Viime vuoden tammikuun kovat pakkaset ja sahaavat lämpötilat aiheuttivat satoja putkirikkoja ympäri Suomea. Viime talvena lumipeite oli kuitenkin suuressa osassa maata paksumpi kuin tänä vuonna.
– Tänä talvena pakkastilannetta kannattaa seurata tarkemmin ainakin Etelä-Suomessa, koska lumeton talvi ja kireät pakkaset ovat erityisen huono yhdistelmä putkien kannalta. Lumi eristää hyvin ja estää routaa pääsemästä syvemmälle putkiin saakka. Lumettomana talvena vesiputket voivat jäätyä erityisesti pakkasen kiristyessä nopeasti. Jos putken tilavuus ei riitä vastaanottamaan jäätymistä tai lämpölaajenemista, putki halkeaa, vanhempi tuoteasiantuntija Hannu Partanen varoittaa.
Ilmastonmuutoksen myötä sään ääri-ilmiöt, kuten suuret lämpötilavaihtelut, yleistyvät ja voimistuvat. Viime vuoden tammikuun putkirikot ovat yksi esimerkki siitä, kuinka merkittäviä vaikutuksia äärimmäisillä sääolosuhteilla voi olla omaisuuteen.
– Kiinteistöjen omistajien on tärkeää varautua yleistyviin sään ääri-ilmiöihin ja huolehtia kiinteistöjen kunnossapidosta sekä vakuutuksista. Tämä auttaa minimoimaan vahinkoja ja varmistamaan, että kiinteistöt säilyvät hyvässä kunnossa myös tulevaisuudessa, Partanen kertoo.
Näin voit estää putkien jäätymisen:
- Varmista, että putkien ja vesimittareiden eristykset ovat kunnossa ja lisäeristä ne tarvittaessa. Lisäksi kannattaa tarkistaa putkien kunto säännöllisesti ja tehdä tarvittavat huoltotoimenpiteet ajoissa.
- Pidä rakennuksessa riittävä lämpötila. Vakuutuksen suojeluohjeissa edellytetään, että kaikissa huonetiloissa pidetään tasainen, vähintään +12 asteen lämpötila ja että ilmankierrosta eri huonetilojen välillä huolehditaan. Suojeluohjeiden laiminlyönti voi johtaa korvauksen alentamiseen, joten niihin kannattaa tutustua huolellisesti.
- Pakkasilla voi myös sijoittaa ylimääräisen lämmittimen tilaan, jossa epäilee putkien jäätyvän. Lämmittimien kanssa on tärkeää huolehtia myös paloturvallisuudesta. Kannattaa myös varmistaa, että lämmin ilma pääsee kiertämään ja lämmittämään ulkoseinän tai oven lähistöllä olevia putkia.
Lisätiedot medialle:
OP Ryhmän viestintä, p. 010 252 8719, viestinta@op.fi