Heinäkuu on murtovarkauksien huippusesonkia – näissä kaupungeissa murtoja tehdään eniten

Heinäkuu on murtovarkaiden kulta-aikaa, selviää Pohjola Vakuutuksen tilastoista. Eniten murtoja tapahtuu suurissa kaupungeissa. 

Suomessa tapahtuu asuntomurtoja melko tasaisesti ympäri vuoden, mutta kesälomien aikaan murtovarkaat ovat erityisen ahkerasti liikkeellä.  

– Heinäkuussa tapahtuu tilastojemme mukaan keskimäärin lähes 40 prosenttia enemmän asuntomurtoja kuin muina kuukausina. Varkaat hyödyntävät ajankohtaa, jolloin monet suomalaiset ovat lomamatkoilla tai mökeillä ja kodit jäävät tyhjilleen, Pohjola Vakuutuksen omaisuuden ja toiminnan korvauspalvelun johtaja Mikko Filppula kertoo. 

Suurin osa vuoden aikana tehdyistä murtovarkauksista kohdistuu varastoihin ja säilytystiloihin, mutta kesällä painopiste siirtyy asuintiloihin. 

– Tähän vaikuttanee se, että kesällä varkaita houkuttelevat erityisesti tyhjillään olevat talot ja asunnot sekä niiden arvokas irtaimisto. Muina vuodenaikoina kohteina ovat useammin kerrostalojen häkki- ja pyörävarastot, Filppula arvioi. 

Asuntomurroista jopa kymmenien tuhansien eurojen kustannukset 

Pohjola Vakuutuksen tilastojen perusteella asuntomurtoja tapahtuu Suomessa eniten suurissa asutuskeskuksissa, ja ylivoimaisesti eniten Helsingissä. 

– Tyypillisesti siellä, missä on eniten ihmisiä, myös tapahtuu eniten. Helsingin lisäksi Vantaa ja Tampere nousevat tilastojen kärkeen, Filppula kertoo. 

Murtovarkauksista maksettavat keskimääräiset vakuutuskorvaukset ovat kasvaneet tasaisesti koko 2020-luvun. Vuonna 2024 keskimääräinen korvaus oli noin 2 000 euroa. Vakavimmissa tapauksissa korvaukset nousevat kymmeniin tuhansiin euroihin, etenkin jos murtoon liittyy ilkivaltaa. 

– Materiaalisten menetysten lisäksi murto horjuttaa aina turvallisuudentunnetta. En soisi kenenkään joutuvan sen kohteeksi, Filppula sanoo. 

Filppula kannustaa satsaamaan ennaltaehkäiseviin toimiin ennen lomamatkoja. Se tarkoittaa esimerkiksi ikkunoiden ja ovien lukitsemista sekä asunnon pitämistä asutun näköisenä myös poissaolon aikana.  

– Myös kodin hälytysjärjestelmä voi tuoda mielenrauhaa ja auttaa tositilanteessa. Jos hälytysjärjestelmä vähentää toiminnallaan murtotilanteessa vahinkoja, vakuutuskorvauksista ei vähennetä omavastuuta. 

Näin suojaat kotisi lomamatkan ajaksi 

  1. Lukitse lähtiessäsi kaikki ovet ja ikkunat. Käytä ovissa turvalukkoa tai laita ovi takalukkoon, jos mahdollista. 
  2. Pidä koti asutun näköisenä. Pyydä esimerkiksi naapuria tai muuta tuttavaa tyhjentämään postilaatikko tai ajamaan nurmikko pidemmän poissaolon aikana. 
  3. Älä koskaan piilota vara-avainta kodin pihaan tai lähistölle. Hanki vara-avaimelle koodillinen säilö tai anna se luotettavalle tutulle sälytettäväksi. 
  4. Älä jätä arvotavaroita esille ja helposti saataville. 

Lisätiedot medialle: 

OP Ryhmän viestintä, p. 010 252 8719, viestinta@op.fi