottoihin vaikuttivat talouden hetkellinen pysähtyminen, kriisin myötä kohonneet rahoituskustannukset sekä kevään aikana asiakkaille veloituksetta tehdyt lyhennysvapaat.

Pankin vakavaraisuus säilyi edelleen vahvalla tasolla 36,8 prosentissa. - Vahva vakavaraisuus antaa pankillemme hyvät edellytykset osallistua rahoittajana maakunnan yritysten investointeihin ja rahoittaa kotitalouksien hankintoja, toteaa Himanen.

Asunto- ja mökkikauppaa käytiin yllättävän vilkkaasti pandemiasta huolimatta

Asunto- ja mökkikauppa kävi Etelä-Savossa edellisvuotta ja koko maata vilkkaammin koronakeväästä huolimatta. - Eniten kasvoi vapaa-ajan asuntojen kauppa, kertoo pankinjohtaja Maija Skön. Käytettyjen kerrostaloasuntojen hinnat nousivat Mikkelissä, mutta hinnat laskivat sekä Savonlinnassa että Pieksämäellä. Uusien asuntoluottojen kysyntä oli edellisvuotta hivenen vilkkaampaa. Asiakkaat turvasivat laajasti uusia nostettuja asuntolainoja; 54,2 prosenttia uusista asuntolainoista on turvattu koron nousulta ja 36,6 prosenttiin uusista asuntolainoista on otettu lainan takaisinmaksuturva.

Varallisuudenhoidon liiketoiminnassa asiakasaktiivinen alkuvuosi

Sijoitusmarkkinoilla nähtiin alkuvuonna voimakas korjausliike koronapandemian ja sen taloudellisten seurausten pelossa. Keskuspankkien poikkeuksellisen voimakkaiden elvytystoimien tukemana markkina kuitenkin rauhoittui melko nopeasti ja kesäkuun loppuun mennessä osakeindeksit olivat kivunneet lähes vuodenvaihteen tasoille. 

- Alkuvuodesta saimme asiakkailtamme runsaasti huolestuneita yhdenottoja sijoitusten tilanteeseen liittyen ja pyrimme itse olemaan asiakkaisiin yhteydessä mahdollisimman paljon, kertoo pankinjohtaja Mikko Paattimäki. - Kuukausitasolla rahastolunastuksia tehtiin eniten maaliskuussa koronahuolien ollessaan voimakkaimmillaan, vaikka juuri tuolloin olisi ollut tärkeintä pitää kiinni omasta sijoitussuunnitelmasta. Voimakkaasta markkinaheilunnasta ja poikkeusoloista huolimatta teimme alkuvuoden aikana nettomyyntiä varallisuudenhoidon ratkaisuihimme noin yhdeksän miljoonaa euroa. Myös jatkuvan säästämisen sopimuksia on tehty reilusti enemmän kuin edellisvuoden alkupuoliskolla. Tämä kertoo osaltaan asiakkaidemme lisääntyneestä kiinnostuksesta oman talouden turvaamista kohtaan.

Suosituimpia sijoituskohteita ovat olleet OP:n säästäjän rahastot, OP Private strategiarahastot sekä kiinteistörahastot. Lisäksi vastuullisen sijoittamisen teemarahastot ovat kiinnostaneet asiakkaitamme merkintämäärän ollessa kaksikertainen suhteessa viime vuoteen.

OP Private liiketoiminnossa uusia omaisuudenhoitoasiakkuuksia on saatu erityisesti yritys- ja yhteisöasiakkaista kokonaisasiakasmäärän pysyessä vuodenvaihteen tasolla. Keväällä vahvistimme rivejämme kahdella uudella varainhoitajalla.

Vuoden jälkipuoliskoon katsomme luottavaisin mielen. Varainhoitajarekrytointien lisäksi olemme vahvistaneet osaamista ja tarjontaa yritysasiakkaiden sijoitusneuvonnassa. Heiluntaa osakemarkkinoilla nähtäneen jatkossakin pandemian säilyessä myös sijoitusmarkkinoiden uhkana, mutta alkuvuoden kaltaista shokkia pidämme epätodennäköisenä.

Yritystoiminnan pääpaino maakunnan yritysten tukemisessa koronakriisin keskellä

Yritysliiketoiminnan tekeminen painottui alkuvuoden aikana kumppaniyritysten tukemiseen kriisin keskellä. - Yritysliiketoiminnan näkökulmasta vuosi lähti varsin hyvin käyntiin, mutta maaliskuussa tekeminen muuttui koronakriisin takia lyhennysvapaiden ja käyttöpääomarahoituksen myöntämiseen, kertoo pankinjohtaja Mikko Antikainen. Uusia yritysluottoja nostettiin alkuvuoden aikana noin 13 % vähemmän kuin edellisen vuoden vastaavana aikana.

- Yrittäjäasiakkaiden tunnelmat ovat tällä hetkellä varovaisen toiveikkaat. Koronan vaikutukset ovat jääneet usealla toimialalla toistaiseksi pelättyä lievemmiksi, ja pääsääntöisesti yritykset ovatkin selvinneet kriisistä suhteellisen vähin vaurioin. Yritysten innovatiivisuudella ja rohkeudella on ollut tässä iso merkitys. Sen myötä yritykset ovat onnistuneet kehittämään ja uudistamaan menestyksekkäästi omaa liiketoimintaansa muuttuneen markkinatilanteen vaatimalla tavalla.

Toki epävarmuuttakin on ilmassa. Etenkin matkailu- ja ravitsemusalalla odotetaan pelon sekaisin tuntein koronan toisen aallon voimakkuutta ja sen aiheuttamia vaikutuksia. Tässä mielessä tunnelmia voidaankin kutsua myös odottaviksi.

Koronapandemian vaikutuksia pankkitoimintaan

- Maaliskuussa alkanut poikkeuksellinen aika on vaatinut niin asiakkailta kuin henkilöstöltämme uudenlaisten asiointitapojen opettelua. Kriisi on kasvattanut merkittävästi kaikkien sähköisten palveluidemme kysyntää, myös etäneuvotteluiden hyödyntäminen lisääntyi merkittävästi, kun fyysisiä kohtaamisia piti rajoittaa. Osa näistä asiointitavoista jää varmasti pysyvästi voimaan.

Aktiivisten mobiiliasiakkaiden määrä kasvoi peräti 8,7 prosenttia vuoden alusta ja käyttäjiä on kaikkiaan lähes 37 000. Uskomme tämän kehityksen jatkuvan myös tulevaisuudessa.

- Tammi-kesäkuun aikana asiantuntijamme toteuttivat 3788 kpl henkilöasiakkaiden ja 514 kpl yritysasiakkaiden luottojen lyhennysvapaata. Määrät ovat moninkertaisia normaaliarkeen verrattuna.

- Pankin omistamien liikehuoneistojen vuokria lykättiin tai jätettiin perimättä kokonaan sen mukaan, miten voimakkaasti korona vaikutti asiakkaiden liiketoimintaan.

Tukea laajasti eri toimijoille

Alkuvuoden aikana Suur-Savon Osuuspankki on osallistunut aktiivisesti toimialueensa kehittämiseen yhteistyökumppanien tukemisen ja hyväntekeväisyyslahjoitusten kautta. Poikkeuksellisesta tilanteesta huolimatta pitkäkestoinen yhteistyö jatkuu mm. useiden urheiluseurojen ja kulttuuritoimijoiden kanssa.

Pankki lahjoitti yhdessä Kangasniemen, Rantasalmen ja Kerimäen Osuuspankkien sekä OP Koti Suur-Savon kanssa koronan takia vaikeuksiin joutuneille lapsiperheille 20 000 euroa K-ryhmän ruokalahjakortteina. Tuen jakelu toteutettiin yhteistyössä Essoten, Sosterin ja Siun soten kanssa.

Suur-Savon Osuuspankki toteutti reppukeräyksen vähävaraisten perheiden lapsille yhdessä Hope Mikkelin, Pieksämäen Pelastakaa Lapset ry:n sekä MLL Savonlinnan yhdistyksen kanssa. Reppu joka selkään -keräys onnistui hienosti – peräti 191 koululaista saa uuden repun.

Suur-Savon Osuuspankki käytti kaikkiaan alkuvuonna erilaisiin yhteistyösopimuksiin ja lahjoituksiin yhteensä noin 162 000 euroa.