OP Kaakkois-Suomi maksoi 13,8 miljoonaa euroa yhteisöveroja 

OP Kaakkois-Suomi maksoi yhteisöveroa 13,8 miljoonaa euroa vuonna 2024. OP Kaakkois-Suomen liikevoitto vuonna 2024 oli 75,7 miljoonaa euroa, ja pankin omistaja-asiakkaille kertyi OP-bonuksia 14,3 miljoonaa euroa.  

– Käytämme merkittävän osan tuloksestamme asiakkaidemme ja toimintaympäristömme hyväksi. Verojen maksamisen lisäksi maksamme omistaja-asiakkaillemme OP-bonuksia ja tarjoamme muita taloudellisia etuja, sanoo OP Kaakkois-Suomen toimitusjohtaja Juha Korhonen.    

Vahvistamme alueemme elinvoimaa 

– Vuonna 2024 olemme vahvistaneet henkilöstöämme 60 uudella työntekijällä, jotta voimme palvella asiakkaitamme entistä paremmin ja samalla edistää maakuntiemme elinvoimaisuutta työllistämällä paikallisesti, sanoo OP Kaakkois-Suomen pankinjohtaja Susanne Vesala. 

OP Pohjola maksoi yli 386 miljoonaa euroa yhteisöveroa    

OP Pohjolaan kuuluvat yhtiöt maksoivat yhteensä yli 386 miljoonaa euroa yhteisöveroa vuonna 2024. Vuoden lopussa OP Pohjolaan kuului 93 osuuspankkia sekä keskusyhteisö OP Osuuskunta tytär- ja lähiyhteisöineen. Edellisenä vuonna 2023 OP Pohjola maksoi yhteisöveroa yli 397 miljoonaa euroa.   

– Olemme yksi Suomen suurimmista veronmaksajista. Maksamalla merkittävän määrän veroja kannamme vastuuta suomalaisesta yhteiskunnasta ja sen hyvinvoinnista. Toimintaympäristömme kestävän taloudellisen menestyksen edistäminen tulee suoraan OP Pohjolan perustehtävästä. Vahvan vakavaraisuutemme avulla rahoitamme ja vakuutamme suomalaisia yrityksiä ja tuemme siten koko Suomen kansantalouden kasvua, sanoo OP Pohjolan pääjohtaja Timo Ritakallio.   

OP Pohjolan liikevoitto vuonna 2024 oli 2 486 miljoonaa euroa. OP-bonukset ja omistaja-asiakkaiden muut taloudelliset edut olivat yhteensä 574 miljoonaa euroa. 

Lisätiedot:
OP Kaakkois-Suomi, toimitusjohtaja Juha Korhonen, juha.korhonen@op.fi, 010 257 7350 
OP Kaakkois-Suomi, pankinjohtaja Susanne Vesala, susanne.vesala@op.fi, 010 257 7250