Kyselyn vastausten perusteella OP Etelä-Pohjanmaan omistaja-asiakkaille tärkein teko on turvallisen pankkiasioinnin opastus senioreille ja muita tukea tarvitseville. Tänä vuonna toiseksi tärkeimmäksi teemaksi nousi lasten ja nuorten harrastustoiminnan tukeminen.
– Erilaisten verkkohuijausten lisääntyminen näkyy tämän vuoden vastauksissa selkeästi. Omistaja-asiakkaat toivovatkin meiltä aiempia vuosia enemmän tekoja turvallisen pankkiasioinnin opastamisessa. Myös viime vuosina eniten ääniä saanut lasten ja nuorten harrastustoiminnan tukeminen nähdään alueellamme edelleen erittäin tärkeänä, kertoo OP Etelä-Pohjanmaan toimitusjohtaja Olli Tarkkanen.
Tänä vuonna OP Etelä-Pohjanmaa toteuttaa Kaikkien aikojen tekoja -kyselyn tulosten perusteella Varo verkkohuijaria -tilaisuuden sekä aiemmilta vuosilta tutuksi tulleita digiopastuksia. Lisäksi sponsorointitukea kohdistetaan toimialueen lasten ja nuorten liikuntaharrastusten mahdollistamiseen.
– Kyselyn tulokset ja niiden pohjalta tehdyt toimenpiteet tekevät OP Etelä-Pohjanmaan vastuullisuusohjelmaa eläväksi. Haluamme OP Etelä-Pohjanmaassa tietää, mikä omistaja-asiakkaillemme on tärkeää ja millaisiin tekoihin meidän tulisi erityisesti panostaa. Saimme runsaasti myös avoimia palautteita ja ideoita, jotka käymme huolella läpi, jatkaa Tarkkanen.
Valtakunnallisesti Kaikkien aikojen tekoja -kyselyyn saatiin yhteensä yli 65 000 vastausta. Näistä yli 1000 oli OP Etelä-Pohjanmaan omistaja-asiakkaiden vastauksia.
Kysely toteutettiin OP Mediassa 4.-24.8.2025 suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.
Lisätiedot:
OP Etelä-Pohjanmaa, markkinointi- ja viestintäasiantuntija Essi Kunnaspuro, essi.kunnaspuro@op.fi