60. juhlavuottaan viettävä Taloustaitokilpailu ratkesi kovatasoisessa finaalissa keskiviikkona 20. toukokuuta OP Pohjolan pääkonttorilla. Osallistuneista yli 300 koulusta taidoillaan valikoituneet 21 ysiluokkalaista vastasivat talouskysymyksiin, jotka pohjautuivat peruskoulun yhteiskuntaopin oppimäärään.
Tänä vuonna koetehtävät käsittelivät erittäin ajankohtaisia talouden ilmiöitä. Finalistien osaamista mitattiin muun muassa asuntojen hintakehitykseen, harmaaseen talouteen ja työttömyyteen liittyvillä kysymyksillä. Koe oli haastava, mutta maan parhaat 9.-luokkalaiset taloustaitajat osasivat vastata kattavasti.
Taloustaitokilpailun järjestävät yhteistyössä Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liitto HYOL ry ja OP Pohjola.
– Lämpimät onnitteluni voittajille. Tämän tasoisen kilpailun palkintosija kertoo syvällisestä yhteiskunnan ja talousasioiden ymmärtämisestä nuorella iällä. Osaaminen luo kasvuvaraa sekä kansalaisen että kansan tasolla, ja siksi teemme OP Pohjolassa paljon erilaista työtä rahataitojen eteen, sanoo OP Ylä-Hämeen toimitusjohtaja Kari Mäkelä.
HYOL ry:n toiminnanjohtaja Kirsi Ruhanen korostaa myös koulun merkitystä nuorten talousosaamisen vahvistajana.
– Yhteiskunnallinen keskustelu vilisee talouteen liittyviä teemoja, ja nuorten on tärkeää pysyä siinä mukana. Yhteiskuntaopin opetuksessa rakennetaan taloudellista ymmärrystä, joka auttaa ottamaan kantaa ja tekemään perusteltuja valintoja myös arjessa, Ruhanen toteaa.
Taloustaitokilpailun voittaja palkittiin 500 euron, toiseksi tullut 350 euron ja kolmanneksi tullut 250 euron arvoisella rahapalkinnolla. Finaalin kolme parasta taloustaitajaa ovat:
- Martta Lappalainen, Keuruun yhtenäiskoulu
- Suvi Havu, Martinkallion koulu, Espoo
- Tuure Sarilampi, Kouvolan yhteiskoulu
Muun muassa näitä kysyttiin finaalissa:
Koekysymysten muotoilua on tiivistetty alla olevaan esimerkitykseen.
- Suomessa valmistellaan uutta matkailijaveroa, jota perittäisiin esimerkiksi hotelleissa. Mitä hyötyä verosta olisi kunnalle ja paikalliselle taloudelle? Mainitse 3 asiaa.
- Selitä suhdannetyöttömyys, rakennetyöttömyys ja kausityöttömyys sekä arvioi, mikä niistä on kansantaloudelle haitallisin ja miksi.
- Raakaöljyn hinta on noussut vuoden alusta noin 40 %. Miksi bensiinin hinta Suomen huoltoasemilla on noussut huomattavasti vähemmän?
- Essee verotuksesta vastaten kysymyksiin:
Millainen on hyvä verojärjestelmä?
Mikä on verotuksen yhteiskunnallinen merkitys?
Miten kokonaisveroasteen lasku vaikuttaisi nykypäivän Suomessa?
OP Pohjola vahvistaa nuorten taloustaitoja yhdessä HYOL ry:n kanssa. Tavoitteena on, että kaikilla nuorilla olisi tasavertaiset mahdollisuudet huolehtia omasta taloudestaan. Vuonna 2025 OP Pohjola kohtasi osuuspankkien ja kumppanuuksien taloustaito-opastuksissa ja hankkeissa ennätykselliset 100 000 lasta ja nuorta.
Lisätiedot medialle:
OP Pohjolan viestintä, p. 010 252 8719, viestinta@op.fi