Ura OP Pohjolassa

Me OP Pohjolassa teemme merkityksellistä työtä. Arvoista nousevan historiamme innostamina rakennamme yhdessä parempaa tulevaisuutta koko Suomelle.

Tule meille töihin

Työtä toiveikkaamman tulevaisuuden eteen

Meillä OP Pohjolassa perustehtävämme on edistää omistaja-asiakkaidemme ja toimintaympäristömme kestävää taloudellista menestystä, turvallisuutta ja hyvinvointia. Olemme sitoutuneet rakentamaan toiveikkaampia tulevaisuuksia, ja meillä tehdään töitä tämän tavoitteen eteen joka päivä.

Meillä työskentelyssä yhdistyvät itseohjautuvuus, osaamisen kehittäminen, hyvinvointi, turvallisuus ja yhdessä menestyminen. Menestyäksemme jatkuvasti muuttuvassa maailmassa tarvitsemme monipuolista osaamista nyt ja tulevaisuudessa. OP Pohjolassa jokainen voi kasvaa ihmisenä ja asiantuntijana. Tarjoamme yhdenvertaiset mahdollisuudet työssä onnistumiseen ja pidämme huolen ettei kukaan jää ulkopuolelle.

Meillä työ voi olla enemmän kuin vain työtä. Pitkän historiamme ja paikallistuntemuksemme ansiosta olemme aina tehneet asioita yhdessä. Uskomme, että tekomme tänään ratkaisevat, millaisessa maailmassa saamme elää. Siksi erilaiset taustat, näkökulmat ja kokemukset ovat meille arvokkaita – ne ovat kasvumme perusta.