OP Pohjola
Pörssitiedote
23.7.2026 klo 09.05
OP Pohjolan pääjohtaja Timo Ritakallio on ilmoittanut jäävänsä eläkkeelle johtajasopimuksensa mukaisesti 1.7.2027
OP Pohjolan pääjohtaja, vuorineuvos Timo Ritakallio on ilmoittanut aikovansa jäädä johtajasopimuksensa mukaisesti eläkkeelle 1.7.2027. Ritakallio on toiminut OP Pohjolan pääjohtajana vuodesta 2018 alkaen. Hän jatkaa tehtävässään eläköitymiseen saakka.
OP Osuuskunta
Lisätiedot medialle:
OP Pohjolan viestintä, p. 010 252 8719, viestinta@op.fi
JAKELU:
Nasdaq Helsinki Oy
Euronext Dublin (Irish Stock Exchange)
LSE London Stock Exchange
Keskeiset tiedotusvälineet
op.fi
OP Pohjola on Suomen suurin finanssialan toimija, jolla on yli kaksi miljoonaa omistaja-asiakasta ja noin 15 000 työntekijää. Tarjoamme kattavan pankki- ja vakuutuspalvelujen kokonaisuuden henkilö- ja yritysasiakkaille. OP Pohjolan muodostavat osuuspankit sekä OP Pohjolan keskusyhteisö OP Osuuskunta tytär- ja lähiyhteisöineen. Perustehtävämme on edistää omistaja-asiakkaidemme ja toimintaympäristömme kestävää taloudellista menestystä, turvallisuutta ja hyvinvointia. Yhdessä omistaja-asiakkaidemme kanssa olemme rakentaneet suomalaista yhteiskuntaa ja kestävää tulevaisuutta jo yli 120 vuoden ajan. www.op.fi